Tekninen lautakunta hylkäsi Toppelundin puiston padelkentät

27.1.2022 5.33Päivitetty: 27.1.2022 6.46

Tekninen lautakunta hylkäsi kokouksessaan 26.1.2022 puistosuunnitelmaehdotuksen, jossa Toppelundin puistoon olisi sijoitettu kaksi padelkenttää.

Tekninen lautakunta hylkäsi Toppelundin puistosuunnitelman yksimielisellä päätöksellä. Lautakunta kuitenkin kehotti kaupunkitekniikan keskusta jatkamaan sopivien padel-kenttäpaikkojen kartoittamista yhteistyössä Espoon liikunnan ja urheilun  tulosyksikön sekä tonttiyksikön kanssa. Ehdotuksissa tulisi ottaa huomioon kenttien tasapuolinen sijouttuminen ja saavutettavuus Espoon alueella sekä myös alueen luontoarvot.

Ehdotettu puistosuunnitelma olisi mahdollistanut padelkenttien toteuttamisen Toppelundinpuistoon siten, että kenttien rakentamisen ja operoinnin olisi toteuttanut yksityinen toimija.

Suunnitelma herätti paljon keskustelua asukkaiden keskuudessa. Hankkeesta saatu runsas palaute oli pääosin kielteistä hankkeen kannalta. Palautteessa ei niinkään vastustettu padelkenttiä, mutta Toppelundin puistoa monet pitivät epäsopivana paikkana niille.

Lautakunta kuitenkin hyväksyi yksimielisesti vastaavan puistosuunnitelman, jossa sijoitetaan padelkenttiä Martinniityn puistoalueelle. Suunnitelma ei herättänyt vastustusta asukkaiden keskuudessa.

Tapiola