Kouluruoka on suomalainen innovaatio, josta voimme olla ylpeitä!

Suomi loi vuonna 1948 – ensimmäisenä maana maailmassa – maksuttoman kouluruokailun. Nykyään sitä tarjoaa lapsilleen vain kaksi maata maailmassa, Suomi ja Ruotsi. Muissa maissa oppilaat tuovat eväät kotoa mukanaan tai ostavat ruokaa koulusta. Hyvä koulutus ja kouluruoka ovat mahdollistaneet suomalaisille vuosien varrella monta huikeaa menestystarinaa, mutta mistä kaikki saikaan alkunsa? 

Koulun ja kouluruokailun juuret johtavat jopa 200 vuoden taakse - aikaan, jolloin aikuistenkin lukutaito ja opiskelu olivat Suomessa harvinaisia. Osalle lapsista oli tarjolla auttavaa lukutaidon opetusta kinkerien ja kiertokoulun muodossa.  

Suomi taisteli monien kehitysmaille tyypillisten ongelmien kanssa. Maatalouteen nojaava elämäntapa vaati koko perheen työpanoksen, myös lasten. Pitkät koulumatkat ja koulupäivät vähäisillä eväillä eivät houkutelleet lähettämään lapsia koulutielle. Jos joku lapsista sai etuoikeuden käydä koulua, oli se usein perheen vanhin poika. Tytöistä vain harvat pääsivät kouluun. Koulunkäynnin vähyyden suurimpana syynä oli ravinnon ja vaatteiden puute. Tämän vuoksi pienimuotoiseen koululaisten ruokkimiseen ja vaatetuksessa avustamiseen kiinnitettiin paikoin jo huomiota. 

Kansakoulut yleistyivät Suomessa 1800-luvun lopulla. Augusta af Heurlin (1847 – 1918) oli yksi aikansa suurista kansalaisvaikuttajista ja oli vakuuttunut siitä, että yhteiskunnan kehitys vaatisi koko kansan koulutusta. Lapset oli saatava kouluun ja Augustalla oli siihen yksinkertainen idea: kansakoululaisille tarjottaisiin lämmin keitto koulupäivän aikana. Tämä auttaisi lasten jaksamista koulussa ja toimisi vanhemmille houkuttimena lasten kouluun lähettämisessä. Augustan johdolla perustettu Koulukeittoyhdistys aloitti toimintansa vuonna 1905. Lukuisat naisjärjestöt lähtivät tekemään kouluruoan unelmasta totta. 

Vuonna 1913 kouluruokailuun myönnettiin ensimmäisen kerran valtionapua. Isoissa kaupungeissa koulukeiton tarjoaminen oli todennäköisempää kuin maaseudulla. Kouluruoka oli tarkoitettu alussa vain vähävaraisille, mutta pian tavoitteeksi muodostui saada aikaan kaikille lapsille kuuluva etu. 

Suomen ensimmäinen naisministeri ja pitkäaikainen kansanedustaja Miina Sillanpää teki ensimmäisen aloitteen päivittäisen aterian tarjoamisesta kaikille koululaisille oppivelvollisuuslain tullessa voimaan vuonna 1921. Ehdotus ei kuitenkaan toteutunut rahoitusongelmien vuoksi. Ruokailun järjestäminen jäi näin kuntien vastuulle, eikä sitä useimmissa kunnissa järjestetty. Maaseudun kouluihin rakennetut keittolat saivat usein perunat, viljat ja muut ruokatarpeet lahjoituksina kylien suurimmista taloista. 1930-luvulla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että osa lapsista ei saanut riittävästi ravintoa ja vain alle puolet koululaisista oli täysin terveitä. 

Sinnikäs työ toi myöhemmin tulosta: vuonna 1943 kansakoululakiin tehtiin lisäys, jonka mukaan viiden vuoden sisällä koko maan kansakouluissa oli järjestettävä kaikille oppilaille maksuton ateria. Tämän vuoksi vuotta 1948 pidetään maksuttoman kouluruokailun alkamisvuotena. Tavoitteena oli parantaa lasten ravitsemustilaa. Monissa kouluissa oppilaat keräsivät joko vapaa-aikanaan tai luokan kanssa yhdessä esimerkiksi puolukoita, mustikoita tai sieniä koulukeittiön tarpeisiin. 1960-luvulle asti monissa kouluissa pidettiin perunannostolomaa, jonka pituus vaihteli muutamasta päivästä reiluun viikkoon.  

1950- ja osin 1960-luvulla kouluruoka sisälsi vain pääruuan – keittoa, puuroa ja velliä. Maito ja leipä tuotiin vielä kotoa. Ruokalistalta löytyi muun muassa kaali- ja lihakeittoja, ohrapuuroja ja makaronivellejä. 

1960-luvulla leipä saatiin jo koulusta, mutta maito tuotiin edelleen kotoa. Leivän päälle saattoi silloin tällöin saada jopa makkaraa. Vuosikymmenen loppua lähestyttäessä joissain kouluissa tarjoiltiin jo keittojen ja puurojen lisäksi mm. vuokaruokia. 

1970-luvulla kaikissa kouluissa tarjottiin jo kiinteää ruokaa – haarukat ja veitset otettiin käyttöön lusikoiden rinnalle. Ruokalistat monipuolistuivat vauhdilla ja uusia reseptejä kehitettiin: jauhemaksapihvit ja kanaviilokki tulivat listoille, lisukkeena oli juures- ja kaalisalaatteja. Alettiin puhua myös erityisruokavalioista. Kun kansakouluista siirryttiin peruskoulujärjestelmään vuosina 1972–1977, oikeus ilmaiseen kouluruokaan laajennettiin myös lukioiden ja ammattikoulujen oppilaille. 

1980-luvulla kouluruokailuun tulivat ensimmäiset kansainväliset tuulahdukset. Muun muassa pastaruoat löivät läpi. Koululaisia otettiin jo mukaan kehitystyöhön asiakaskyselyiden muodossa. 

1990-luvulla huomioitiin laajemmin erilaisia ruokakulttuureita. 90-luvun alun asiakaspalautteen myötä listoilta poistettiin tilliliha. A-vitamiinikeskustelun ansiosta katosivat listoilta myös maksaruoat. Koululaiset saivat yhä useammissa paikoissa ottaa ruokansa itse. Teemapäivät ja -viikot tulivat jäädäkseen. 

2000-luvun alussa kouluruokailusta tuli osa opetussuunnitelmaa. Koulukeittiön rooli laajeni monessa paikassa aamu- ja välipalan myyntiin ja samaan aikaan limu- ja karkkiautomaatteja alettiin vähentää kouluista. Samaan aikaan ruokalat muuttuivat ravintoloiksi ja keittäjät ruokapalvelutyöntekijöiksi. Uusien monitoimiuunien myötä kumiperunoita kouluissa ei enää keitetty, mutta legenda jäi elämään. 

2010-luvulla kouluruokailu oli jo isompi osa koulujen opetus- ja kasvatustehtävää, sillä uusi opetussuunnitelma nosti kouluruokailun oppilashuollosta osaksi koulun opetusta ja kasvatusta. Raaka-aineiden osalta suunnattiin kohti kestävää gastronomiaa: ilmastoviisaus alkoi näkyä muun muassa kasvisruokapäivissä. 

2020-luvulla kasvisruokaa on tarjolla päivittäin ja vastuullisuus näkyy myös kouluruokailussa. Hävikinhallinta ja ilmastoystävällisemmät raaka-aineet näkyvät ruokalistoilla ja hiilijalanjälkeen kiinnitetään huomiota jo ruokien kehitysvaiheessa.  

Kouluruokailun tavoitteena on oppilaiden terveen kasvun ja kehityksen, opiskelukyvyn ja ruokaosaamisen tukeminen, mutta ruokailuhetkillä on myös tärkeä virkistystehtävä koulupäivän lomassa.  

Kouluruokailu tekee osansa koko väestön hyvän ravitsemuksen turvaamiseksi sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Maksuton kouluruokailu on luonut kautta aikojen tasa-arvoistavaa perustaa oppilaiden kasvulle ja kehitykselle ja edistänyt terveyttä ylläpitäviä ravitsemustottumuksia. Yksi oppilas syö yli 2000 ateriaa koulu-uransa aikana, joten kouluruokailu on pitkän aikavälin sijoitus oppimiseen sekä hyvinvointiin.  

Koululounaalla on merkittävä vaikutus myös kuluttajataitojen kehittäjänä, samoin kuin ympäristö-, kulttuuri-, tapa- ja tasa-arvokasvatuksessa. Kouluruokailu on monialainen oppimiskokonaisuus, jossa integroituvat useiden oppiaineiden sisällöt ja koulun ruokakasvatuksen tavoitteet. Vanhempien kannustava suhtautuminen kouluruokailuun edistää omalta osaltaan koululaisten osallistumista kouluruokailuun ja kouluruuan nauttimista. 

Kouluaterian on tarkoitus kattaa noin kolmannes koululaisen päivittäisestä energiantarpeesta. Säännöllinen syöminen ja ravitsemussuositukset täyttävä ravinto ovat keskeinen osa lapsen ja nuoren tervettä kasvua ja kehitystä. Riittävä, täysipainoinen ravinto muodostuu kodin ja koulun tarjoamista pääaterioista ja niitä täydentävistä terveyttä edistävistä välipaloista. Kouluruokailussa noudatetaan kansallisia ruoka- ja ravitsemussuosituksia. 

Kouluruoka on suomalainen innovaatio, josta voimme olla ylpeä! 

Lähteet: 

Opetushallitus: Kouluruokailun historiaa 

Elo-säätiö: Kauha kerrallaan kohti tasa-arvoa 

Ruokatutka: Kouluruokailu ennen, nyt ja tulevaisuudessa  

Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus