Espoo on jälleen Suomen innovaatiopääkaupunki – 6 parhaan joukossa Euroopassa

24.9.2020 9.20Päivitetty: 24.8.2021 4.57

Espoon kaupunki sijoittui kuuden parhaan joukkoon Euroopan komission innovaatiopääkaupunkikilpailussa (iCapital). Päävoiton kilpailussa vei Leuven Belgiasta. Tulokset julkistettiin EU:n tutkimus- ja innovaatiopäivillä torstaina 24.9.2020.

Espoon sijoittui kuuden kärkeen myös vuonna 2019, ja siten sivusi omissa nimissään ollutta parasta suomalaistulosta kautta aikojen. Menestys tuo Espoolle 100 000 euron palkinnon paikallisen innovaatiotoiminnan kehittämiseen.

Espoon vahvuus on yhdessä tekeminen, Make with Espoo -hengessä. Verkostomaisella innovaatiotyöllä on Espoossa pitkät perinteet.

iCapital-tunnustus osoittaa, että Espoo on houkutteleva innovaatio- ja toimintaympäristö uusia ratkaisuja kehittäville yrityksille sekä koulutus- ja tutkimuskumppaneille. YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDG) mukaisesti työ kattaa sosiaalisen, kulttuurisen, taloudellisen ja ekologisen kestävyyden. Ratkaisuja etsitään kaupunkien kestävyyshaasteisiin: ilmastonmuutoksen torjuntaan, osallisuuteen, työllisyyteen ja talouden elvytykseen.

”Espoo on sitoutunut toteuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet vuoteen 2025 mennessä, viisi vuotta ennen määräaikaa. Tämä on hyvä agenda innovaatiotyöhön yritysten sekä koulutus- ja tutkimuskumppaneiden kanssa. Se tukee Espoon taloudellista kilpailukykyä ja kestävyyttä”, sanoo kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Espoolaisen innovaatioverkoston toimijoita ovat muiden muassa Nokia, Fortum, Neste, Aalto-yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, mutta siihen kuuluu myös lukuisia muita yrityksiä ja yhteisöjä.

”Tarvitsemme kehittämistyöhön erityisesti espoolaisia asukkaita yritysten sekä koulutus- ja tutkimuskumppaneiden lisäksi. Tuotamme palveluja asukkaidemme hyvinvoinnin ja sujuvan arjen tueksi. Jotta asukaslähtöisyys toteutuu, on asukkaiden oltava mukana kehittämisessä. Onnistumme kaikessa, mihin saamme ihmiset mukaan”, painottaa Mäkelä.

Voittosummalla Espoo tukee erityisesti lasten ja nuorten innovaatiotoimintaa kestävän tulevaisuuden vahvistamiseksi.

Leuvenin ja Espoon lisäksi kuuden kärjessä olivat Cluj-Napoca (Romania), Helsingborg (Ruotsi), Valencia (Espanja) ja Wien (Itävalta).

 

Katso Youtube video: City of Espoo - one of the six finalist cities of iCapital 2020(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

  • Kestävä kehitys