Ruotsinkielinen iltapäivätoiminta
Espoo järjestää ruotsinkielistä iltapäivätoimintaa 1.-2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäivätoiminta on vapaa-ajantoimintaa, joka tukee kodin ja koulun kasvatustyötä. Ohjatun toiminnan lisäksi lapsi voi keskittyä omiin leikkeihinsä. Iltapäivän aikana ollaan sekä sisällä että ulkona. Iltapäivätoiminta on maksullista. Palvelusta on perheen tulojen perusteella mahdollisuus hakea maksuhuojennusta. Koulujen iltapäivätoimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan. Toimintaa ei järjestetä koulun loma-aikoina eikä lauantaikoulupäivinä.