Espoon keskuksen luontokohteet

Myllykoski sijaitsee Gumbölenjoen yläjuoksulla Gumbölen myllypadon alapuolella, Gumbölen kartanon tuntumassa. Se on lyhyt louhikkoinen koski, jota on aikojen saatossa muokattu myllyjen tarpeisiin.

Myllykosken rannoilla kasvaa vaahteroita ja iäkkäitä tervaleppiä. Kosken alapuolella on tulvaniittyä, josta alavirtaan jokivarren etelärannalla on yhtenäinen, lähinnä harmaa- ja tervalepästä, tuomesta ja vaahterasta koostuva puusto. Jokivarsi värjäytyy keväisin valkovuokoista, rentukoista ja kotkansiivistä.

Myllypadon itäpuolelle on rakennettu vuonna 2020 noin 190 metriä pitkä kalatie, joka mahdollistaa vaelluskaloille kulkureitin padon ohi. Mutkittelevaan uomaan on asennettu suuria virtauskiviä vaihtelevien virtausolosuhteiden aikaansaamiseksi. Kalatien itäisimmän mutkan ja nielurakenteen välille on rakennettu myös seitsemän kivikynnystä, joilla nostetaan yläpuolisten suvantojen vesipintoja.

Joen varteen pääsee mm. etelästä Engelin puistotieltä ja idästä Gumbolentieltä golf-kentän tienhaaran tuntumasta. Lähin bussipysäkki on noin 400 metrin päässä.

Teirinsuon–Vitmossenin suoalue on maakunnallisesti arvokas 29 hehtaarin kokonaisuus, joka sijaitsee Kehä III:n luoteispuolella Mikkelää vastapäätä. Alueen läpi kulkee ulkoilureitti Kauklahdesta Gumböleen. Suotyyppivalikoima on edustava, erilaisia rämeitä ja korpia on runsaasti.

Luontotyyppinä suojeltu puolen hehtaarin Teirinsuon tervaleppäkorpi kuuluu Teirinsuon–Vitmossenin suoalueeseen. Korven löytää parhaiten kulkemalla ulkoilutietä Kehä III:n alikululta pohjoiseen noin 150 metriä.

Glomsinjoki virtaa hienosti koskena Nupurintien ja Kehä III:n liittymän pohjoispuolella. Bembölen ylä- ja alamyllyn rauniot voi edelleen nähdä kosken varrella, myllyt toimivat 1700-luvulta vuoteen 1935. Puronvarsi myllynraunioineen on muinaismuistolain nojalla rauhoitettu historiallisen ajan muinaisjäännös. Alue tunnetaan myös Bembölen myllypaikkana tai myllypatona. Kosken varrella on yhden espoolaisen erikoisuuden, purohyrrän ainoa tunnettu suomalainen esiintymä. Purohyrrä on pieni, maakiitäjäisiin kuuluva kovakuoriainen, joka on löydetty alueelta 1991. Laji on koko Pohjois-Euroopassa hyvin harvinainen. Koskea ympäröivässä purolaaksossa on monipuolista ja edustavaa lehtokasvillisuutta. Alueella kasvaa mm. sinivuokkoa, korpi-imarretta, lehtopalsamia ja pähkinäpensasta. Eri-ikäisiä vaahteroita on runsaasti.

Bembölen kahvitupana tunnettu sekä 1760-luvulla kestikievarina toiminut Bellin tilan päärakennus (1737) on vanhimpia Espoon asuinrakennuksia. Kahvituvan koillispuolella sijaitsee perinneympäristö, joka koostuu kalliokedosta sekä rehevämmästä heinäniitystä. Kalliokedolla kasvaa perinneympäristölle tyypillisiä muinaistulokkaita, mm. tummatulikukka, keltamatara ja ruoholaukka. Niitty on ollut peltona vielä 1960-luvulla. Laidunnuksen ja säännöllisen niiton puutteessa erityisesti nokkonen ja koiranputki ovat vallanneet aluetta.

Lommilan meanderit sijaitsevat Espoontien itäpuolella Glomsinjoen varrella. Joen ylittävältä kevyen liikenteen sillalta erottuu hyvin joen ulkokaarteessa oleva noin kaksi metriä korkea törmä, joka on muodostunut voimakkaan virtauksen kuluttamana. Sisäkaarteessa uoma on loivempi, sillä virtaus on siinä heikompaa. Jokivarsi on monin paikoin tiheän kasvillisuuden peitossa. Meandereita on havaittavissa reilun 200 metrin matkalla.

Kirkkojärventien pohjoispuolella sijaitsevan Kannusillanmäen perinneympäristön pinta-ala on vajaat kaksi hehtaaria. Lehtomaisessa metsässä kasvaa mm. ahomansikkaa ja metsäapilaa. Niittylaikulla on tavanomaista niittylajistoa,
kuten nurmitädykettä ja huopakeltanoa. Kallioilla kasvaa mm. keto-orvokkia ja tuoksusimaketta. Kannusillanmäki on erityisen hyvä perhospaikka; siellä on tavattu yli 700 perhoslajia, joukossa myös uhanalaisia lajeja. Alueen arvoa nostaa, että se on säästynyt rakentamiselta aivan Espoon keskuksen vieressä. Kannusillanmäen sisään on louhittu väestönsuoja, joka on valmistunut 1979.

Luonnonmuistomerkkinä 1986 rauhoitettu Dahlin metsälehmus kasvaa Kirkkojärven päiväkodin edustalla Kylätorintien vieressä. Hyväkuntoinen puu on edustava, sen korkeus on noin 20 metriä ja ympärysmitta noin kolme metriä.

Suvelan tammi kasvaa kerrostalon edessä jalkakäytävän ja tien välissä osoitteessa Kirstinmäki 7. 170-vuotias tammi on istutettu 1851 paikalla sijainneen Kirstin talon pihapiiriin. Se on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä 1999. Tammen korkeus on lähemmäs 25 metriä ja ympärysmitta yli kolme metriä.

Kaupunginkallion hiidenkirnut sijaitsevat Kiuastien ja Kiuaskujan välissä kalliorinteen alaosassa, noin 30 metriä Espoonväylältä lounaaseen. Pyörätieltä alkaa polku, joka vie kohteelle. Hiidenkirnuja on kolme, joista suurimman läpimitta on noin 1,5 metriä ja syvyys takaseinästä mitattuna 2,5 metriä. Pienemmät kirnut ovat matalia ja noin puoli metriä leveitä.