Tapiolan kotikaupunkipolut

21 kohdetta, noin 5 km

Heikki von Hertzenin aukiolla on perinteisen kaupungin keskustaan kuuluva ulkoilmatori. Sen vieressä portaita astelee Tapio Junnon pronssiveistos Häikäistynyt vuodelta 1992. Kiiltäväksi hiotun ja rosoisen pinnan vastakohdassa tiivistyy nykyihmisen elämän ristiriitaisuus. Taidetta Tapiolaan -yhdistyksen lahjoittama veistos on omistettu Hertzenille, jonka visio yhdisti eri ammattikuntien asiantuntijat ihanteellisen puutarhakaupungin tavoittelussa. Heikki Konttisen ilmeikäs ja humoristinen pronssiveistos Morsian vuodelta 1983 kuvaa Tapiolan alkuaikoja. Teos lunastettiin Tapiolan 20-vuotisjuhlien veistoskilpailusta 1972, mutta pystytettiin paikalleen vasta 1985.

Tapionraitti on Tapiolan pääakseli. Puolentoista kilometrin mittaisena ja lähes viivasuorana se yhdistää Länsikorkeen, keskustan ja Itäkartanon.

Tapiolan keskustan asemakaavakilpailun 1954 voittaneen Aarne Ervin oivallus oli vanhan sorakuopan paikalle sijoitettu allas, jonka ympärille keskeisimmät toiminnot jäsentyvät. Vuonna 1963 valmistuneessa altaassa on välillä viljelty kaloja ja siellä on toiminut polkuveneiden vuokraamo. Vuonna 2013 allasta madallettiin niin, että se voidaan jäädyttää talvella luistinradaksi.

Aarne Ervin aukio on kulttuurikeskuksen vieressä altaan partaalla. Kulttuurikeskuksen puoleisella kulmalla on erittäin kaunis silokallio, jossa on vaaleaa graniittia, harmaata amfiboliittia ja tummaa kiillegneissiä. Graniitti on kiteytynyt tulivuoren kivisulasta, amfiboliitti muodostunut maankuoressa ja gneissi kovettunut merenpohjan sedimenteistä. Kivilajit ovat sekoittuneet svekofennisessä vuorijonopoimutuksessa 1 900 miljoonaa vuotta sitten noin 10 km:n syvyydessä 750°C:n lämpötilassa. Eroosio ja kolme jääkautta ovat kuluttaneet vuoret pois ja lopuksi sora hionut pinnan rantaveden aaltojen voimalla.

Valmistui 1989, suunnittelija Arto Sipinen. Paikka on viimeisenä rakennettu palanen Aarne Ervin Tapiolan keskustasuunnitelmasta 1954. Alun perin se oli varattu teatterille. Kolme vuosikymmentä myöhemmin toteutettu, paljon suurempi rakennus sopeutuu hyvin ympäröivään miljööseen. Kahtia jaetun rakennusmassan keskellä ovat aula- ja lämpiötilat, jotka avautuvat Keskusaltaan suuntaan. Tapiolasalissa on 812 paikkaa, Louhisalissa 300– 442.

Kulttuurikeskuksessa toimivat Espoon kulttuuritoimen lisäksi Tapiola Sinfonietta, Espoon musiikkiopisto, Tapiolan kirjasto ja kaupungin yhteispalvelupiste sekä Espoon työväenopisto.

Keskuksessa ja sen ympäristössä järjestetään vuosittain pääkaupunkiseudun suurin jazztapahtuma April Jazz ja kansainvälinen elokuvafestivaali Espoo Ciné sekä vuorovuosina Espoon kansainvälinen Pianoviikko ja KuoroEspoo-festivaali.

Ervin keskustasuunnitelmassa Tapiola Garden -hotellin paikalla oli aluksi matala liikerakennus. Ensimmäinen luonnos hotellista valmistui 1964 ja 154 huoneen rakennus 1974. Peruskorjaus ja laajennus länsipuolelle 2008 toivat 60 lisähuonetta sekä uuden sisäänkäynnin suoraan Tapionraitin tasoon.

Hotellin edustalla on kaivo, josta pumpataan pohjavettä keskusaltaaseen. Allas ei juurikaan vuoda, mutta kuumina kesinä haihtuminen altaasta on voimakasta. Aikanaan oli suosittua noutaa kaivosta raikasta pohjavettä kotikäyttöön. Omavoimainen pumppu on sittemmin poistettu.

on nimetty Tanskassa, Kööpenhaminan tuntumassa sijaitsevan Espoon ystävyyskaupungin mukaan. Espoolla on Euroopassa kahdeksan ystävyyskaupunkia, joista kuudelle on nimetty puisto. Køgenpuiston paikan valintaan vaikutti se, että Tanskan kuningatar Margareeta on nuorena partiolaisena leireillyt edessä aukeavan Otsolahden rannoilla. Køgenpuisto on toiminut mm. veistosnäyttelyjen paikkana. Puiston vanhimmat männyt ovat yli 150-vuotiaita. Kasvupaikan valoisuus ja avoimuus on saanut puut kehittymään leveiksi ja matalarunkoisiksi.

Italialaisen Antonio da Cudanin pronssiveistos Luominen avaruudessa voitti Espoon kaupungiksitulon yhteydessä 1972 järjestetyn kilpailun, jolla etsittiin teosta ilmentämään Espoon kehitystä vuosina 1952–72. Vuonna 1980 paljastetun, 17-tonnisen veistoksen orgaaniset muodot ovat harkittu vastakohta ympäröivälle arkkitehtuurille. Teos siirrettiin nykyiselle paikalleen 2011 ja paljastettiin uudelleen 2013.

Valmistui 1965, suunnittelija Aarno Ruusuvuori. Kuutiomaisen kirkkosalin sivussa on kastekappeli ja sisäpihojen ympärillä matalissa siivissä kirkkoherranvirasto, seurakuntasali sekä kerhotilat. Tapiolan kirkkoa on selkeytensä ja askeettisuutensa ansiosta kutsuttu maailman luterilaisimmaksi kirkoksi. Saliin asennettiin vuonna 2002 kuvanveistäjä Helena Hietasen ja valaistussuunnittelija Tarja Ervastin valoteos 3, joka seuraa kirkkovuoden kulkua. Tapiolan seurakuntayhdistys perustettiin 1955 ja seurakunta 1960. Nykyään siinä on 23 000 jäsentä.

Tapiolan uurnalehto valmistui 2004, suunnittelija professori Ilmari Lahdelma. Paikka kirkon suojassa tarjoaa hautausmaalle sen tarvitseman rauhan ja yksityisyyden. Yhtä tärkeää on vaikuttava näkymä vesialtaalle. Ihmisen tekemien rakenteiden ja puuston luonnollisen sattumanvaraisuuden suhde luo perustan uurnalehdon tunnelmalle.

Valmistui 1965, suunnittelija Aarne Ervi. Peruskorjaus ja taitavasti vanhan osan alle sijoitettu laajennus valmistuivat 2005. Rakennukseen liittyy laaja ulkoalue kaksine ulkoaltaineen ja aurinkoterasseineen. Uimahallin arkkitehtuuri piirtyy tummaa Menninkäisenmetsää vasten, jonka heikentynyttä puustoa on parannettu harvennuksella ja näin lykätty uudistamisajankohtaa 20 vuodella.

Alkuperäisen Tapiolan kolmesta lähiöstä itäinen rakennettiin ensimmäisenä, Otto-Iivari Meurmanin kaavaluonnoksen pohjalta. Tapiolan peruskivi muurattiin täällä 5.9.1953. Itäkartanon itäpään pientaloihin muuttivat Tapiolan ensimmäiset uudet asukkaat jouluksi 1953.

Mäntytorni valmistui 1954, suunnittelija Aarne Ervi. Yksin asuville suunnitellun talon kaikki 66 asuntoa ovat tilavia yksiöitä. Katolla oli alun perin kahvila sekä kokoushuoneisto. Niin ikään Ervin suunnittelema 350-paikkainen Kino Tapiola valmistui 1955, ja vuotta sitä ennen Lasipalatsiksi kutsuttu myymälärakennus, jossa oli mm. posti ja pankki.

Mäntyviidan ja Sufikan kerrostalot valmistuivat 1954, suunnittelija Viljo Revell. Niissä kokeiltiin ensimmäistä kertaa Suomessa elementtitekniikan vaikutuksia rakenneratkaisuihin ja ulkoiseen ilmeeseen nauhaikkunoineen ja voimakkaine saumoineen. Kansa ei heti lämmennyt uutuuksille vaan käytti taloista nimeä traktoritehdas.

Kello ja allas. Neulaspolku. Aarne Ervin sommitelma vuodelta 1957 muodostuu kellotornista, vesialtaasta ja pergolasta. Ympäröivä puisto on Ervin ja Jussi Jänneksen suunnittelema.

Ilves ja pentu. Ilvespuistikko, Tapiolantie. Helvi Hyvärisen graniittiveistos vuodelta 1962 tavoittelee yleispätevää kauneutta eläimen hahmon kautta. Teos oli Asuntosäätiön lahja Tapiolan asukkaille.

Tietolaatikko: Puutarhakaupungin synty

• Jo vuonna 1918 Eliel Saarisen Suur-Helsinki-suunnitelmassa Björnvikiin ja Albergaan oli sijoitettu englantilaistyyppiset puutarhakaupungit, jotka liittyivät Helsinkiin raideyhteyksin. Ideaa toteutettiin ensimmäisenä Puu-Käpylässä 1920-luvulla. Jorvaksentien avauduttua professori Otto-Iivari Meurman aloitti Hagalundin kartanon maiden asemakaavoituksen 1940. Sitä seurannut Teknillisen korkeakoulun siirtopäätös Otaniemeen 1949 osaltaan vauhditti myös Tapiolan suunnittelua.
• Sodanjälkeinen asuntopula sai useat eri järjestöt Väestöliiton johdolla perustamaan Asuntosäätiön. Sen primus motor Heikki von Hertzen - apunaan aikansa parhaat arkkitehdit ja ympäristösuunnittelijat - ryhtyi utopistiseen hankkeeseen rakentaa parempi asuinympäristö kaikille yhteiskuntaluokille ja eri elämänvaiheessa oleville ihmisille. Asuntosäätiö toteutti Tapiolalle vielä pikkusiskot Jyväskylään ja Rovaniemelle.
• Mutta ihanteet muuttuivat. Tapiolankin neljästä lähiöstä viimeisenä rakennettu pohjoinen edustaa jo selvästi erilaista suunnittelua. Myös puutarhakaupungissa näkyvät eri vuosikymmenten kerrostumat.

“Kontsarit.” Valmistuivat 1955, suunnittelijat Heikki ja Kaija Siren. Rivitalojen tehtävä Tapiolassa oli alun perin tarjota mahdollisuus omaan pihaan niille, joilla ei ollut varaa omakotitaloon. Kontsareissa kantavana runkona ovat tiiliset palomuurit. Muut rakenteet ovat pääosin puuta. Talojen pihat on rajattu puisin vajoin ja pergoloin. Autotallit ja huoltorakennus suojaavat liikenteeltä. Kokeilussa oli mukana Puutalo Oy, joka oli myynyt rintamamiestalopaketteja ja kehitteli seuraavaksi laajamittaiseen tuotantoon soveltuvia rivitalotyyppejä.

Otsolahti-Karhusaari polulta: 21 Otsolahti ja 22 Leimuniitty

Otsolahti on olennainen osa Tapiolan maisemakuvaa. Se on ollut rehevöitymässä ja mataloitumassa Länsiväylän kannaksen rakentamisen jälkeen. Keskisyvyys on vain 1,6 metriä eikä vesi vaihdu riittävästi. Kaupunki onkin jo pitkään suunnitellut kunnostusruoppauksia. Lahdelle pääsee Länsiväylän ali veneellä, alituskorkeus noin 3 m ja väylän syvyys 1,5 m. Venesatamassa on yhteensä 438 venepaikkaa.

Otsolahden pohjukan kuusikko kärsii juurikäävästä. Sen uudistaminen aloitettiin vuonna 1999

pienaukkohakkuulla. Aukkoihin istutettiin tammentaimia. Metsän siluetti pyritään näin pitämään ehjänä tulevista toimenpiteistä huolimatta. Avoimen rantaluhdan metsänreunaa vahvistamaan puolestaan istutettiin tämän vuosituhannen alussa havupuuryhmiä työnimellä ”Tapiolan talviturkki”.

Tapiolan keskeiset avoimet puistot on suunnitellut maisema-arkkitehti Jussi Jännes. Periaatteena on ollut jättää entiset Hagalundin kartanon pellot rakentamisen ulkopuolelle yleiseen virkistykseen. Leimuniityn suunnittelussa lähtökohtana olivat merinäkymä Otsolahdelle ja edustava sisääntulo Tapiolaan. Puistoa voitiin ihailla myös Keskustornin kattokahvilasta tai saavuttaessa meritietä Tapiolaan.

Istutusten koko ja voimakas muoto suunniteltiin edustusmaiseman mittakaavaan. Keväisin kukkivat voimakkaan punakeltaiset tulppaani-istutukset vastapainona heräävälle maiseman vihreydelle. Niityn alaosassa oli vesialtaiden ja sillan muodostama pieni asetelma. Metrotyömaan poistuessa kuvasta pyritään Leimuniitty jatkossa palauttamaan alkuperäisenkaltaiseen asuun.

Valmistui 1955, suunnittelija Aulis Blomstedt. Kymmenen ateljeeasunnon talo rakennettiin veikkausvoittovaroilla. Parvellisten ateljeetilojen suuret ikkunat avautuvat pohjoiseen, jotta valoa saadaan tasaisesti.

Valmistui 1980. Suomen vilkkain maantie: vuonna 2012 ajoi Pakilan kohdalla keskimäärin 91 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja tälläkin kohtaa lähes 25 000. Kehätien vieminen liikennetunneliin Tapiolan ja Otaniemen välillä on suunnitteilla melu- ja pölyhaittojen vähentämiseksi sekä tilan vapauttamiseksi miljöötä eheyttävään rakentamiseen kysytyllä alueella.

Valmistui 1972, suunnittelija Alvar Aalto. Ulkoiselta muodoltaan rakennus on 12-kulmainen muistuttaen hieman mutteria. Vesisäiliön tilavuus 6 000 m³, tornin korkeus maan pinnasta 52 metriä. Alapuolella on toimistorakennus ja huippulämpökeskus.

Otnäsin kylässä oli 1540-luvulla kolme taloa. Tataarit polttivat kylän 25-vuotisen sodan yhteydessä helmikuussa 1577. Talot yhdistettiin 1630 tilaksi, joka jaettiin kahtia 1812 Adolf Fredrik von Numersin perinnönjaossa. Kapteeni Carl Johan von Numers rakennutti pian Hagalundin kartanon empirevaikutteisen mutta koristelultaan vaatimattoman päärakennuksen. Krimin sodan aikana valtio hakkautti tilan metsiä ja piti Otaniemen hevoshaassa 100 sotilastelttaa kahden vuoden ajan. Näistä ja muista vahingoista maksettiin sodan päätyttyä 1856 korvauksena 300 hopearuplaa.

Helsinkiläinen panimonomistaja Paul Sinebrychoff osti 1857 Hagalundin ja 1859 myös naapurin Otnäsin kartanon. Päärakennusten välinen pitkä lehmuskuja on osin säilynyt. Valaisimet ovat mallia Tapiola. Nykyisellä Otsonkalliolla oli tuulimylly, jonka kivet ovat säilyneet. Kartanon puisto ja metsät kärsivät jälleen venäläisten linnoitustöistä 1914–17. Puisto uusittiin 1919 Paul Olssonin suunnitelmien mukaan. Kartanon talousrakennukset ja työväenkasarmit purettiin 1950–70-luvuilla uusien rakennusten tieltä. Jäljellä on vain punatiilinen sikala 1800-luvun lopulta, nykyään Tapiolan ratsastuskoulun käytössä.

Yrityshautomon ensimmäinen vaihe valmistui 1991, suunnittelija Kaarina Löfström. Technopolis-ketjuun nykyisin kuuluva Innopoli on 300 teknologia-alan kasvuyrityksen täyden palvelun toimipaikka. Innopolin rakennukset näyttäytyvät kehätien suuntaan voimakkaana ja massiivisena; kampuksen suuntaan pehmeämpänä ja monimuotoisempana. Pitkä käytävä yhdistää sen kuusi kuutiomaista osaa. Luoteiskulman kokassa on maisemasauna. Toinen osa valmistui 2002. Tekniikantien toisella puolessa on vanha Otaniemen teknologiakylä.

“Vallarit.” Ensimmäisen maailmansodan aikaisen Helsingin maalinnoituksen tukikohta XXXVII oli taka-asema varsinaisen etulinjan ollessa 2 km lännempänä Tontunmäen tasalla. Tukikohdan sijainti on ollut vaarallinen, sillä mahdollisen vetäytymistien katkaisee meri.

Tietolaatikko: Helsingin maalinnoitus

• Venäjän Itämeren laivaston tuhouduttua Japaninsodassa Tsushimassa 29.5.1905 päätti keisari Nikolai II rakennuttaa pääkaupunkinsa Pietarin suojaksi laajan linnoitusjärjestelmän. Siihen kuuluvan Helsingin maalinnoituksen valleja kaivettiin vuodesta 1914 alkaen aina 15.3.1917 tapahtuneeseen vallankumoukseen saakka.
• Linnoitustöissä oli mukana suuri joukko pääkaupunkiseudun asukkaita sekä venäläisten Kaukoidästä tuomia sotavankeja. Varustukset ulottuvat yhtenäisinä Vuosaaresta Westendiin. Linnoituksen ainoat taistelut käytiin Leppävaarassa 10–11.4.1918 Suomen sisällissodan loppuvaiheessa saksalaisten ja punaisten välillä.
• Maalinnoituksen kaikki rakenteet ovat muinaismuistolain suojaamat.

Miellyttävästi kaartuileva katunäkymä on Tapiolan eheimpiä. Ketjutalot ja Kolmirinne valmistuivat 1954, suunnittelija Aulis Blomstedt. Kolmessa ketjussa sijaitsevat 12 kaksikerroksista asuntoa ovat kaikki kooltaan 97 m². Pihat jatkuvat saumattomasti metsäiseen puistoon. Toisen kerroksen makuuhuoneiden pienet takaikkunat antoivat aiheen ketjutalojen kutsumanimeen ”Kanakopit”. Viisikerroksisissa kerrostaloissa asuntokoot ovat 41–91 m². Kokonaisuutta yhdistää visuaalisesti punatiilinen julkisivu ja valkoiseksi rapattu ylin kerros.

”Silkkari(t), Silkkis.” Niitty näkyy kartoissa jo vuonna 1706 ja nimi Silkesängen vuonna 1916. Alkuperäisen luonnon muodot on säilytetty, vaikka käyttötarkoitus on muuttunut. Kahden metsäisen maastoharjanteen välinen, yli 600 metriä pitkä niitty palvelee nyt palloilu- ja leikkialueena. Kahluuallasta vastapäätä sijoitettiin vuokrattavia puutarhapalstoja lähinnä Tapiolan kerrostaloasukkaita ajatellen. Palstat toivat puistoon elämää ja tunnelmaa, joskin niiden suojaksi istutettiin myös pensasaidanteita.

Itäpäädyn näköalatasanteella on Otto-Iivari Meurmanin puisto; länsipää on saanut nimen Aarnimaa. Kävelyteitä valaisevat Tapiola-malliset valaisimet, jotka kaupunki asensi puistoon vahingossa. Silkkiniityn kautta kulkee talvella kaupungin ylläpitämä päälatu, jota pitkin pääsee Espoon Keskuspuistoon ja sieltä edelleen Oittaan kautta Nuuksioon saakka.

Valmistui 1957, suunnittelijat Kaija ja Heikki Siren. Tapiolan kansakoulun rakennuksessa ilmeni uudenaikainen pedagoginen ajattelu: ala- ja yläkoululla oli omat keskikäytävän ympärille kootut luokkasiipensä, joita yhdistävän poikittaiskäytävän varrella ovat ruokasali sekä liikunta- ja juhlasali. Opettajien rivitaloasunnot kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Nykyään Aarnivalkeassa toimii 300 oppilaan alakoulu, joka painottaa opetuksessaan mm. omatoimisuutta, yhteistyötaitoja sekä kodin ja koulun yhteistyötä.

Valmistui 1957, suunnittelija Jorma Järvi. Kahdessa ryppäässä on yhteensä 21 yksikerroksista pientaloa, kooltaan 81 ja 100 m². Talojen sijoittelu on tarkkaan harkittu ja autojen säilytys suunniteltu Aarnivalkeantien varteen, jolloin pihamiljööt säilyvät erityisen miellyttävinä.

Asuntosäätiö oli aktiivinen myös sosiaalisen ja kulttuuriympäristön kehittäjänä sekä erilaisten toimintojen alkuunpanijana. Opetuksen, kulttuurin, liikunnan sekä nuorisotoiminnan organisaatioiden perustamista ja toimintaa tuettiin alusta lähtien. Partiolippukunta Tapiolan Eräpojat perustettiin 1954 ja Tapiolan Tellervoiset 1961. Toiminta vakiintui Opintien mäkeen Lions Clubin rakentamien partiomajojen alueelle. Poikien maja paloi jouluyönä vuonna 1974, mutta se rakennettiin välittömästi uudestaan. 1950- ja 60-luvuilla Eräpojilla oli orkesteri Punppu, joka esiintyi myös monissa yleisissä tilaisuuksissa. Mäen eteläreunalle perustettiin 1996 Lions-puisto, jossa on Kari Juvan veistämä muistokivi.

Valmistui 1960, suunnittelija Jorma Järvi. Laajennus valmistui 1969, suunnittelija Heikki Koskelo. Kuusikulmaiset luokat edustivat uutta joustavaa kouluarkkitehtuuria ja myös symboloivat yksiköiden suurempaa erillisyyttä kuin neliskanttiset muodot. Tapiolan yhteiskoulu oli ensin kouluhallituksen kokeilukoulu. Siellä myös aloitti toimintansa maailmankuulu Tapiolan kuoro. Nykyisellä yläkoululla on musiikkipainotus ja lukiolla musiikkilinja sekä erityispitkän matematiikan ryhmä. Oppilaita on yhteensä noin tuhat. Rakennuksessa on kosteusvaurioita, joiden vuoksi yläkoulu on evakossa poliisiopiston tiloissa Otaniemessä ja lukio Kilossa. Peruskorjaus vuosina 2013–14. Viereinen Tapionkenttä on odottanut kunnostusta vuodesta 2002. Tekojäälaitteet poistettiin tapiolalaisten harmiksi vuonna 2007.

18 kohdetta, noin 7,5 km

Valmistui Teknillisen korkeakoulun päärakennukseksi 1964, suunnittelijat Elissa ja Alvar Aalto. Rakennus hallitsee kampuksen keskeistä aluetta kukkulalta, jolla sijaitsi Otnäsin kartanon päärakennus 1700-luvulta alkaen. Auditorion katto laskeutuu terassipihalle amfiteatterina. Siipirakennuksissa on pienet sisäpihat. Punatiilen lisäksi julkisivuissa on mustaa graniittia sekä arkkitehtiosastolla valkoista marmoria.

Puistoa kadun suunnasta rajaava TKK:n kirjasto valmistui 1970. Kokonaistaideteoksen hengessä myös yksityiskohdat ovat Aallon suunnittelemia ovenkahvoja ja valaisimia myöten. Kampuksen puistokäytävien varsilla on niin ikään Aallon valaisimet.

Tietolaatikko: Aalto-yliopisto

• Monitieteinen yliopisto aloitti toimintansa 2010, kun Kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja jo valmiiksi Otaniemessä sijainnut Teknillinen korkeakoulu yhdistyivät ja uudelleen organisoituivat. Opiskelijoita yliopistossa on 20 000, professoreita 350, muuta henkilökuntaa 4 650.
• Teknillinen korkeakoulu perustettiin Helsingin teknillisenä reaalikouluna 1849. Yliopistotasoinen korkeakoulu siitä tuli 1908 Hietalahdessa. Toiminnan laajentuessa harkittiin eri sijaintipaikkoja Tamperetta myöten. Heti sodan jälkeen opiskelijamäärien kasvaessa virisi ajatus amerikkalaistyylisen campuksen rakentamisesta pääkaupungin liepeille.
• Professori Otto-Iivari Meurmanin johtama komitea päätyi 1948 suosittelemaan kolmesta vaihtoehdosta sijoituspaikaksi Otaniemeä, jonne Meurman oli jo aiemmin laatinut asemakaavan Hagalundin kartanon toimeksiannosta.
• Valtion ostettua Otnäsin kartanon ja 100 hehtaaria maata järjestettiin 1949 kampuksen kaavakilpailu, jonka voittivat Aino ja Alvar Aalto maaston muotoja taitavasti hyödyntävällä ehdotuksellaan. Korkeakoulun siirtyminen Espooseen alkoi 1954 mutta kangerteli päättyen vasta 1974.

Yliopiston päärakennuksen maisematerassilta aukeaa näköala Korkeakouluaukiolle, jolle sijoittuu Otaniemen metroaseman pääsisäänkäynti. Länsimetron asemien suunnittelussa on tavoiteltu toimivuuden ja taloudellisuuden lisäksi ympäröivään kaupunkikuvaan sopivaa arkkitehtuuria. Otaniemen asemalla tullaankin näkemään tiilenpunaisia materiaaleja ja uutta tekniikkaa, suunnittelijoina arkkitehtitoimistot ALA ja Esa Piironen.

Tietolaatikko: Länsimetro

• Helsingin metron läntistä osuutta on suunniteltu 1950-luvulta asti. Etelä-Espooseen monella tavalla vaikuttavasta ratkaisusta päätettiin lopulta 2008. Vaihtoehtona oli muiden muassa oman pikaraitiotieverkoston kehittäminen. Metrohanke valmistui 2017 sisältäen 14 km:n mittaisen kaksoistunnelin raiteineen ja huoltojärjestelmineen sekä 7 uutta asemaa, kustannusarvio miljardi euroa. Samalla siirrytään automaattijuniin tavoitteena 2 ½ minuutin vuoroväli. Matkustajia odotetaan 100 000 päivittäin. Länsimetron jatkoa länteen rakennetaan Kivenlahteen saakka.

Kampuksen keskuspuiston reunassa on Alvar Aallon suunnittelema ostoskeskus, valmistui 1965. Vallitsevan trendin vastaisesti lähipalvelut ovat kohtuullisesti säilyneet Otaniemessä. Vieressä on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan toimisto. AYY yhdistyi 2010 Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnista. Se toimii 15 000 jäsenensä edunvalvojana ja palveluorganisaationa sekä 150 alayhdistyksen kautta monien vapaa-ajan toimintojen järjestäjänä.

Valmistui 1966 teekkarien ylioppilaskuntataloksi. Se on suunnittelijoidensa Reima Pietilän ja Raili Paatelaisen ensimmäinen yhteinen työ ja maailmankuulu orgaanisen arkkitehtuurin nähtävyys. Monimuotoinen rakennus istuu ympäristöönsä erinomaisesti. Talossa on yli 300 ikkunaa, joiden pystykarmit kasvavat kuin puut luonnossa.

Dipolin sivuoven edustalla on Reijo Perkon ja Heikki Koivikon 1968 valmistunut Käpy-teos, jonka sai avautumaan pudottamalla markan automaattiin. Kävyn ensimmäinen käynnistäjä oli Dipolin kunniatalonmies, presidentti Urho Kekkonen. Dipoli on ollut suosittu kongressipaikka alusta alkaen. Joulukuusta 1972 heinäkuuhun 1973 Dipolissa käytiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssia valmistelevat epäviralliset keskustelut, joissa jo hahmoteltiin vuoden 1975 Helsingin kokouksen asialistan kuuluisat korit.

Dipolin pohjoispuolella sijaitseva ruotsinkielisen osakunnan TF:n talo valmistui 1966, suunnittelija Kurt Moberg.

Teekkareiden järjestämät tempaukset alkoivat jo 1882 TKK:n sijaitessa Hietalahdessa Helsingissä. Vuodesta 1924 tempausten alullepanijaksi ja suojelijaksi ilmestyi salaperäinen Jämeräpartainen insinööri, joka auktoriteetillaan kerta toisensa jälkeen kokoaa teekkarit tempaamaan kansakunnan yleisen hyvän eteen.

Polyteekkarimuseo toimii Jämeräntaival 3:ssa, jonka rakentamiseen on käytetty Helsingin ilmapommituksissa jatkosodassa tuhoutuneesta Neuvostoliiton suurlähetystöstä talkoilla purettuja ja puhdistettuja tiiliä.

Rakennuksen edessä on pronssikautinen röykkiöhauta, jolla on ikää 3 000 vuotta. Tuohon aikaan paikka on ollut paljas kalliosaari. Vieressä ovat uudemmat hautakivet TKK:n aikaisten ylioppilaskuntien muistoksi.

Tietolaatikko: Teekkarikylä

• Otaniemen suunnalla teekkarit olivat liikkeellä jo hyvissä ajoin ennen kuin korkeakoulun siirtymisestä sinne oli tehty päätöstä. Asemakaavan laati Alvar Aalto. Ylioppilaskunta tilasi ensimmäisten rakennusten suunnitelmat helmikuussa 1948. Teekkarit osallistuivat rakentamiseen suurella innolla ja järjestivät hankkeen rahoituksen keksimällä mitä erilaisimpia konsteja arpajaisista nylon-sukkien myyntiin ja ”ap-teekkarien” haastamiseen keräykseen. Ensimmäinen vaihe valmistui 1952. Nyt asukkaita on 2 500.
• Teekkarikylä on palvellut useiden suurten urheilutapahtumien kisakylänä keskeisen mutta rauhallisen sijaintinsa sekä hyvien teknisten valmiuksien ansiosta. Asunnot täyttyivät urheiluvieraita olympialaisissa 1952, yleisurheilun EM-kisoissa 1971 ja 1994 sekä yleisurheilun MM-kisoissa 1983 ja 2005. Muun muassa Otaranta 8:n viisi uutta asuntolaa rakennettiin vuoden 2005 kisoja silmälläpitäen.

Valmistui 1952, suunnittelijat Kaija ja Heikki Siren. Mökki on Teekkarikylän sydän ja sieltä mm. julistetaan vuosittainen vappurieha. Opiskelijaravintolana ja monikäyttötilana toimivan rakennuksen sisätilojen konstailematon tunnelma syntyy höyläämättömästä laudasta ja rakenteiden jättämisestä näkyviin. Ulkoterassin puolella ovat ovien askelmina suuret luonnonkivet. Teekkariperinteen tallentama alkuperäinen Servin Maijan mökki on ilmeisesti ollut muinaisten teekkareiden suosima huvittelutila Helsingin Alppilassa päin.

Valmistui 1957, suunnittelijat Kaija ja Heikki Siren. Teekkarien rakennuttama kappeli siirtyi Espoon seurakunnille 1972. Se tuhoutui tulipalossa 1976, mutta rakennettiin uudelleen samanlaisena ja vihittiin takaisin käyttöön 1978. Rakennus on maailmanlaajuisesti tunnettu arkkitehtuurikohde. Sen tilasarja jatkuu etupihalta matalan eteishallin kautta 140-paikkaiseen saliin ja edelleen lasisen alttariseinän kautta metsäluontoon, jonne on pystytetty risti suoraan peruskallioon.

on lähes yhtenäinen 39 km:n mittainen kevyen liikenteen reitti, joka seurailee rantaviivaa Tarvaspäästä Kivenlahteen. Raitista on painettu kartta ja tehty myös kännykkäsovellus.

Viime jääkauden hiomilta silokallioilta on näkymä Laajalahden 192 hehtaarin Natura-alueelle. Se on Etelä-Suomen parhaita lintuvesiä ja kansainvälisestikin arvokas. Matalan ja ruovikkoisen merenlahden lisäksi siihen rajautuu tulvametsiä, lehtokasvillisuutta sekä entistä peltoa ja pensaikkoa. Suojelualueen laidoilla on rantaniittyjä, joiden laidunnus lopetettiin 1960-luvulla. Laidunnus on nyttemmin saatu käynnistettyä uudelleen osalla niittyalueista, ja niiden kahlaajalinnusto on monipuolistunut. Laajalahdella pesivät mm. ruisrääkkä, luhtahuitti sekä kala- ja lapintiira. Muuttomatkoillaan lahdella levähtävät mm. laulujoutsen, kaulushaikara, uivelo ja sinisuohaukka. Vastarantaa hallitsee Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspää, jonka taiteilija rakensi ateljeekodikseen 1913 Albergan kartanon maille.

Teknillisen korkeakoulun rehtori ja VTT:n ylijohtaja, professori, tekniikan kunniatohtori ja diplomi-insinööri Martti Levón (1892–1979) nosti TKK:n yliopistotasoiseksi ja vaikutti keskeisesti kampuksen siirtoon Otaniemeen. Ossinlampi on nimetty Teekkarikylä legendaarisen johtajan, merkonomi, kunniateekkari Ossi Törrösen (1915–2009) mukaan. Törrösen muistelmat, ”Ossin lässyt”, on keskeinen otaniemeläisen teekkarikulttuurin dokumentti.

Puiston laidalla toimi jo vuodesta 1962 Suomen ensimmäinen ydinreaktori. Sitä on käytetty tutkimukseen ja koulutukseen, isotooppituotantoon sekä syöpähoitoihin. Reaktoria ylläpitävä VTT päätti 2012 ajaa sen alas liian kalliina. Poikkitieteellinen kaupunkimehiläisten tutkimushanke Melliferopolis toi puistoon kesällä 2013 kuusikulmaisia mehiläispesiä, jotka toimivat myös ihmisten penkkeinä. Järjestettiinpä paikalla myös äänipiknik, jossa DJ:t miksasivat pesien surinasta rentouttavia äänimaisemia.

Kaupunkiviljelyalue valmistui 2013, suunnittelija Sofia Tigerstedt. Omatoimisen hyötyviljelyn palstoja vuokraa sitä varten perustettu yhdistys – jatkaen näin osaltaan Otnäsin kartanon maatalousperinteitä.

Itäkartano-Hagalund polulta: 11 Kehä I, 12 Otaniemen vesitorni ja 13 Hagalundin kartano

Valmistui 1980. Suomen vilkkain maantie: vuonna 2012 ajoi Pakilan kohdalla keskimäärin 91 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja tälläkin kohtaa lähes 25 000. Kehätien vieminen liikennetunneliin Tapiolan ja Otaniemen välillä on suunnitteilla melu- ja pölyhaittojen vähentämiseksi sekä tilan vapauttamiseksi miljöötä eheyttävään rakentamiseen kysytyllä alueella.

Valmistui 1972, suunnittelija Alvar Aalto. Ulkoiselta muodoltaan rakennus on 12-kulmainen muistuttaen hieman mutteria. Vesisäiliön tilavuus 6 000 m³, tornin korkeus maan pinnasta 52 metriä. Alapuolella on toimistorakennus ja huippulämpökeskus.

Otnäsin kylässä oli 1540-luvulla kolme taloa. Tataarit polttivat kylän 25-vuotisen sodan yhteydessä helmikuussa 1577. Talot yhdistettiin 1630 tilaksi, joka jaettiin kahtia 1812 Adolf Fredrik von Numersin perinnönjaossa. Kapteeni Carl Johan von Numers rakennutti pian Hagalundin kartanon empirevaikutteisen mutta koristelultaan vaatimattoman päärakennuksen. Krimin sodan aikana valtio hakkautti tilan metsiä ja piti Otaniemen hevoshaassa 100 sotilastelttaa kahden vuoden ajan. Näistä ja muista vahingoista maksettiin sodan päätyttyä 1856 korvauksena 300 hopearuplaa.

Helsinkiläinen panimonomistaja Paul Sinebrychoff osti 1857 Hagalundin ja 1859 myös naapurin Otnäsin kartanon. Päärakennusten välinen pitkä lehmuskuja on osin säilynyt. Valaisimet ovat mallia Tapiola. Nykyisellä Otsonkalliolla oli tuulimylly, jonka kivet ovat säilyneet. Kartanon puisto ja metsät kärsivät jälleen venäläisten linnoitustöistä 1914–17. Puisto uusittiin 1919 Paul Olssonin suunnitelmien mukaan. Kartanon talousrakennukset ja työväenkasarmit purettiin 1950–70-luvuilla uusien rakennusten tieltä. Jäljellä on vain punatiilinen sikala 1800-luvun lopulta, nykyään Tapiolan ratsastuskoulun käytössä.

Päärakennus valmistui 1975, suunnittelija Alvar Aallon arkkitehtitoimisto. Digitalo 2005, Tuomo Siitonen. Valtion teknillinen tutkimuslaitos perustettiin TKK:n yhteyteen 1942 tukemaan kansakunnan sotaponnistuksia mm. palosuojelun kehittämisellä sekä polttoaineita ja elintarvikkeita tarkastamalla. Sittemmin VTT:n toiminnan painopiste on siirtynyt testaamisesta ja teollisuuden menetelmien kehittämisestä yhteiskunnallisesti merkittäviin selvitystehtäviin ja edelleen uusien teknologioiden tutkimiseen – nykyisenä painotuksena pyrkimys saada innovaatioista aikaan liiketoimintaa.

Keskus kartoittaa ja tutkii maankamaraa sekä tuottaa luonnonvarojen kestävää käyttöä edistävää tietoa suuren yleisön, teollisuuden, maankäytön suunnittelun sekä luonnonsuojelun tarpeisiin. Geologian tutkimuskeskuksella on myös jatkuva kivinäyttely, jossa on esillä mm. 1970-luvulla Maahan tuotu kuukivi.

Swing Life Science Center oli ensimmäinen yrityspuisto, joka kokosi hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien alojen yrityksiä Suomessa. Näistä odotettiin jo 2000-luvun alussa uutta Nokiaa maahamme. Swing laajentui kuudennella toimitilayksiköllä Karhusaarentien toiselle puolelle vuonna 2012 ja seitsemättä suunniteltiin.

Otsolahti-Karhusaari polulta: 15 Keilalahti

Keilalahden rannalle on kehittynyt moderni pääkonttorialue ja Espoon tunnettu siluetti, jonka veturiyrityksissä korostuu korkea teknologia. Metron myötä alueen vetovoimaisuus on jo nyt kasvanut entisestään.

Nokia-talo valmistui 1997, laajennus 2001, suunnittelija Pekka Helin. Rakennuksen kaksi osaa muodostuvat valoaulasta ja sen ympärille sijoittuvista kolmiomaisia, muunneltavista toimitila-alueista. Kone Building valmistui 2001, suunnittelija Antti- Matti Siikala. 18-kerroksinen torni on ulospäin lähes pelkästään lasia. Yhdessä julkisivussa ovat esillä yrityksen omat hissit. Radiolinjan talo valmistui 2001, suunnittelija Mauri Tommila. Nyt Kuntien eläkevakuutus vuokraa tiloja. Keva rakensi 2012 uuden tornin myös aivan tulevan metroaseman kupeeseen.

Nesteen torni ”Raaden hammas” valmistui 1976, suunnittelija arkkitehtitoimisto Castrén–Jauhiainen–Nuuttila. 87-metrinen teräsrunkoinen torni oli ensimmäinen oikea pilvenpiirtäjä Suomessa. Sitä käyttää nykyisin energia-alan monitoimiyritys Fortum. Tornia varten rakennettiin aikanaan oma päiväkotikin.

Keilaniemessä on ollut laituri, jossa Helsingistä Espoon rannikon huvila-alueille liikennöivät höyrylaivat pysähtyivät. Entisessä valtionhallinnon kehittämiskeskuksessa ja Tallink Siljan pääkonttorissa toimii nykyään Innofactor-niminen yritys ja lounasravintola. Sen naapuriksi rakennetaan 122-metrinen Suomen korkein toimistotorni, suunnittelija Helin & Co.

Tietolaatikko: Silja Line

• Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö perustettiin 1883 kuljettamaan rahtia Suomesta Englantiin. Yhtiö kasvoi nopeasti ja pian reitit ulottuivat Välimeren satamiin asti.
• Ensimmäisen maailmansodan jälkeen SHO, turkulainen Bore ja tukholmalainen Svea hoitivat yhteistyössä säännöllistä vuoroliikennettä Suomen ja Ruotsin välillä.
• Vuonna 1957 yhteistyökumppaneista syntyi Silja Line. Vuonna 2006 se yhdistyi 1989 perustetun Tallinkin kanssa Tallink Siljaksi.

Hotelli valmistui 1979, suunnittelija turkulainen arkkitehti ja Italian kunniakonsuli Benito Casagrande. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta rakennutti hotellin tukemaan Dipolin kongressitoimintaa. Nyt se on kansainvälisen ketjun omistuksessa. Täydellinen peruskorjaus valmistui 2010.

Viereinen Aalto-yliopiston tutkijahotelli valmistui 2012. Metron vaikutus näkyy täälläkin kaavamuutosehdotuksena, joka mahdollistaisi lisärakentamisen alueella.

Otasatamasta pääsee kesäisin vuoroveneellä Espoon saariston ulkoilualueille sekä ohjelmallisille saaristoveneretkille.

Valmistui 1952, suunnittelija Alvar Aalto. Maapohjainen halli oli aikanaan maan suurin salirakennus. Sitä pidettiinkin etukäteen teekkarien suuruudenhulluutena. Otaniemen urheilukeskuksessa on nurmikenttä, yleisurheilukenttä, luistelualue, kaksi katukoriskenttää, kolme tenniskenttää ja kuntorata. Viime aikoina paikan ovat löytäneet myös pilatesharrastajat ja lumilautailijat.

Lisäkohteet

Kolmen kilometrin mittaiset pitkospuut johtavat Laajalahden Natura-alueen läpi luontotalo Elfvikiin. Luontopolun varrella on kaksi lintutornia. Kesäaikaan voi reitillä tavata lehmiä laiduntamassa.

Vaisalantie 1–3. VTT:n Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan yksikön koetaloalueella testataan kenttäoloissa talotekniikkaa runkorakenteista tietojärjestelmiin.

21 kohdetta, noin 7 km

Vuonna 1961 Tapiolan maamerkiksi valmistunut, Aarne Ervin suunnittelema 13-kerroksinen toimistotorni oli aikanaan harvinaisen korkea. Huipulla oli pitkään näköalaravintola.

Heikki von Hertzenin aukiolla on perinteisen kaupungin keskustaan kuuluva ulkoilmatori. Sen vieressä portaita astelee Tapio Junnon pronssiveistos Häikäistynyt vuodelta 1992. Kiiltäväksi hiotun ja rosoisen pinnan vastakohdassa tiivistyy nykyihmisen elämän ristiriitaisuus. Taidetta Tapiolaan -yhdistyksen lahjoittama veistos on omistettu Hertzenille, jonka visio yhdisti eri ammattikuntien asiantuntijat ihanteellisen puutarhakaupungin tavoittelussa. Heikki Konttisen ilmeikäs ja humoristinen pronssiveistos Morsian vuodelta 1983 kuvaa Tapiolan alkuaikoja. Teos lunastettiin Tapiolan 20-vuotisjuhlien veistoskilpailusta 1972, mutta pystytettiin paikalleen vasta 1985.

Tapionraitti on Tapiolan pääakseli. Puolentoista kilometrin mittaisena ja lähes viivasuorana se yhdistää Länsikorkeen, keskustan ja Itäkartanon.

Valmistui 1961 Aarne Ervin 1954 tekemän ehdotuksen pohjalta. Tapiolan liikekeskus oli ensimmäinen moderni kävelykeskusta Suomessa. Laajennuspäätös tehtiin kauppalanvaltuustossa jo 1967. Arkkitehtitoimisto Timo Penttilän suunnitelmaan pohjaava asemakaava vahvistettiin 1974.

Merituulentien yli ulottuva uusi liikekeskus asuintorneineen toteutui 1980-luvulla. Tätä nykyä keskuksessa on yli 100 liikettä ja palvelua. Tapiolan liikekeskus oli pitkään suurin Espoossa. Muut neljä kaupunkikeskusta on päivitetty samalle tasolle 2000-luvulla. Nyt metron tuloon valmistautuva Tapiola ottaa taas askeleen eteenpäin. Tapiolan joukkoliikenneterminaali vilkastuu entisestään, kun Länsimetro aloittaa liikennöinnin vuonna 2015.

Tietolaatikko: Länsimetro

• Helsingin metron läntistä osuutta on suunniteltu 1950-luvulta asti. Etelä-Espooseen monella tavalla vaikuttavasta ratkaisusta päätettiin lopulta 2008. Vaihtoehtona oli muiden muassa oman pikaraitiotieverkoston kehittäminen. Metro Ruoholahdesta Matinkylään valmistui 2017. Matkustajia odotetaan 100 000 päivittäin. Länsimetron jatko länteen Kivenlahteen saakka valmistunee 2023.

Puistoon sijoitettiin Tapiolan Killan toimesta vuonna 1993 viime sotien ilmatorjunnan muistotykki m/31. Tällaisia neuvostoliittolaisia sotasaalistykkejä oli käytössä yhteensä 22. Niistä neljä kuului jatkosodan lopulla 32. raskaaseen ilmatorjuntapatteriin “Länsi”, jolla oli Helsingin ilmapuolustuksen läntisimmät tuliasemat.

Tuulimäessä on keskustan kiinteistöjä palveleva S6- luokan väestönsuoja johtokeskustiloineen. Se on normaaliaikana monipuolisessa liikuntakäytössä: lajeina paini, judo, nyrkkeily, telinevoimistelu, pöytätennis, ammunta ilma-aseilla ja jousella, miekkailu sekä skeittaus. Väestönsuojat tulee voida saattaa tarvittaessa käyttökuntoon 24 tunnissa.

Valmistui 1951–52, suunnittelija Veikko Leisten. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) opisto on alueen ainoa jäljellä oleva Tapiolan puutarhakaupunkia edeltänyt rakennus. Se on suojeltu asemakaavalla, osin myös sisätiloiltaan. Opistossa koulutetaan pellervolaisten osuuskuntien, yhdistysten ja yritysten luottamus- ja toimihenkilöitä sekä sidosryhmiä.

Perustettu 1988. Omia tuotantoja toteutetaan vuosittain 2–3 pääosin freelance-voimin ja lisäksi kutsutaan ulkomaisia vierailuja. Kaikkiaan esityksiä on vuosittain 20–24 ja esityskertoja 170–180. Katsojia niissä käy noin 30 000. Vakituista henkilökuntaa on 12. Teatterin päänäyttämö Revontulihalli on vanhaan painotaloon rakennettu muunneltava näyttämö, jota katsomo reunustaa kaikilta sivuilta. Teatterille on pitkään kaivattu omia tiloja. Vuokrasopimus rakennuksen omistajan MTK:n kanssa päättyy 2016 ja nykytiedon mukaan talo tullaan purkamaan.

Metron tulo Tapiolaan näkyy jo rakentamisen vilkastumisena ja tonttien käyttötarkoituksen muuttamisena asuntovaltaisemmaksi. Entisen Metsäliiton toimistotalo vuodelta 1975 uudistettiin ja osittain purettiin 2012. Tilalle nousee neljä 13-kerroksista asuinkerrostaloa. Samalla nykyinen Metsä Group sai lisää tilaa energiatehokkaaseen uudisrakennukseen, suunnittelija arkkitehtitoimisto Helin & Co. Kuvanveistäjä Ari Laitilan jyhkeä kivi- ja puutyö Maan voima vuodelta 2004 on evakossa rakennustöiden ajan.

Pekka Helin suunnitteli myös Etelätuulentien toiselle puolelle 2005 valmistuneen Finnforestin pääkonttorin, joka oli aikanaan Euroopan korkein puurakenteinen toimistotalo. Nyt LähiTapiolan omistama rakennus on vuokrattuna konsulttiyritys Sitolle.

Tapiola-yhtiöiden juuret ovat vuonna 1857 alkaneessa keskenäisessä vahinkovakuutustoiminnassa. Vuonna 1984 syntyi Tapiola-ryhmä, kun 1909 perustettu Pohja ja 1917 perustettu Aura yhdistyivät. Pankkitoiminta aloitettiin 2004. Vuonna 2013 Tapiola yhdistyi Lähivakuutuksen kanssa Suomen suurimmaksi vahinkovakuuttajaksi. Pääkonttori on vuodelta 1978, suunnittelija arkkitehtitoimisto Ilkka Pajamies. Sen edessä on Hannu Sirenin monumentaalinen teräsveistos Kehitys vuodelta 2002. Samalla paikalla oli Westendin tennishalli, joka paloi vuonna 1967.

Tapiolan laajentuessa pohjoiseen ja etelään toteutti rakennustoimisto A. Puolimatka Länsirantaan 1961–64 pienen asuinalueen lähikauppoineen ja leikkipuistoineen. Ryhmään kuuluu kolme kymmenkerroksista pistetaloa, kaksi kolmekerroksista lamellitaloa sekä kolme rivitaloa, kaikkien suunnittelija Aarne Ehojoki. Eteläpuolelle valmistuivat 1965 Hakan rakentamat neljä kerrostaloa, suunnittelija Sakari Nironen.

Otsolahden länsirannalla on flada eli maan kohoamisen takia merestä irralleen kuroutuva lahti. Viime jääkauden jäljiltä maankuori jäi lommolle, joka oikenee hitaasti, Espoossa nykyään noin 3 mm vuodessa. Vielä 4000 vuotta sitten maanpinta oli 15 metriä nykyistä alempana ja rantaviiva vastaavasti Otsomäen laella. Kun meriyhteys katkeaa kokonaan, fladasta tulee kluuvi.

Fladaa reunustava rantalehto on jätetty kehittymään luonnontilaisena. Päälajina on tervaleppä, joka voi elää jopa 150-vuotiaaksi ja saavuttaa 30 metrin pituuden. Tervaleppä viihtyy kosteilla paikoilla ja on siksi uusmaalaisen rantamaiseman olennainen osa. Espoossakin on ollut ennen lähes yhtenäinen tervaleppävyöhyke. Jäljellä olevasta on tavoitteena säilyttää mahdollisimman paljon.

Etelä-Espoon pääväylä on yksi Suomen vilkkaimmista teistä ja Tapiola sen vilkkain osuus: sitä käyttää arkisin yli 69 000 ajoneuvoa päivässä. Ensimmäinen Länsiväylä eli Jorvaksentie avattiin 1935–39. Kaupungin kasvaessa se rakennettiin moottoritieksi 1965. Länsiväylän kolmas vaihe nykyaikaisine meluesteineen valmistui 1995.

Jorvaksentien linjaus ei ollut itsestään selvä. Vaihtoehtoina kilpailivat Leppävaara, Kuusisaari ja Lauttasaari. Jälkimmäinen valittiin mm. siltojen määrästä johtuneen suuremman rakennusaikaisen työllisyysvaikutuksen perusteella.

Länsilaita on useassa suurkaupungissa muodostunut halutuksi asuinseuduksi. Tätä on selitetty mm. sillä, että esikaupunkien muodostumisen aikaan kantakaupungit kärsivät savupiipputeollisuuden ja hiililämmityksen saasteista, jotka kulkeutuivat keskimäärin itään, sillä maapallon pyörimisliikkeen vuoksi läntiset tuulet ovat yleisempiä. Erinäisten vaiheiden jälkeen on alkamassa 18- kerroksisen viiden tähden kylpylähotellin rakentaminen Westendinporttiin.

on lähes yhtenäinen 39 km:n mittainen kevyen liikenteen reitti, joka seurailee rantaviivaa Tarvaspäästä Kivenlahteen. Raitista on painettu kartta ja tehty myös kännykkäsovellus.

Tietolaatikko: Itämeri

• Pinta-ala 422 000 km², valuma-alueen laajuus 1,7 milj. km². Itämeri muodostui noin 7 000 vuotta sitten suolaisemmasta Litorinamerestä, kun maan kohoaminen madalsi Tanskan salmet. Se on tilavuudeltaan maailman toiseksi suurin murtovesiallas. Suolapitoisuus on Espoon edustalla noin 5 ‰. Koko meren keskisyvyys on vain 55 metriä ja Suomenlahden 37 metriä, mikä yhdessä pienipiirteisen rannikon ja saaristojen kanssa tekee sen ekosysteemistä erityisen haavoittuvaisen öljyvahingoille ja ravinnekuormitukselle.
• Itämeren harvinaisia eläinlajeja ovat mm. itämerennorppa ja pyöriäinen. Talvisin Itämeren pinnasta jäätyy 120 000–340 000 km² tarjoten ainutlaatuiset retkeilymahdollisuudet saaristoon. Talvimerenkulun mahdollistamiseksi Hangon satamasta Suomi hankki ensimmäisen jäänmurtajansa 1890. Kaikki talvisatamat alettiin pitää auki ympärivuotisesti vasta 1971. Nykyään kauppamerenkulun ja veneilyn käytössä on 8 200 km merkittyjä meriväyliä.

Meren puolelta erämaana säilyneestä saaresta löytyy mustikkaa ja sieniä ja sen edustalta nousee siikaa. Ulkoilupolku kulkee mäntyä kasvavassa rinteessä. Niistä vanhimmat alkavat jo muodostaa kilpikaarnaa. Tuloksena on muutamien vuosikymmenten kuluttua aihkeja, jotka kestävät metsäpalojakin ja voivat saavuttaa Etelä-Suomessa 500 vuoden iän. Tapiolalle männyllä on suuri symboliarvo alkaen jo urheiluseurojen nimistä. Metsän käyttöarvoa uhkaa metron huoltotunnelin suunniteltu avokaivanto.

Karhusaaren uimarannalla on David Nashin puuveistos Ladder vuodelta 1989. Tuttuakin tutummalla muodollaan se ilmentää fyysistä ja henkistä siirtymää tilasta toiseen. Walesiläistaiteilijan tikapuuaiheisia töitä on ympärimaailmaa mm. Japanissa ja Brittein saarilla.

Karhusalmen puoleisella rannalla on Krimin sodan aikaisia maavalleja 1850-luvulta. Karhusaareen rakennettiin neljä tykkipatteria vahvistamaan Viaporin puolustusta engelsmannin seilatessa Suomemme rannoille.

Panimoalalla menestyneiden Sinebrychoffien aikana Hagalundin kartanosta erotetulla Björnholmin tilalla harjoitettiin maataloutta ja huvilaelämää. Karhusaaren huvila valmistui 1892, suunnittelija vapaaherra Karl August Wrede, entisöinti professori Juhani Pallasmaa 1989. Huvilalta kartanon suuntaan johtanut puukuja on nykyään pääosin hävinnyt. Italialaista renessanssipalatsia muistuttava kokonaisuus on rakennustaiteellisesti arvokkain Espoon 1800-luvun huviloista. Myös huvilan uusrenessanssinen kiinteä sisustus kattomaalauksineen, kaakeliuuneineen ja panelointeineen on erittäin huolellisesti tehty.

Nykyään taidekeskuksena toimivat, kaupungin omistamat tilat ovat vuokrattavissa yksityiskäyttöön. Rannassa on venelaituri, joka soveltuu myös vesibusseille.

Espooseen kuuluvassa Hanasaaressa toimii ruotsalais–suomalainen kulttuurikeskus.

Keilalahden rannalle on kehittynyt moderni pääkonttorialue ja Espoon tunnettu siluetti, jonka veturiyrityksissä korostuu korkea teknologia. Metron myötä alueen vetovoimaisuus on jo nyt kasvanut entisestään.

Nokia-talo valmistui 1997, laajennus 2001, suunnittelija Pekka Helin. Rakennuksen kaksi osaa muodostuvat valoaulasta ja sen ympärille sijoittuvista kolmiomaisia, muunneltavista toimitila-alueista. Kone Building valmistui 2001, suunnittelija Antti- Matti Siikala. 18-kerroksinen torni on ulospäin lähes pelkästään lasia. Yhdessä julkisivussa ovat esillä yrityksen omat hissit. Radiolinjan talo valmistui 2001, suunnittelija Mauri Tommila. Nyt Kuntien eläkevakuutus vuokraa tiloja. Keva rakensi 2012 uuden tornin myös aivan tulevan metroaseman kupeeseen.

Nesteen torni ”Raaden hammas” valmistui 1976, suunnittelija arkkitehtitoimisto Castrén–Jauhiainen–Nuuttila. 87-metrinen teräsrunkoinen torni oli ensimmäinen oikea pilvenpiirtäjä Suomessa. Sitä käyttää nykyisin energia-alan monitoimiyritys Fortum. Tornia varten rakennettiin aikanaan oma päiväkotikin.

Valmistui 1995. Liittymässä on kaksi tietaideteosta: Anne Eerolan 9000 kiloa painava alumiiniveistos Purjeet kuvaa Länsiväylän merihenkisyyttä yhdistäen sen Otaniemen teknologiamaisemaan. Liittymän eteläreunalla Hannu Sirenin 200-metrinen Vastuu koostuu pienestä muodosta liittymän kaarteessa, rosoisesta mustasta osasta sekä punagraniittisesta kallioleikkauksesta. Teoksen tavoitteena on puhutella luonnosta irtautuneita ohikulkijoita.

Itämetsä on tärkeä suojavyöhyke Länsiväylän ja asutuksen välissä. Sen uudistaminen on aloitettu pienaukkohakkuilla. Länsiväylään rajoittuva osa istutettiin männylle 2001.

Rannan silokallion pinnanmuodot viimeisteli jääkausi 10 000 vuotta sitten. Kiviaines on seoskiveä, jonka vaaleanpunaisen värin tuottaa kalimaasälpä. Kallioon hakatut vanhimmat nimikirjaimet ovat vuodelta 1839 ja kauniilla käsialalla tehty.

Polun mutkan lähellä on entisen Björnvikin torpan paikka. Sen nurkan takaa haettiin joskus 1900-luvun alussa tupaan joulukuusi, jonka tynkä jatkoikin keväällä kasvuaan haarautuen voimakkaasti. Kuusi oli viime vuosiin saakka näkyvä maamerkki ja linkki modernia Tapiolaa edeltäneeseen elämään. Metsikössä on myös Björnholman tilan vanhat portinpylväät.

Toteutettiin 1960–64 itäisen lähiön jatkeeksi omine lähipalveluineen. ”Kultarannan” asukkaita olivat mm. Heikki von Hertzen, Tapio Wirkkala ja Helvi Sipilä. Suuresta osasta asuntoja on Otsolahdelle näkymä, joka oli rakennusaikaan vielä nykyistä avoimempi. Ylhäällä Harjuviidan varressa ovat ainoat Alvar Aallon Tapiolaan suunnittelemat rakennukset. Seitsemän tornitaloa vuosilta 1962–67 muodostavat vastapainon Revellin Taskumateille. Aallolle tunnusomainen viuhka-aihe toistuu julkisivujen porrastuksessa ja talojen sijoittelussa. Itärannan metsät olivat kauan hoitamatta ja puusto oli ylitiheää ennen 2001 tehtyjä uudistusharvennuksia. Alueella on ekologisesti arvokasta rantalehtoa, joka jätetään luonnontilaan. Tervalepikot ja kallioiden männiköt ovat maisemallisesti tärkeitä.

Länsimetro valmistui 2017 tuoden mukanaan useita täydennysrakentamishankkeita. Eniten huomiota ovat saaneet Keilaniemen aseman välittömään läheisyyteen suunnitellut pyöreät asuintornit, joista korkein kohoaisi 127 metriin merenpinnan yläpuolelle. Asuntoja neljässä tornissa olisi yhteensä noin tuhat. Hankkeeseen liittyy myös Kehä I:n tunneloiminen ja puistokannen rakentaminen sen päälle. Jo hyväksytystä asemakaavasta on haettu valituslupaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen kesällä 2013.

Suojatien lähellä näkyvissä on pieni siirtolohkare. Arviolta neljän kuutiometrin kokoinen ja 10 tonnin painoinen kivenmuru on tullut paikalle noin 10 000 vuotta sitten viime jääkauden jälkeisessä sulamisvedessä kelluneen jäävuoren mukana. Kiviaines on Viipurin rapakiveä, ja sillä on ikää 1600 miljoonaa vuotta. Maailman tunnetusta rapakivestä suurin osa on Suomessa. Siksi kivilajin nimenä eri kielissä on sama sana. Kansanperinteessä suuret irtokivet kuten myös kallioon hiertyneet kolot ja kivikasat on pantu hiisien tekosiksi.

Otsolahti on olennainen osa Tapiolan maisemakuvaa. Se on ollut rehevöitymässä ja mataloitumassa Länsiväylän kannaksen rakentamisen jälkeen. Keskisyvyys on vain 1,6 metriä eikä vesi vaihdu riittävästi. Kaupunki onkin jo pitkään suunnitellut kunnostusruoppauksia. Lahdelle pääsee Länsiväylän ali veneellä, alituskorkeus noin 3 m ja väylän syvyys 1,5 m. Venesatamassa on yhteensä 438 venepaikkaa.

Otsolahden pohjukan kuusikko kärsii juurikäävästä. Sen uudistaminen aloitettiin vuonna 1999

pienaukkohakkuulla. Aukkoihin istutettiin tammentaimia. Metsän siluetti pyritään näin pitämään ehjänä tulevista toimenpiteistä huolimatta. Avoimen rantaluhdan metsänreunaa vahvistamaan puolestaan istutettiin tämän vuosituhannen alussa havupuuryhmiä työnimellä ”Tapiolan talviturkki”.

Tapiolan keskeiset avoimet puistot on suunnitellut maisema-arkkitehti Jussi Jännes. Periaatteena on ollut jättää entiset Hagalundin kartanon pellot rakentamisen ulkopuolelle yleiseen virkistykseen. Leimuniityn suunnittelussa lähtökohtana olivat merinäkymä Otsolahdelle ja edustava sisääntulo Tapiolaan. Puistoa voitiin ihailla myös Keskustornin kattokahvilasta tai saavuttaessa meritietä Tapiolaan.

Istutusten koko ja voimakas muoto suunniteltiin edustusmaiseman mittakaavaan. Keväisin kukkivat voimakkaan punakeltaiset tulppaani-istutukset vastapainona heräävälle maiseman vihreydelle. Niityn alaosassa oli vesialtaiden ja sillan muodostama pieni asetelma. Metrotyömaan poistuessa kuvasta pyritään Leimuniitty jatkossa palauttamaan alkuperäisenkaltaiseen asuun.

Lisäkohde

Länsiväylän pyörätien varressa Hanasaaren liittymän kohdalla ilmoitustaulussa on Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan ylläpitämään aurinkokunnan pienoismalliin kuuluva Pluto mittakaavassa 1 : 1 miljardi. Aurinkona on 140-senttinen teräspallo 20 metriä korkean pylvään nokassa 6102 metrin päässä Helsingin puolella Pajamäessä. Myös muut planeetat löytyvät Laajalahden ympäristöstä.

16 kohdetta, noin 5 km

Itäkartano-Hagalund polulta: 1 Keskustorni, 2 Keskusallas ja 3 Espoon kulttuurikeskus

Vuonna 1961 Tapiolan maamerkiksi valmistunut, Aarne Ervin suunnittelema 13-kerroksinen toimistotorni oli aikanaan harvinaisen korkea. Huipulla oli pitkään näköalaravintola.

Heikki von Hertzenin aukiolla on perinteisen kaupungin keskustaan kuuluva ulkoilmatori. Sen vieressä portaita astelee Tapio Junnon pronssiveistos Häikäistynyt vuodelta 1992. Kiiltäväksi hiotun ja rosoisen pinnan vastakohdassa tiivistyy nykyihmisen elämän ristiriitaisuus. Taidetta Tapiolaan -yhdistyksen lahjoittama veistos on omistettu Hertzenille, jonka visio yhdisti eri ammattikuntien asiantuntijat ihanteellisen puutarhakaupungin tavoittelussa. Heikki Konttisen ilmeikäs ja humoristinen pronssiveistos Morsian vuodelta 1983 kuvaa Tapiolan alkuaikoja. Teos lunastettiin Tapiolan 20-vuotisjuhlien veistoskilpailusta 1972, mutta pystytettiin paikalleen vasta 1985.

Tapionraitti on Tapiolan pääakseli. Puolentoista kilometrin mittaisena ja lähes viivasuorana se yhdistää Länsikorkeen, keskustan ja Itäkartanon.

Tapiolan keskustan asemakaavakilpailun 1954 voittaneen Aarne Ervin oivallus oli vanhan sorakuopan paikalle sijoitettu allas, jonka ympärille keskeisimmät toiminnot jäsentyvät. Vuonna 1963 valmistuneessa altaassa on välillä viljelty kaloja ja siellä on toiminut polkuveneiden vuokraamo. Vuonna 2013 allasta madallettiin niin, että se voidaan jäädyttää talvella luistinradaksi.

Aarne Ervin aukio on kulttuurikeskuksen vieressä altaan partaalla. Kulttuurikeskuksen puoleisella kulmalla on erittäin kaunis silokallio, jossa on vaaleaa graniittia, harmaata amfiboliittia ja tummaa kiillegneissiä. Graniitti on kiteytynyt tulivuoren kivisulasta, amfiboliitti muodostunut maankuoressa ja gneissi kovettunut merenpohjan sedimenteistä. Kivilajit ovat sekoittuneet svekofennisessä vuorijonopoimutuksessa 1 900 miljoonaa vuotta sitten noin 10 km:n syvyydessä 750°C:n lämpötilassa. Eroosio ja kolme jääkautta ovat kuluttaneet vuoret pois ja lopuksi sora hionut pinnan rantaveden aaltojen voimalla.

Valmistui 1989, suunnittelija Arto Sipinen. Paikka on viimeisenä rakennettu palanen Aarne Ervin Tapiolan keskustasuunnitelmasta 1954. Alun perin se oli varattu teatterille. Kolme vuosikymmentä myöhemmin toteutettu, paljon suurempi rakennus sopeutuu hyvin ympäröivään miljööseen. Kahtia jaetun rakennusmassan keskellä ovat aula- ja lämpiötilat, jotka avautuvat Keskusaltaan suuntaan. Tapiolasalissa on 812 paikkaa, Louhisalissa 300– 442.

Kulttuurikeskuksessa toimivat Espoon kulttuuritoimen lisäksi Tapiola Sinfonietta, Espoon musiikkiopisto, Tapiolan kirjasto ja kaupungin yhteispalvelupiste sekä Espoon työväenopisto.

Keskuksessa ja sen ympäristössä järjestetään vuosittain pääkaupunkiseudun suurin jazztapahtuma April Jazz ja kansainvälinen elokuvafestivaali Espoo Ciné sekä vuorovuosina Espoon kansainvälinen Pianoviikko ja KuoroEspoo-festivaali.

Pyhittäjä Herman Alaskalaisen mukaan nimetty kirkko on valmistunut 1998, suunnittelija Paul Hesse. Herman oli Valamon munkki, joka lähti 1792 lähetystyöhön Alaskan saaristoon aleuttien pariin. Häntä pidetään ortodoksisen uskon tuojana Pohjois- Amerikkaan. Helsingin ortodoksinen seurakunta on perustettu venäjänkielisenä 1827. Nykyään sillä on Espoossa ja Kauniaisissa noin 3000 jäsentä. Jumalanpalveluskieliä ovat suomi, kirkkoslaavi, ruotsi, kreikka ja englanti. Ortodoksit katsovat jatkavansa alkuperäisen kristillisen kirkon perinnettä, josta Rooman patriarkaatti erosi vuonna 1054. Osapuolet julistivat toisensa kirkonkirouksiin, jotka kumottiin vasta 1965.

Liikenneympyrän Taidepoliisi on tapiolalaisen kuvanveistäjä Pekka Kauhasen pronssiveistos vuodelta 2006. Poliisi ohjaa liikennettä WeeGee-taloon kolmella kädellään. Entisen Galleria Otson katolla Ahertajankujalla pyörii tuulen tahtiin Antti Maasalon leikkimielinen Tutkimusmatkailija vuodelta 1985. Näyttelykeskus WeeGeen puutarhassa ovat Eero Hiirosen 6,5 metriä pitkä Pro Aqua, Raimo Utriaisen Virta I sekä Pertti Kukkosen betoniaita Mutkia matkassa.

Tapiolalaiset joutuivat aluksi olemaan hyvin omavaraisia Espoon maalaiskunnassa: vesikin piti tuoda Helsingistä. Vuonna 1956 otettiin käyttöön Neulaspolulla Suomen ensimmäinen kaukolämpöä tuottava lämpökeskus. Sen rakennutti Asuntosäätiön omistama Otsolahden Lämpö Oy, joka toteutti myös Tapiolan ensimmäisen rakennusvaiheen kaukolämpöverkon. Vuonna 1960 valmistui Ahertajantielle sekä sähköä että lämpöä tuottava voimalaitos, jonka rakensi myös Asuntosäätiön perustama ja omistama Tapiolan Lämpö Oy.

Valmistui Weilin+Göösin kirjapainoksi 1964–67, suunnittelija professori Aarno Ruusuvuori. Mahdollisimman suuri yhtenäinen pohjapinta-ala on saavutettu käyttämällä massiivisia tukipilareita, jotka kannattelevat kattolohkoja. WeeGee-talo on 1960-luvun konstruktivismin merkkiteoksia: siinä näkyy pyrkimys sarjallisuuteen, monistamiseen ja geometriaan. Suojellun rakennuksen pienoismalli kuuluu New Yorkin Modernin taiteen museon kokoelmiin. Laajennusosa valmistui 1974. Rakennus saneerattiin 2002–06, suunnittelija Airas Arkkitehdit.

Kulttuuritoiminnot käyttävät pinta-alasta nyt noin 17 500 m². Talossa toimivat Espoon modernin taiteen museo EMMA, Espoon kaupunginmuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä, Suomen Kellomuseo sekä Espoon kuvataidekoulu ja Galleria Aarni. Aulassa on tapahtumatorin lisäksi ravintola, kahvila ja museokauppa. Päädyssä on vielä 440 oppilaan yhteiskunta- ja talouspainotteinen Etelä-Tapiolan lukio.

Vuonna 2012 WeeGeen takapihalle laskeutui Matti Suurosen suunnittelema muovinen Futuro-talo numero 001.

Perustettiin 2004 kirjailijan toivomuksesta hänen kotinsa lähelle. Rinteen rauduskoivuvaltainen sekametsä on jätetty toimenpiteiden ulkopuolelle kehittymään luontaisesti. Kävelytien varresta kaadetaan vaaralliset puut, mutta rungot jätetään maapuiksi lahoamaan. Perhoset viihtyvät avoimen niityn reunassa.

Eeva Kilpi syntyi 1928 Hiitolassa Karjalan Kannaksella, valmistui opettajaksi mutta alkoikin kirjoittaa. Ensimmäinen teos ilmestyi 1959. Kilven teemoja ovat olleet karjalaisuus, luonto ja ihmissuhteet. Hän on kirjoittanut rohkeasti vammaisuudesta ja naisen elämästä sekä julkaissut myös novelleja ja runoja. Eeva Kilpi on saanut Valtion kirjallisuuspalkinnon kolmesti, Pro Finlandia -mitalin sekä lukuisia muita palkintoja.

Valmistui 1960, suunnittelijat Kaija ja Heikki Siren. Koivikkoon eloisasti sijoittuvissa kolmessa ketjutalossa on 14 kaksikerroksista asuntoa, kaikki kooltaan 99 m².

Urheilupuistossa on kaksi nurmikenttää, hiekkakenttä, yleisurheilun suorituspaikkoja ja hiekkatekonurmi sekä erityisen monipuoliset hallit.

Tapiolan urheiluhallissa on kentät salibandylle, koripallolle ja lentopallolle sekä tilat judolle, voimailulle ja baletille. Hallissa pelaavat mm. Tapiolan Honka ja Oilers, monitoimihalli Barona Areenan jäällä puolestaan Espoo Blues. Esport on Euroopan suurin sisäliikuntakeskus, jonka eri osissa on yli 50 mailapelikenttää mukaanlukien 16 tenniskenttää, fitness-palvelut sekä mm. täysimittainen jalkapallohalli, juoksurata, kamppailulajikeskus ja lasten liikuntapuisto. Vuoden 2013 liikuntapaikkana palkittu Honkahalli, koripallojunioreiden harjoittelukeskus, valmistui alueelle 2011

Metroasema sijoittuu urheilupuiston eteläpuolelle. Pohjoispuolitse kulkee talvella kaupungin ylläpitämä päälatu, jota pitkin pääsee Espoon Keskuspuistoon ja sieltä edelleen Oittaan kautta Nuuksioon saakka.

Valmistui 1960, suunnittelija Osmo Sipari. Metsolan kansakouluna aloittanut rakennus jäsentyy asuintalon tavoin neljän luokan ryhmiin, joilla on oma länsipiha, sisäänkäynti ja porras. Erikoisluokat ja yhteiset tilat ovat alemmassa kerroksessa, luokkahuoneet ylemmässä. Samaan kokonaisuuteen kuuluu kaksi rivitaloa, joissa on opettajien asuntoja. Jousenkaaressa aloittivat Espoon ensimmäiset musiikkiluokat 1969. Koulua kunnostettiin ja se sai lisää tiloja vuosien 1996–99 remontissa. Nykyisessä alakoulussa on 290 oppilasta. Opetuksessa painotetaan musiikkia ja kieliä.

Heti koulun länsipuolella on ensimmäisen maailmansodan aikaisen Helsingin maalinnoituksen etulinjaan kuuluvan tukikohdan XXXIII taisteluhauta, jota tukevat tykistöasemat olivat Tuulimäen ja Kaupinkallion maastossa. Viereen perustettiin 64 palstan kaupunkiviljelyalue vuonna 2012 alkuperäisen puutarhakaupunkiaatteen hengessä.

Itäkartano-Hagalund polulta tietolaatikko: Helsingin maalinnoitus

Tietolaatikko: Helsingin maalinnoitus

• Venäjän Itämeren laivaston tuhouduttua Japaninsodassa Tsushimassa 29.5.1905 päätti keisari Nikolai II rakennuttaa pääkaupunkinsa Pietarin suojaksi laajan linnoitusjärjestelmän. Siihen kuuluvan Helsingin maalinnoituksen valleja kaivettiin vuodesta 1914 alkaen aina 15.3.1917 tapahtuneeseen vallankumoukseen saakka. Linnoitustöissä oli mukana suuri joukko pääkaupunkiseudun asukkaita sekä venäläisten Kaukoidästä tuomia sotavankeja.
• Varustukset ulottuvat yhtenäisinä Vuosaaresta Westendiin. Linnoituksen ainoat taistelut käytiin Leppävaarassa 10–11.4.1918 Suomen sisällissodan loppuvaiheessa saksalaisten ja punaisten välillä. Maalinnoituksen kaikki rakenteet ovat muinaismuistolain suojaamat.

Helsingin maalinnoituksen puolustus perustui jalkaväkeen ja sitä tukevaan vahvaan tykistöön. Tukikohdat muodostuivat taisteluasemista ja tykkipattereista ammusvarastoineen. Erityisesti huomioitiin linnoituslaitteita yhdistävät tykkitiet, joita pitkin joukkoja ja kalustoa voitaisiin siirtää taistelujen aikana. Yhdystiet eli tykkitiet tehtiin makadammista (murskatusta kivestä) ja mukulakivistä. Tiet ojitettiin tarkasti, että niitä voitaisiin käyttää myös kelirikon aikana. Monet tykkitiet ovat yhä tallella lähes sata vuotta rakentamisensa jälkeen mm. ulkoiluteiden pohjina kuten tässäkin. Myös Jousenkaaren katu noudattaa vanhan tykkitien linjaa.

Asuntosäätiön rakennuttaman alkuperäisen Tapiolan viimeiseen vaiheeseen kuuluva kokonaisuus valmistui kolmessa osassa 1969, 1982 ja 1983, kutsukilpailun jo 1962 voittaneiden Raili ja Reima Pietilän ehdotuksen mukaisesti. Maaston muotoja noudattelevat ja mitoiltaan vaihtelevat rakennukset tuottavat luonnonläheisen kokonaisuuden, jonka täydentää pieni liikerakennus. Kallion etelä- ja länsirinteillä on monimuotoista pientaloasutusta. Kallion laelle jäävät Helsingin maalinnoitukseen kuuluvat jalkaväkiasemat.

Valmistui 1995 Länsiväylän levennyksen yhteydessä, suunnittelija Jarmo Suomisen Trollius-tiimi. Tuulimäen ja Hakalehdon kohdalla tienvarren harjumaiset maavallit on sovitettu yhteen teräksisten meluesteiden ja siltojen kanssa. Väriskaala on valittu Tapiolan vihreän ja valkoisen mukaan. Kesäaikana vihreys korostuu 43 000 istutetun kasvin ansiosta.

Valmistui 1964, suunnittelija Pentti Ahola. Helsingin asuntokeskuskunta Hakan toteuttamat Hakalehdon 17 atriumtaloa ovat kaikki 120-neliöisiä. Talojen puolisuljetut sisäpihat eli atriumit avautuvat ilta-aurinkoon. Lisäksi rakennukset kytkeytyvät toisiinsa muodostaen suojaavia ketjuja. Alkujaan avoimella pellolla valkoisten muurien muodostama näkymä toi mieleen Lähi-idän, siitä kutsumanimi.

Valmistui 1963–64, suunnittelija Sakari Nironen. Vasemmistotaustainen Haka ja porvarillinen Sato jakoivat keskenään asuntorakentamisen markkinat Suomessa vuosikymmeniä. Espoossakin Haka toteutti laajoja aluerakentamiskohteita korostaen niissä yleensä arkkitehtonista sarjallisuutta ja rationaalisuutta. Tapiolassa Haka urakoi kymmenen elementtitalon ryhmän kuitenkin pilaripalkkirunkoisina. Tämä sekä kevyet väliseinät mahdollistivat poikkeuksellisesti asuntojen yksilölliset pohjaratkaisut.

“Orski.” Valmistui 1960–63, suunnittelija Veijo Malmio. Tapiolan läntinen lähiö rakennettiin itäisen jälkeen ja tätä tiiviimmäksi. Sen keskellä Oravannahkatorilla on pikkukaupungin tunnelmaa. Aukion kulmaan suunniteltiin vesiallas, mutta se jäi aikanaan toteuttamatta. Tapiolan liikekeskuksen laajentaminen aluekeskuksen mittoihin johti 1980-luvulla puutarhakaupungin kolmen lähiön palvelujen heikentymiseen. Muun muassa kymmenkunta päivittäistavarakauppaa on lopettanut toimintansa. Liiketilat ovat nyt pääosin muussa kuin lähipalvelujen käytössä.

Keskusautohalli Jousenkaaren alussa valmistui 1961, suunnittelijat Kaija ja Heikki Siren. Kaksikerroksisessa hallissa oli tilaa alun perin 71 autolle ja sen yhteydessä toimi huoltoasema. Niistä ajoista maamme henkilöautomäärä on enemmän kuin kymmenkertaistunut.

”Tornarit.” Valmistuivat 1959–61, suunnittelija Viljo Revell. Läntisen lähiön korkeimmalle kohdalle sijoitettiin neljä 9-kerroksista tornitaloa maamerkiksi. Kaksi pohjoisinta olivat maan ensimmäisiä asuntosäästökohteita. Yksi taloista sisältää vain yksiötä ja kaksioita; kolme muuta pääosin kaksioita sekä kussakin kerroksessa yhden parvekkeellisen asunnon, jossa neljä huonetta ja keittiö. Kokonaisuuteen kuuluu myös Revellin matala lamellitalo. Tornitaloja alettiin kutsua taskumateiksi jo ennen niiden valmistumista lennokkaiden, saunatilat sisältävien kattolisäkkeiden ansiosta. Rakennusten siluetti on muodostunut koko Tapiolan tunnukseksi. Tornitason sisääntulossa on Viljo Revellin aukio.

Tykkimäen nimi juontaa viime sotien aikaiseen Helsingin ilmapuolustukseen kuuluneesta 32. raskaasta ilmatorjuntapatterista “Länsi”, jonka tuliasema oli Taskumattien paikalla.

Tapionraitti on Tapiolan pääakseli. Puolentoista kilometrin mittaisena ja lähes viivasuorana se yhdistää Länsikorkeen, keskustan ja Itäkartanon.

Valmistui 1968, suunnittelija Aarne Ervi. Heikintori ennakoi ratkaisultaan nykyisiä kauppakeskuksia. Rakennuksen läpi kulkeva Tapionraitti kytkee katetun kauppakadun suoraan kaupunkirakenteeseen. Yhteyttä vielä korostaa visuaalisesti laatoituksen jatkuminen ulkoa sisään. Kauppakeskuksessa toimii 46 erikoisliikettä sekä Tapiolan postikonttori.

Otsolahti-Karhusaari polulta: 2 Tapiolan liikekeskus

Valmistui 1961 Aarne Ervin 1954 tekemän ehdotuksen pohjalta. Tapiolan liikekeskus oli ensimmäinen moderni kävelykeskusta Suomessa. Laajennuspäätös tehtiin kauppalanvaltuustossa jo 1967. Arkkitehtitoimisto Timo Penttilän suunnitelmaan pohjaava asemakaava vahvistettiin 1974.

Merituulentien yli ulottuva uusi liikekeskus asuintorneineen toteutui 1980-luvulla. Tätä nykyä keskuksessa on yli 100 liikettä ja palvelua. Tapiolan liikekeskus oli pitkään suurin Espoossa. Muut neljä kaupunkikeskusta on päivitetty samalle tasolle 2000-luvulla. Nyt metron tuloon valmistautuva Tapiola ottaa taas askeleen eteenpäin. Tapiolan joukkoliikenneterminaali vilkastuu entisestään, kun Länsimetro aloittaa liikennöinnin vuonna 2015.

• Espoo – oma lukunsa. Pertti Maisala 2008. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus.
• Espookirja. Uolevi Itkonen 1992. Espoon kaupunki.
• Espoon luontokohteet. Harri Anttila ja Kati Berninger 2004. 7. painos. Espoon ympäristökeskus.
• Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema. Erkki Härö 1991. Toinen, tarkistettu painos. Espoon kaupunginmuseo.
• Helsinki Espoo Kauniainen Vantaa Arkkitehtuuriopas. Arvi Ilonen 2000. Otava.
• Koti vaiko kasarmi lapsillemme? Heikki von Hertzen 1946. Väestöliitto.
• Kuka kaivoi vallihaudat? Verkkonäyttely 1998. Espoon kaupunginmuseo.
• Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Johanna Hankonen 1994. Tampereen teknillinen korkeakoulu, arkkitehtuurin osasto 551. Gaudeamus ja Otatieto oy.
• Nimistö Tapiolan kaupunkikuvassa. Marja Viljamaa-Laakso 1992. Espoon kaupunki.
• Sydämellistä yhteiselämää. Espoon koulutaloja 1873–1990. Kari Jormakka 1991.
• Tapiola. Elämää ja arkkitehtuuria. Timo Tuomi (toim.) 2003. Asuntosäätiö ja Espoon kaupunki.
• Vanha Hagalund. Eeva Eskola 1972, toinen painos 1984. Espoon kaupunki.
• Westend – Huvilakaupunki. Erik Gillberg, Asko Siukosaari, Sirkka Paikkala ym. 1990. Espoon kaupungin kotiseutusarja 1.