Kaupunginhallitus: Rusthollinrinteeseen sekä Hannusrantaan Finnoon ja Kaitaan alueille asumista ja palveluja

23.5.2022 17.35

Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi asukastoiminnan mallin sekä päätti esityksestään valtuuston puheenjohtajistoksi 13.6.2022 - 31.5.2023.

Kaupunginhallitus hyväksyi Rusthollinrinteen sekä Hannusrannan asemakaavan muutokset omalta osaltaan sekä maankäyttösopimukset ja esisopimukset alueiden luovuttamisesta.

Rusthollinrinteeseen on tavoitteena kaavoittaa asuinkerrostalojen korttelialueita ja toimitilakortteli sekä kaupunginosapuisto Finnoon tulevan metroaseman läheisyyteen. Alueelle suunnitellaan palvelu-, liike- ja toimitiloja noin 1 500 k-m2, tilaa päiväkodille noin 1 000 k-m2 sekä asuinrakentamista noin 1700-1900 uudelle asukkaalle.

Hannusrannan asemakaavan muutos mahdollistaa Kaitaan metroaseman välittömässä läheisyydessä sijaitsevan pientaloalueen muuttamisen kaupunkimaiseksi kerrostaloalueeksi. Alueen ominaispiirteenä on tehokkaan kaupunkimaisen rakentamisen ja luonnonläheisyyden luonteva yhdistäminen. Lähivirkistys- ja puistoalueet sekä Hannusjärvi luovat alueelle ainutlaatuisen identiteetin ja laadukkaat virkistysmahdollisuudet. Hannusjärven rantapuisto toimii virkistyksen lisäksi paikallisena ekologisena yhteytenä ja liito-oravan elinalueiden välisenä puustoisena latvusyhteytenä. Alueen suunnittelussa on kehitetty jalankulun ja polkupyöräilyn edellytyksiä. Rakennusten kivijalkoihin sijoitetaan liiketiloja ja palveluita Kaitaantien ja Hannusrannan aukion varrella, tukien Kaitaan metroaseman ympäristön palveluiden ja paikalliskeskuksen muodostumista. Hannusjärven kaavamääräyksiä tarkennettiin pysäköintinormien osalta opiskelija-asumisen mahdollistamiseksi. Alue sijaitsee metroaseman vieressä, joten liikenneyhteydet sekä Otaniemeen että Kiviruukkiin ovat hyvät.

Asemakaavojen muutokset etenevät vielä valtuuston käsittelyyn.

Aiheesta lisää:

Rusthollinrinne

Hannusjärven itäpuolen täydennysrakentaminen

Asukastoiminnan malli tähtää laajaan osallistumiseen

Kaupunginhallitus hyväksyi asukastoiminnan mallin. Malli on tapa toteuttaa Espoon osallisuusmallia Kuulemisesta kumppanuuteen: Jokainen espoolainen voi osallistua kotikaupunkinsa kehittämiseen. Asukastoiminnan mallia on kehitetty laajassa yhteistyössä asukkaiden kanssa.

Asukastoiminnan mallin rungon muodostavat kaikille avoimet asukasillat. Muita asukastoiminnan muotoja ovat mm. teemalliset asukaspaneelit, erityisesti vieraskielisille asukkaille suunnatut  Town Hall Meeting -tapaamiset, Kaupunki tavattavissa -konsepti sekä sosiaalisen median kanavien hyödyntäminen. Kevytosallistuminen vastaa asukkaiden toiveeseen nopeista, helpoista ja innostavista osallistumisen muodoista, kuten pop up -tilaisuudet ja gallupkyselyt. Kaupungin uusi digitaalinen osallisuusalusta otetaan käyttöön 2023. Lisäksi Otakantaa.fi-sivusto toimii avoimen vuorovaikutuksen ja kehittämisen työkaluna.

Valtuuston puheenjohtajaksi esitetään Jarno Limnelliä

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto valitsee ajalle 13.6.2022 - 31.5.2022 valtuuston puheenjohtajaksi Jarno Limnellin (Kok.), valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Inka Hopsun (Vihr.), valtuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi Markku Sistosen (SDP) ja valtuuston kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Karin Cederlöfin (SFP).

Henttaan liikenneyhteydet kaupunginhallituksen linjattavaksi - kaupunki hakee valituslupaa KHO:lta

Helsingin hallinto-oikeus antoi 3.5.2022 päätöksen Vanhan Lillhemtintien läpiajosta. Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunki ei tyydy päätökseen ja hakee KHO:lta siihen valituslupaa.  Kaupunginhallitus päätti, että Henttaan liikenneyhteyksien kokonaisuus saatetaan kiireellisesti kaupunginhallituksen linjattavaksi. Ratkaisuvaihtoehtojen kartoituksessa kuullaan mahdollisuuksien mukaan alueen asukkaita ja yhdistyksiä.

Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelma valtuustoon 13.6.2022

Päivitetyn Taloudellisesti kestävä Espoo -tuottavuus- ja sopeutusohjelman hyväksyminen (asia 3) jätettiin pöydälle. Kaupunginhallitus pyytää ohjelmasta valtuuston neuvottelutoimikunnan lausunnon siten, että asia voidaan käsitellä kaupunginhallituksen kokouksessa 6.6.2022. Päivitetystä ohjelmasta päätetään lopullisesti valtuuston 13.6.2022 kokouksessa.

Vuoden 2022 ensimmäinen osavuosikatsaus (asia 4) jätettiin pöydälle.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

  • Kaupunginhallitus