Kävellen kohti hyvinvointia ja parempaa ilmastoa

4.8.2022 12.08Päivitetty: 8.8.2022 6.36
Mies kävelemässä Dipolin edustalla.
Kävelyn voi yhdistää osaksi muita kulkumuotoja, kuten joukkoliikennevälineillä matkustamista.Kuva: Anna Valli

Kävely on ihmiselle luontainen ja usein muita liikkumistapoja täydentävä kulkumuoto. Kulkeminen jalan on ilmaston ja terveyden kannalta kestävä valinta. Liikenne aiheuttaa 35 prosenttia Espoon kasvihuonekaasupäästöistä, joten kestävien kulkutapojen osuutta on lisättävä. Tavoitteemme on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Henkilöliikenteen osalta päästöjä voidaan vähentää valitsemalla kestäviä kulkutapoja, kuten kävely, pyöräily tai joukkoliikenteellä matkustaminen.

Kävely osana työmatkaa  

Työmatkan kulkeminen jalan ei ole kaikille sopiva vaihtoehto, mutta monelle on mahdollista yhdistää työmatkaan eri kulkumuotoja. Osan matkasta voi mennä kävellen ja loput vaikkapa joukkoliikenteellä. Jäämällä pois hieman ennen omaa päätepysäkkiä voi lisätä helposti päivän askelmäärää. Jokainen lisäaskel on terveyttä edistävä teko.  

Monen jatkaessa yhä ainakin osittain etätöissä, on liikunnan määrä arjessa saattanut vähentyä työpaikalle siirtymisen jäätyä päivästä pois. Tilalle voi kuitenkin ottaa vaikkapa etäkokouksien tai puheluiden hoitamisen välillä kävellen. Joillekin voi sopia myös kävelylenkki osana aamun rutiinia ennen töiden aloitusta. Paluumatka töistä ainakin osittain kävellen voi puolestaan rentouttaa ja auttaa palautumaan.      

Kävelyreitit ja lähiluonto houkuttavat lähtemään liikkeelle jalan

Rantaraitin varrelta avautuvat kauniit merinäkymät.Kuva: Tuire Ruokosuo

Luontoon on suurimmasta osasta espoolaisista asuinalueista lyhyt etäisyys. Lähiluonto ja asuinalueen vieressä sijaitsevat viheralueet innostavat monia liikkumaan. Metsissä ja poluilla jalkaterien pienet lihakset saavat lisäharjoitusta. Luonnonhelmassa myös mieli lepää ja virkistyy. Luonnossa käveleminen virkistää ja tukee mielen hyvinvointia sekä parantaa kognitiivisia toimintoja, kuten keskittymiskykyä ja muistia.   

Kaupungin monet liikunta- ja ulkoilureitit tarjoavat upeat puitteet kävelylenkeille monenlaisiin tarpeisiin. Esimerkiksi Espoon rantaraitilta löytyy esteettömiä osuuksia.  

Kävellen kaupunkia ja ympäröivää luontoa tulee tarkasteltua lähietäisyydeltä. Lähiluonto ja sen virkistysalueet tarjoavat asukkaille paikkoja harrastamiseen, sosiaalisiin kohtaamisiin ja elämyksiin. Omiin lähialueisiin ja sen erityispiirteisiin voi tutustua kävelyn merkeissä myös kotikaupunkipoluilla. Ne esittelevät kartalle kootuilla kävelyreiteillä kaupunginosien historiaa ja nykyisyyttä, luontoa, kulttuuria ja alueen merkittäviä henkilöhahmoja.  

Pääkaupunkiseudun palvelukartalta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) löytyy myös eri pituisia reittejä ulkoiluun ja kävelyyn eri puolilla Espoota. 

Retkiä ja kävelytapahtumia vauvasta vaariin 

Espoon kaupunki järjestää paljon erilaisia kävelytoteutuksena tuotettuja tapahtumia. Kaupungin luontokohteisiin voi tutustua esimerkiksi opastetuilla luontoretkillä. Luontotalo Villa Elfvikin järjestämät koko perheen luontoretket tuovat iloa ja tietoa luonnosta perheen pienimmillekin vaikkapa metsään tai ötököiden maailmaan tutustuen. Retkillä kuljetaan lasten ehdoilla ja niihin sisältyy evästauko. 

Senioreille järjestetään myös kauppakeskuskävelyjä ja historiakävelyjä, joissa yhdistyy liikunta, ihmisten kohtaaminen ja uuden oppiminen. 

Kaupunginosan kaavoitussuunnitelmiin paikan päällä kävellen esitteleviä kaavakävelyitä on järjestetty monilla eri Espoon asuinalueilla. Tilaisuuksissa asukkailla on mahdollisuus kysyä ja keskustella oman lähialueen kaavaehdotuksesta kaupungin asiantuntijoiden kanssa. 

  • Ilmasto
  • Kestävä kehitys
Koko Espoo