Huoltajat kaipasivat laajassa kyselyssä lisää tietoa nykykoulusta – Toiveeseen vastataan lehdellä ja some-kampanjalla

25.8.2021 9.02Päivitetty: 11.11.2021 10.04
Peruskoulu on parasta -lehti.
Kuva: Tarmo Ylhävuori

Kuudessa väkiluvultaan Suomen suurimmassa kaupungissa järjestettiin viime keväänä esi- ja perusopetuksessa opiskelevien lasten ja nuorten huoltajille kysely koulujen viestinnästä. Kyselyssä nousi esille huoltajien toive saada lisää tietoa, millaista on opiskelu tämän päivän peruskouluissa.

Espoolaiset huoltajat toivoivat saavansa lisää tietoa esimerkiksi opetussuunnitelmasta, digitaitojen opiskelusta ja laaja-alaisesta osaamisesta. Nämä toiveet on otettu huomioon elokuussa ilmestyvässä Peruskoulu on parasta -lehdessä ja Ihan perus -some-kampanjassa.

Tuhti lukupaketti tarjoaa poikkileikkauksen Suomen peruskouluista

Peruskoulu on parasta -lehti on 56-sivuinen lukupaketti oppilaille ja heidän huoltajilleen. Lehti jaetaan paperisena 5.- ja 7.-luokkalaisille oppilaille elokuun aikana kotiin vietäväksi. Muut voivat lukea lehden digitaalista versiota verkossa (ei saavutettava)(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Lehden artikkelit on kirjoitettu ja kuvat on otettu Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Näin lehti tarjoaa laajan poikkileikkauksen siitä, millaista on opiskella peruskoulussa nykypäivänä. Lehdessä pääsevät ääneen niin oppilaat kuin myös koulun henkilökunta ja muut asiantuntijat.

Espoossa tehdyissä artikkeleissa esitellään esimerkiksi Kaitaan koulun hevosavusteinen opetus, Karakallion koulun joustavan perusopetuksen luokka ja Monikon uusi koulukeskus.

Lehden artikkelit ovat pääsääntöisesti suomeksi ja ruotsiksi, mutta lehden teossa on haluttu huomioida myös maahanmuuttajataustaiset oppilaat ja heidän huoltajansa. Lehdestä löytyy aukeamat englanniksi, venäjäksi, viroksi, arabiaksi ja somaliksi.

Some-kampanja kertoo, millainen on ”ihan perus” koulupäivä

Elokuun lopussa 25.8. käynnistyy Espoon kaupungin some-kanavissa Ihan perus -kampanja.

Kampanjan nimi juontaa juurensa siitä, että oppilas voi kertoa huoltajilleen, että koulupäivä oli ”ihan perus”. Huoltajan mielikuvissa tavallinen koulupäivä voi tarkoittaa samanlaista päivää kuin hänen nuoruudessaan oli. Kampanja pyrkii päivittämään, millainen tämän päivän peruskoulu on.

Kampanjaan kuuluu videoita, kolumneja ja animaatioita. Kolumneja ovat kirjoittaneet luokanopettaja Joona-Hermanni Mäkinen, diversiteettikonsultti ja aktivisti Fatima Verwijnen sekä futuristi Perttu Pölönen. Sisältöjä julkaistaan joka viikko marraskuun puoliväliin asti.

Peruskoulu on parasta -lehti ja Ihan perus -kampanja ovat osa Teemme tulevaisuuden tekijöitä – peruskoulu on parasta! -hanketta. Kyse on Espoon, Helsingin, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun kaupungin yhteisestä hankkeesta, jonka tavoitteena on parantaa huoltajien ja päättäjien ymmärrystä nykymuotoisesta perusopetuksesta. Hanketta rahoittaa Opetushallitus ja se on osa #Paraskoulu 2.0 -ohjelmaa.

Hanke kartoitti tämän vuoden helmi-maaliskuussa esi- ja perusopetuksessa opiskelevien lasten ja nuorten huoltajien käsityksiä peruskoulujen viestinnästä sähköisellä kyselyllä. Kyselyä jaettiin hankekuntien some-kanavissa, Wilmassa ja Suomen Vanhempainliiton välityksellä. Kyselyyn oli mahdollista vastata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 092 huoltajaa, joista espoolaisia oli 401.

Facebook: @espoonkaupunki(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Twitter: @OpetusEspoo(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Instagram: @espooesbo(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

  • Kasvatus ja opetus
  • Perusopetus