Nuorten oma tila Pointti Sellon kirjastossa on avoinna myös kesällä!

Pointti on nuorten oma tila Sellon kirjastossa Leppävaarassa. Pointissa on tarjolla monipuolista kesätekemistä laajoilla aukioloajoilla. Pointissa on tilaa jokaiselle ja kaikki nuoret ovat tervetulleita mukaan.

Kuva: Eveliina Häggqvist

Monipuolinen kohtaamispaikka nuorille laajoilla aukioloajoilla

Pointti on sijaintinsa puolesta hyvä kohtaamispaikka nuorille. Pointti sijaitsee Sellon kirjaston 1. kerroksessa aulan vieressä, heti pääoven tuntumassa. Pointtiin ovat kaikki nuoret tervetulleita.

Pointissa on paljon kivaa tekemistä ja rento meininki. Kesäkaudella Pointissa on viikoittain vaihtuvaa ohjattua toimintaa tiistaisin ja torstaisin klo 13–15. Pointissa voi lisäksi vaikkapa askarrella tai tehdä koruja. Kirjaston henkilökunta vinkkaa mielellään nuorille toiveiden mukaista kesäluettavaa. Pointista löytyy myös biljardipöytä, Playstation, Nintendo Switch, 6 pelitietokonetta, pöytäfutis, subsoccer, shakkilauta ja paljon muita lautapelejä. Tietokoneet, pleikkarit ja biljardipöytä on tarkoitettu 12–20-vuotiaille nuorille. Pointissa on pelivarauspiste, josta pelivuorot varataan pelien avauduttua. Lautapelit ovat kaikkien käytettävissä.

Pointti on auki arkisin klo 8–20 ja viikonloppuisin klo 10–18. Kesäkaudella pelit avataan arkisin klo 13 ja viikonloppuisin heti klo 10.

Pointti - nuorten oma tila Sellon kirjastossa

  • Oma erillinen tilansa Sellon kirjastossa
  • Pointti on päihteetön ja kaikille nuorille avoin tila
  • Avoinna kesällä: arkisin klo 8–20 ja viikonloppuisin klo 10–18 (pelit auki arkisin klo 13–20 ja viikonloppuisin klo 10–18)
  • Huom! Juhannusviikolla torstaina 22.6. auki klo 8-18, pe 23.6. ja la 24.6. suljettu.
  • Osoite: Leppävaarankatu 9
  • Pointin toiminnasta vastaavat Espoon nuorisopalveluiden nuorisonohjaajat ja Sellon kirjaston kirjastotyöntekijät yhdessä
  • Tervetuloa!