Espoon rantaraitin palvelut paranevat
Espoon kaupunki esittää uusia ravintola- ja kahvilatoimijoita kahteen rantaraitilla sijaitsevaan kohteeseen. Soukanrantaan ja Haukilahteen esitetään rakennettavaksi ympärivuotisesti toimivia ravintoloita, joiden yhteyteen tulee myös muita rantojen käyttöön liittyviä palveluita.
Hakemuksia kahteen sijaintiin tuli yhteensä 14. Valintaperusteina olivat hakemusten yleisen laadun lisäksi hakijoiden aiempi kokemus vastaavasta toiminnasta, taloudelliset resurssit sekä suunnitelman taloudellinen toteuttamiskelpoisuus.
Tavoitteena on mahdollistaa pitkäaikainen toiminta ja kaupunki tekee 25 vuoden mittaiset vuokrasopimukset alueista toimijoiden kanssa. Kahdelle nyt valitulle toimijalle esitetään suunnitteluvarausta, joka on voimassa vuoden 2022 loppuun. Rakennusten ja palveluiden toteutustapa tarkentuu suunnittelun myötä.
Tulossa ravintoloita ja sauna
Soukanrantaan esitetään Klobbenin Loisto -työnimellä esitettyä kaksikerroksista puuverhoiltua ympärivuotisesti toimivaa ravintola- ja saunarakennusta. Esityksessä on huomioitu yleiset uimarantapalvelut ja esteettömyys. Suunnitelmassa uimarannan yleiset vessat ja uimavalvojien tilat on sijoitettu rakennukseen. Hankkeen vahvuutena pidettiin myös katolle suunniteltuja aurinkopaneeleita ja maalämmön käyttöä. Tontille kaavaillaan kolmea autopaikkaa ja isompaa määrää pyöräpaikkoja. Lisäksi autolla saapuvien asiakkaiden käytössä olisi uimarannan paikoitusalue. Hankkeesta vastaa espoolainen KF Restaurants Oy, joka ylläpitää myös Nokkalan Majakan rantaravintolaa.
Toppelundiin Haukilahteen on suunnitteilla kahvila- ja ravintolatoimintaa. Fokka-nimellä esitettyyn puuverhoiltuun rakennukseen syntyisi myös purjelautailijoiden tarvitsemat tilat. Tilojen yhteyteen kaavaillaan 30 auton pysäköintialuetta. Rakennuksen molempiin kerroksiin on suunniteltu terassia, minkä lisäksi sisällä on asiakaspaikkoja 70. Tuomo Vähätiiton, Karri Kivelän ja Mikko Salmisen ehdotus sai raadilta kehuja esteettömyydestä, pyöräsäilytyspaikoista ja valoisuudesta.
Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 1.11.(ulkoinen linkki) Rantaraitin kahvila- ja ravintolatoimijahaku oli avoinna 29.3.–10.6. Soukanrannan ja Toppelundin lisäksi toimijaa haettiin myös Otsolahteen, mutta kumpikaan saapuneista hakemuksista ei täyttänyt hakuehtoja.
Rantaraitti on Espoon merenrannan rantaviivaa seuraileva ainutlaatuinen ja vilkas virkistys- ja ulkoilureitti. Rantaraitin pituus on lähes 40 kilometriä ja yltää Saunalahdesta Laajalahteen saakka. Reitin varrella on lukuisia kahvila- ja ravintolapalveluita, joita nyt esitettävät kaksi kohdetta täydentävät ympärivuotisella aukiolollaan.
- Kaupunkikehitys