Katukunnossapito, tilanne 24.2.2023

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää kylmenee loppuviikosta. Perjantaina on luvassa pakkasta ja pitkästä aikaa myös auringonpaistetta. Varovasti kannattaa kuitenkin liikkua, koska plussakelien sulattamat lumet jäätyvät ja erityisesti jalkakäytävät sekä kävely- ja pyörätiet ovat hyvin liukkaita.

Teemme liukkaudentorjuntaa sekä ajoradoilla että kävely- ja pyöräteillä. Lumien sulaessa hiekoitushiekka painuu jään sisään ja säätilan pakastuessa kulkuväylät muuttuvat liukkaiksi hyvin nopeasti. Jään päälle jäätyvä vesi tekee väylistä erittäin kavalia ja liukkaita. Nastakengät ovat tarpeen näillä keleillä!

Polanteiden poistoa ja lumenajoa

Poistamme polanteita ja kauhomme lumikasoja matalammiksi. Lunta myös kuljetetaan tarpeen mukaan pois. Kaikkea lunta ei kadunvarsilta tai muilta yleisiltä alueilta kuitenkaan ajeta.

Pidetään kadunvarren ojat, rummut ja ritiläkaivojen kannet avoinna!

Sulamisvedet ja tukkeutuneet katukaivot ovat aiheuttaneet katualueilla jopa paikallisia tulvia. Tulvimisen estämisessä on tärkeää, että kadunvarren ojat, tonttiliittymien rummut ja katualueella tontin kohdalla olevat ritiläkaivojen kannet pysyvät avoinna. Tämä kaikki on kiinteistön omistajan tai haltijan vastuulla.

Tonttiliittymän ojarummun on oltava kunnossa myös talvella. Jos rumpu ei johda vettä, vesi jää seisomaan ojaan, tunkeutuu sieltä tierakenteeseen ja valuu tielle. Tästä aiheutuu kuoppia, routimista sekä tien kuntoa nopeasti heikentäviä halkeamia. Jäätyessään tielle valunut vesi muodostaa niin sanottua paannejäätä, joka voi aiheuttaa onnettomuusriskin.

Myös ritiläkansi tulee pitää jäättömänä ja roskattomana. Kaupunki auttaa vain, jos kaupunki on kasannut kaivon päälle lumivuoren.

Tulvivat kellarit ja vaaralliset lätäköt

Järvien, jokien ja meren pinta on nyt korkealla. Jos ojan pinta on samassa tasossa, ei tilanteelle voi mitään. Kellarien tulvimisessa apuun voi pyytää pelastuslaitosta.

Autoilijoiden on syytä muistaa, että syvään lätäkköön ei saa ajaa, koska auton rikkoutuminen on silloin hyvin todennäköistä!

Lisää tietoa hulevesistä löytyy nettisivultamme.

Palautetta kunnossapidosta

Asiakaspalvelumme tekee tiivistä yhteistyötä kunnossapidon kanssa ja välittää heille tietoa saadusta palautteesta. Kunnossapitohenkilöstömme kunnostaa katuja järjestyksessä alue kerrallaan.

Pyydämme, että lähetät palautteesi suoraan sähköisen palautekanavamme(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) kautta. Sekä palaute- että puhelinpalvelussamme on ajoittain ruuhkaa ja jonotusajat voivat venyä pitkiksi.

Mahdollinen valokuva palautteessa on erittäin tärkeä. Sen perusteella tilanteen vakavuus voidaan arvioida ja palautteen käsittely nopeutuu huomattavasti.

Trimble Feedback -mobiilisovellus

Voit antaa sijaintiin perustuvaa palautetta myös Trimble Feedback -mobiilisovelluksen(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) kautta. Se on nopea tapa ilmoittaa asiakaspalveluun esimerkiksi kunnossapitotarpeesta. Käsittelemme kaikki mobiilipalautteet ja lähetämme ne asiantuntijoille toimenpiteitä varten. Mobiilipalautteisiin emme vastaa.

Turvallista helmikuun loppua!

 

Koko Espoo