Takaisin tapahtumahakuun

Pulpettikinon lyhytelokuvanäytös

Kuva elokuvasta Filante.

Aika

ti 3.3.2026 EET/EEST09.00–09.30 EET/EEST

Kohderyhmä

Ikärajaton

Hinta

Vapaa pääsy

Järjestäjä

Sellosali

Pulpettikinon lyhytelokuvanäytös esittelee hurmaavan kattauksen eurooppalaisia animaatioita pienille elokuvan ystäville. Näytöksessä tavataan värikäs joukko erilaisia tyyppejä monenlaisissa tilanteissa: esittämässä hassunhauskaa musikaalia, liitelemässä öisen meren yllä, kaivamassa tunnelia maapallon toiselle puolelle ja seikkailemassa avaruudessa asti!

Elokuvassa Yötunneli kaksi lasta eri puolelta maapalloa kohtaa kaivettuaan tunnelin rannalla. Yhdessä he kaivautuvat aina Pohjoisnavalle asti ja löytävät maagisen keinon päästä lopulta takaisin kotiin.

Elokuvassa Tyttö ja ruutusilmät lapsi, jonka silmät ovat aina kiinnittyneet puhelimen ruutuun, ei meinaa ollenkaan huomata mitä hänen ympäristössään tapahtuu. Ympärillä onkin vaikka minkälaisia kivoja leikkikavereita ja jännittäviä paikkoja.

Animanimusikaalissa eläväinen eläinjoukkio haluaa tehdä ison musiikkiesityksen. Eräs porukasta on kuitenkin saanut väärät nuotit. 

Elokuvassa Filante tyttö näkee joka ilta taivaalla tähdenlennon ja esittää hartaimman toiveensa: hän haluaisi löytää omituisesti kadonneen lemmikkirottansa. Toive ei kuitenkaan toteudu ja tyttö ihmettelee, mikä tähdessä on vikana. Lopulta paljastuu ilahduttava yllätys!

Kesto 30 min

Ei dialogia

Sallittu kaikenikäisille, suositellaan yli 3-vuotiaille

Suunnattu espoolaisille päiväkotiryhmille. Vapaa pääsy, pakollinen ennakkoilmoittautuminen webropol-lomakkeen kautta ma 12.1. klo 9.00 alkaen.

Näytöksen elokuvat:

Yötunneli (Belgia, 2024)

  • Ohjaus: Annechien Strouven
  • Kesto 9 min

Tyttö ja ruutusilmät (Portugali, 2024)

  • Ohjaus: André Carrilho
  • Kesto 8 min

Animanimusikaali (Saksa, 2024)

  • Ohjaus: Julia Ocker
  • Kesto 4 min

Filante (Ranska, 2024)

  • Ohjaus: Marion Jamault
  • Kesto 9 min