WeeGee-talon historia ja arkkitehtuuri

Näyttelykeskus WeeGee toimii arkkitehtonisesti merkittävässä rakennuksessa Espoon Tapiolassa, ja näyttelykeskuksen nimi kunnioittaa rakennuksen historiaa. Talo, jossa WeeGee toimii, rakennettiin alun perin kirjapainotoimintaa varten. Weilin&Göösin kirjakustantamo perustettiin toissa vuosisadalla suomenkielisten oppikirjojen julkaisutoimintaa varten.

Jyväskylässä käynnistyi Suomen ensimmäinen opettajia kouluttanut opettajaseminaari vuonna 1863. Opiskelijoilta puuttui kuitenkin oppimateriaali, sillä kustannustoiminta oli Suomessa lapsenkengissä. Vuonna 1872 seminaarin voimistelunopettaja ja opetusvälinekauppias K.G. Göös ja paikallinen venäjänopettaja, kirjakauppias ja kustantaja A.G. Weilin päättivät aloittaa seminaarin opettajien kirjoittamien oppikirjojen kustantamisen ja painamisen.

Suomenkielinen kustannustoiminta kasvoi vuosikymmenestä toiseen lukutaidon parantuessa ja suomenkielisen kirjallisuuden määrän kasvaessa. Weilin ja Göös siirsivät toiminnan Helsinkiin, ja kun toimitilat jäivät 1960-luvulle tultaessa jälleen pieniksi, muutti yritys Espooseen. Uuteen Tapiolan puutarhakaupunkiin oli 1960-luvulle tultaessa rakennettu läntisen ja pohjoisen lähiöiden väliin pienteollisuusalue, Ahertajantie tai Ahertajankulma. Yksi Ahertajantien teollisuusalueen tonteista myytiin painotalo Weilin&Göösille, joka muutti koko toimintansa porvarillisena ja vakaana pidettyyn Tapiolaan. Taiteilija Jaakko Somersalo suositteli ystäväänsä Aarno Ruusuvuorta serkulleen Veikko Bonsdorffille, Weilin&Göösin omistajaosakkaalle, Tapiolaan rakennettavan uuden painotalon suunnittelijaksi.

Kuuntele tästä(ulkoinen linkki), kun  Karl Gustav Göösin  muotokuva herää muistelemaan yrityksen vaiheita. 

Kuuntele tästä(ulkoinen linkki), kun A.G. Weilinin muotokuva herää muistelemaan yrityksen vaiheita.

Weilin&Göösin entinen kirjapainotalo on professori Aarno Ruusuvuoren (1924-1992) suunnittelema ja kansainvälisestikin tunnettu suomalaisen konstruktivismin pääteos. Talo valmistui kolmessa vaiheessa vuosina 1964–1974, joista Ruusuvuori suunnitteli kaksi ensimmäistä vaihetta kirjapainoksi. Ruusuvuori oli suunnittelutyöhön ryhtyessään 37-vuotias arkkitehti ja konstruktivismin edelläkävijä Suomessa. Konstruktivismi on rakenteita korostavaa rationaalista arkkitehtuuria, jossa esimerkiksi seiniä korvattiin lasilla. Konstruktivistit tekivät arkkitehteinä tiivistä yhteistyötä teollisuuden kanssa, sillä toiminta antoi heidän näkemyksensä mukaisesti rakennuksille muodon ja sisällön. Ruusuvuori ei ollut suunnitellut yhtään tehdasrakennusta, mitä pidettiin etuna, sillä vanhemmat ratkaisut eivät näin sitoneet uutta suunnittelutyötä.

Ensimmäisen osan rakennustyöt aloitettiin helmikuussa 1963. Rakennuksen suunnittelun lähtökohta oli kirjapainon tuotantoprosessi, joka edellytti mahdollisimman suurta vapaata tilaa. Koneet ja välineet tuli voida sijoittaa tilaan joustavasti. Suunnittelussa pidettiin tärkeänä mahdollisimman hiljaisten työskentelyolosuhteiden toteuttamista meluisaan painosaliin sekä ympäristön sanelemien mahdollisuuksien huomioon ottamista. Ruusuvuori halusi liittää tehdassalin koneineen saumattomasti Tapiolan luontoon ja onnistui siinä suurten ikkunapintojen avulla. Kirjapainotuotannon kannalta haitallinen suora auringonvalo eliminoitiin rakennuksen eteläjulkisivussa vetämällä ensimmäisen kerroksen ikkunat sisään.  Eteläjulkisivun nauhaikkunat ja valoa hajottavat puiset ritilät päästivät lämpimän valon vain epäsuorasti sisään. Rakennuksen koko pohjoisjulkisivu oli sen sijaan lasia, jolla hyödynnettiin maksimaalisesti kylmää ja tasaista pohjoista valoa.

Valon lisäksi betonipinnoista muodostuivat painotalon tärkeimmät näkyvissä olevat elementit ja koristeet. Betonibrutalistisen, 1960–70 -luvuille tyypillisen rakennustyylin mukaisesti betoniset pinnat ja pintojen moninaiset muodot jätettiin käsittelemättöminä näkyviin. Ruusuvuori oli tunnetuimpia suomalaisia brutalisteja ja hänen suunnittelemansa Tapiolan kirkko vuodelta 1965 edustaa samaa tyyliä.

Painotalo suunniteltiin kertautuvista osista, joita voitiin liittää toisiinsa niin monta kuin toiminta tarvitsi. Ruusuvuori käytti suunnitelmissaan moduulijärjestelmää, jota Suomessa kehitti Aulis Blomstedt. Materiaalina käytetty betoni mahdollisti aivan uudenlaiset kantavat rakenteet ja muodot. Painotalon yksi rakennusosa koostuu neljästä 27 x 27 metrin osasta, joista jokaisen keskellä on halkaisijaltaan kolmemetrinen pyloni. Painosalista saatiin pylonirakenteella suuri yhtenäinen tila. Talon kahdeksan kookasta betonipylonia, jotka ulottuvat neljä metriä katon yläpuolelle, kannattavat toisen kerroksen kattoa. Välipohjaa kannattelevat pienemmät pylväät. Ruusuvuoren ja rakennesuunnittelija Bertel Ekengrenin innovatiivinen ratkaisu oli sisällyttää pyloneihin ilmanvaihtokoneisto. Pylonit ja niistä säteittäin lähtevät vetotangot ovat myös yksi talon kauas näkyvä tunnusmerkki.

Huhtikuussa 1964 kirjapainon toiminta oli jo käynnissä. Latomo-, paino- ja taitto-osastot toimivat talon toisessa kerroksessa. Alakerrassa sijaitsivat tavaran vastaanotto, paperivarasto, pukuhuoneet, ruokala sekä konttoritilat. Maaliskuussa 1966 alkoi vuoden kestävä toisen vaiheen rakentaminen. Keväällä 1974 valmistui Bertel Ekengrenin suunnittelema rakennuksen kolmas vaihe. Tässä uusimmassa osassa taloa toimii nykyisin Etelä-Tapiolan lukio, joka aloitti toimintansa WeeGeellä 2000-luvun alussa. Alkuperäisen suunnitelman mukainen neljäs vaihe ei koskaan toteutunu

WSOY osti Weilin&Göösin vuonna 1992 ja siirsi uuden tytäryhtiönsä Vantaalle. Weilin&Göösin pääkonttori säilyi kuitenkin vanhan painotalon kolmannessa kerroksessa Tapiolassa 1990-luvun lopulle saakka. Painotoiminnan päätyttyä talossa oli monenlaista väliaikaista toimintaa. Toisessa kerroksessa, nykyisissä EMMAn tiloissa, toimi Arena Center -salibandyhalli ja ensimmäisessä kerroksessa, nykyisissä toimistotiloissa toimi kiinalainen ravintola. Helinä Rautavaaran museo muutti tiloihin vuonna 1998, Etelä-Tapiolan lukio vuonna 2000 ja saman vuoden aikana Espoon kaupunginmuseo perusti uuden museopisteen KAMUn rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen.

Espoon kaupunki osti kiinteistön vuonna 2001. Talo uudistettiin mittavassa uudelleenrakentamisprosessissa näyttelykeskukseksi vuonna 2005. Laajamittaisen purku- ja louhintatyön jälkeen uusi rakennus tehtiin vanhaan runkoon. Betonielementtijulkisivut uusittiin, taloon rakennettiin kymmeniä uusia portaita, uudet hissit ja yli 300 kokonaan uutta huonetilaa. Rakennuksen alle louhittiin liki sata metriä pitkä kellari. Muutostyössä tuli huomioida museoiden kokoelmien ja näyttelyiden edellyttämät olosuhteet sekä toimivat yleisöpalvelut.

Muutos- ja peruskorjauksen arkkitehtonisen ja rakennusteknisen suunnittelun lähtökohtana oli, että teollisuusrakennuksen luonne ja julkisivut säilyivät. Arkkitehtuurissa pysyivät ennallaan poikkeavan suuret mittasuhteet, kuten yli sata metriä pitkä yhtenäinen julkisivu. Rakennuksen avoimen tilan tuntu säilytettiin suuren pääaulan ja sivuaulojen järjestelmällisellä yhdistelyllä sekä tilojen välisillä pitkillä näkymillä. Uusi pääaula on talon läpileikkaus. Se on 18 metrin levyinen ja rakennusrungon syvyinen suuri avara tila, jonka toisessa päässä avautuu panoraamanäkymä mäntymetsään.

Rakennus valmistui kulttuuritilaksi vuoden 2005 lopussa. Näyttelykeskus WeeGee ja uusi modernin taiteen museo EMMA aloittivat toimintansa vuonna 2006. Näyttelykeskukseen siirtyivät tuolloin myös Suomen Kellomuseo läheisen Pohjantien varresta ja Suomen Lelumuseo Leikkilinna Linnanmäeltä. Näyttelykeskus WeeGeen ensimmäinen kerros avattiin yleisölle 13.10.2006.

Weilin&Göösin painotalosta on asemakaavalla suojeltu kantavat rakenteet, julkisivut, koillispäädyssä sijaitsevat toimistohuoneet, pyöreät hätäpoistumisportaat sekä yläkerran avara painohalli. Painotaloa ympäröivä Tapiola puolestaan on Museoviraston määrittelemä valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, ainoa modernin ajan kohde. Rakennuksen arkkitehtuuri ja Tapiolan puutarhakaupunginosan teollisuusperintö luovat oivat puitteet Näyttelykeskus WeeGeen museoiden näyttelyille ja toiminnalle. Talon kokonaispinta-ala on 23 000 neliötä, josta näyttely- ja kulttuuritiloina käytössä on noin 17 500 neliötä. WeeGeen etupihalle on lisäksi sijoitettu veistospuisto, jossa olevat pysyvät taideteokset voi nähdä myös rakennuksen sisältä suurten ikkunoiden takaa. WeeGeen takapihalla on Futuro-talo, joka sopii alkuperäisen funktionsa mukaisesti mäntyjen reunustamalle rinnetontille

WeeGee-talon kymmenillä eri käyttäjäryhmillä oli toisistaan poikkeavia toiminnallisia ja teknisiä vaateita ja tarpeita. Tilasuunnittelusta tuli monisataosainen palapeli. Erityisesti museoiden turva- ja ilmastointivaateet olivat erittäin korkeat. Turvallisuus edellytti sekä vahvistettuja seinärakenteita, kaltereita ilmastointikanavissa, panssarilasitusta että laajaa sähköistä turvavalvontaa ja kymmeniä kameroita sisä- ja ulkotiloissa. Olosuhdeilmastoinnin saavuttamiseksi jouduttiin mm. julkisivulasitukset uusimaan nelinkertaisiksi ja lasilistoitukset räätälöimään lämpökatkopellityksillä.

Rakennuksen avoin tilantuntu säilytettiin suuren pääaulan ja sivuaulojen järjestelmällisellä yhdistelyllä sekä tilojen välisillä pitkillä näkymillä. Pääaula on tehty yhteiseksi olotilaksi, jossa on erilaisia paikkoja viettää aikaa, löytää uusia asioita, hengähtää tekemisten välillä tai orientoitua seuraavaan.

Uusi lasilankkuporrashuone hohtaa maisemassa Ahertajantien päätteenä. WeeGee-taloon saavutaan tapiolalaisittain mäntymetsikön läpi uuden sisäänkäyntipation kautta. Patio valokaiteineen ja askelmineen sekä kahvilan terassi mahdollistavat valoisan etupihan käytön sekä kokeellisiin että perinteisiin kulttuuritapahtumiin.

Rakennuksen uusi arkkitehtuuri syntyi talon omasta luonteesta, uuden käytön arkkitehtonisesta tulkinnasta sekä vallitsevista taloudellisista realiteeteista.

Tiukka budjetti ja lyhyt rakentamisaikataulu vaikuttivat niin tilasuunnitteluun, materiaali- ja rakennusosavalintoihin kuin varustetasoon ja viimeistelyn laatuun. Rakennuksen arkkitehtuurissa pysyivät totutusta poikkeavan suuret mittasuhteet, kuten yli satametriä pitkä yhtenäinen julkisivu. Uusista tilajärjestelyistä huolimatta saatiin säilymään pitkiä näkymiä ja kulkuja rakennuksen läpi. Toisen kerroksen painosali palautettiin avoimeksi tilaksi. Rakenteellisuutta vahvistettiin paljastamalla toisen kerroksen betonipalkit ja poistamalla muovilaattapinnat lattioista. Harmoninen betoninen yksiaineisuus laajennettiin käsittämään myös väliseinät rakentamalla ne betoniharkoista ilman peittäviä pintoja tai listoja.

Raskaiden betoniosien vastapainoksi tiloja rytmittävät kevyet teräs-lasiosat rakennuksen ulkoseinissä ja sisällä. Lasipintojen kautta avautuvat pitkät näkymät sekä tilojen lävitse toisiin tiloihin, että ympäröivään luontoon. Keventävänä teemana toimivat erilaiset väripinnat, jotka sijoittuvat pääsääntöisesti joko uusiin levyseiniin tai jo aiemmin maalattuihin betonipintoihin.

WeeGeen uudet kiintokalusteet ovat rakennuksen hengen mukaisesti selkeitä ja yksinkertaisia, näkymiä avaavia laatikoita, levyjä ja tasoja. Lokerikkoseinämissä on aukkoja ja värikkäitä syvennyksiä istuskelua varten. 

Vanhoista merkittävistä rakennusosista pystyttiin säilyttämään vertikaalinen runkosysteemi, kattopalkistot, toisen kerroksen välipohja ja osa julkisivujen teräsrungoista.
Lattiasta tehtiin rakennuksen historian tulkki. Siitä on luettavissa rakennuksen eri vaiheet: puretut seinät, uudet lattiapinnat, koneiden terästukilevytykset.

Alkuperäistä rakennusmateriaalia ei voitu säilyttää suuressa määrin, joten oli valittava toinen rakennuksen henkeä kunnioittava lähestymistapa: tärkein sisätila, viisi toimistotilaa ja rakennusosien mittasuhteet julkisivun osalta säilytettiin; rakennuksen omia systemaattisia lainalaisuuksia tulkittiin uudella tavalla. WeeGee-taloon luotiin selkeät ja vahvat mustavalkoiset raamit monimuotoiselle toiminnalle ja värikkäälle elämälle.

Henna Helander, arkkitehti Safa / Airas Arkkitehdit Ky

Piha-alue
Talon eteläpuolella sijaitseva tavintolan ulkoterassi on entinen painotalon aikainen lastaussilta.

Julkisivu
Julkisivun valokyltti uusittiin vuonna 2023. Juhani Pallasmaan, Aarno Ruusuvuoren toimiston nuoren arkkitehdin, suunnittelema Weilin & Göösin painotalon alkuperäinen logo vuodelta 1964 on Espoon kaupunginmuseon kokoelmissa. 

1. krs
Collection Kakkonen -näyttelytilan lattiassa näet rakennuksen ensimmäisen ja toisen rakennusosan sauman. Vuosien 1962–64 aikana ulkoseinä on sijainnut seinässä nyt näkyvien pylväiden välissä.

KAMUn vaihtuvan näyttelyn lattiassa näkyy alkuperäisen henkilökunnan WC-tilan saumaviivat.

Aulan suurten ikkunaseinien metalliosien väritys on edelleen alkuperäisen Jaakko Somersalon värisuunnitelman mukainen.

2. krs
EMMAssa pääsee parhaiten ihailemaan Tapiolan luontoa, jonka keskelle painotalo rakennettiin. Arkkitehti Ruusuvuori halusi maiseman näkyvän sisälle. Lisäksi isoista ikkunoista saatiin luonnonvaloa painotyöhön.

EMMAn Kosketus-kokoelmanäyttelyn katossa näkee hienosti talon toisen rakennusosan keskikohdan: neljälle suurelle pylonille johtavat betonirakenteet muodostavat ristin.

Kuvia Weilin&Göösin kirjapainotalosta sekä WeeGeen eri vaiheista voit katsoa täältä(ulkoinen linkki).

Arkkitehti Aarno Ruusuvuoresta Arkkitehtuurimuseon sivuilla(ulkoinen linkki) 

Tapiolan puutarhakaupungista Arkkitehtuurimuseon sivuilla(ulkoinen linkki)

Tapiolasta Museoviraston sivuilla(ulkoinen linkki)

Kierrä Tapiolan kotikaupunkipolku

Kirjallisuutta: Marja-Riitta Norri & Maija Kärkkäinen (toim.) 1992. Aarno Ruusuvuori - Structure is the Key to Beauty / Järjestys on kauneuden avain, Museum of Finnish Architecture, Helsinki