Raide-Jokerin rakentaminen etenee aikataulusta edellä

20.5.2021 7.32Päivitetty: 5.7.2021 7.27
Kuvassa on työmiehiä ja –koneita rakentamassa Raide-Jokerin kiskoja Laajalahdessa.
Laajalahden asuinalueelle asennetaan kiskoja. Valtaosa Raide-Jokerin Espoon osuuden töistä valmistuu jo vuoden 2021 aikana. Kuva: Raide-Jokeri

Raide-Jokerin rakentaminen etenee aikataulusta edellä niin, liikennöinti on mahdollista aloittaa jo vuoden 2024 alussa. Pääosa Espoon osuuden rakennustöistä valmistuu jo vuoden 2021 aikana.

Raide-Jokeria on rakennettu kaksi vuotta. Sinä aikana rakennustöistä on tehty 55 prosenttia, ja 25 kilometriä pitkän radan raiteista on valmiina 11 kilometriä. Vuoden lopussa kiskoja näkyy jo 20 kilometrin matkalla. 

Rakennustöiden puolesta pikaraitiotien liikennöinti on mahdollista aloittaa viisi kuukautta suunniteltua aiemmin eli jo vuoden 2024 alussa. Alkuperäisen aikataulun mukaan liikenteen oli määrä alkaa kesällä 2024. Tämänhetkisen ennusteen mukaan pikaraitiotien rakentamiskustannukset pysyvät budjetissa. 

Espoon osuudella valtaosa rakennustöistä valmistuu jo vuoden 2021 aikana. Keilaniemen päätepysäkin rakentamista jatketaan vielä vuonna 2022. Vuoden 2022 aikana Espoossa jatketaan myös ajolankojen asennuksia sekä viimeistelytöitä niin linjalla kuin sähkönsyöttöasemilla. 

”Koronan vuoksi vähentyneen liikenteen ansiosta olemme päässeet rakentamaan tehokkaammin esimerkiksi Leppävaarassa ja Otaniemessä,” kertoo Espoon kaupungin hankepäällikkö Mira Saarentaus

Aikataulun kiristämisessä on onnistuttu yhteistyöllä 

Raide-Jokerissa allianssimallin hyödyt ovat konkretisoituneet niin aikataulussa kuin suunnitteluratkaisuissa. 

”Allianssimallin ansiosta olemme pystyneet tekemään yhteistyössä parhaita ratkaisuja niin suunnittelussa kuin rakennustöiden työsuunnittelussa koko ajan ja ilman viivytyksiä,” kommentoi HKL:n projektijohtaja Juha Saarikoski.

”Olemme rakentaneet tehokkaasti ja hyödyntäneet allianssin omaa ja aliurakoitsijoidemme osaamista. Olemme onnistuneet työturvallisuuteen panostamisessa. Luminen talvikaan ei juuri hidastanut töitä,” kertoo allianssin projektipäällikkö Ari Bergström

Kun rakennustyöt ovat valmiita, aloitetaan raitiotien ja sen järjestelmien käyttöönottotestaukset ja koeliikenne. Liikennöinnin aloitus suunnitellaan yhdessä HSL:n ja liikennöitsijän kanssa. 

Otaniemen Korkeakoulunaukion rata rakentuu. Otaniemen liikenne on ollut koronavuoden aikana hiljaisempaa, mikä on vauhdittanut rakennustöiden etenemistä.Kuva: Raide-Jokeri

Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja, joka korvaa vilkkaasti liikennöidyn 550-bussilinjan. Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen kulkeva pikaraitiotie lisää poikittaisen joukkoliikenteen luotettavuutta, kapasiteettia ja matkustusmukavuutta. Espoon puolelle tulee 12 pysäkkiä. Lue lisää pääkaupunkiseudun uudesta liikkumismuodosta Kysymyksiä ja vastauksia Raide-Jokerista -verkkouutisesta.

Lue Raide-Jokerin alkuperäinen uutinen aiheesta tästä linkistä(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

 

  • Kestävä kehitys
  • Kaupunkikehitys
LeppävaaraTapiola