Monipuolista ja mielekästä kerhotoimintaa 2-5-vuotiaille lapsille Suvelan asukaspuistossa.
Suvelan asukaspuistossa kokoontuu kaksi eri kerhoryhmää. Kerho tarjoaa mukavaa ja monipuolista toimintaa kotihoidossa oleville 2-5-vuotiaille lapsille.
Kerhot kokoontuvat kerhosta riippuen joko maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin tai tiistaisin ja torstaisin klo 9-12.
Kerhopäiviin sisältyy mm. leikkiä, laulua, satuja, liikkumista, kädentaitoja ja ulkoilua. Kerhopäivän suunnittelussa otetaan huomioon lasten ikä- ja taitotaso sekä toiveet. Syömme kerhopäivän aikana myös pienet, kotoa tuodut terveelliset eväät (esim. leipä ja hedelmä).
Kerhossa lapsi saa harjoitella kaveritaitoja ja ryhmässä toimimista. Harjoittelemme esimerkiksi odottamaan omaa vuoroa, kuuntelemaan toisia ja osallistumaan yhteiseen tekemiseen. Kerhotoiminta tukee myös lapsen omatoimisuutta ja rohkeutta kokeilla uutta turvallisessa ympäristössä.
Kerhossa lapsi on mukana ilman huoltajaa. Ryhmässä on 8 lasta. Kerhossa työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen ammattilaista.
Kerhossa puhutaan suomea, mutta kaikki lapset ovat lämpimästi tervetulleita äidinkielestä riippumatta. Kerhotoiminta on perheille maksutonta, eikä osallistuminen vaikuta Kelan kotihoidon tukeen. Lapset ovat vakuutettuja kerhotoiminnan aikana.
Lapsella tulee olla mukana säänmukaiset ulkoiluvaatteet, vaihtovaatteet sekä pienet eväät ja juomapullo. Suosittelemme myös sisätossujen käyttöä. Jos lapsi käyttää vaippoja, niin reppuun kannattaa pakata myös pari vaihtovaippaa.
Pysäköintialueella on yksi esteetön autopaikka. Matka autopaikalta leikkipuiston portille on alle 20 metriä. Pysäköintiruutu on vähintään 3,6 metriä leveä.
Saattoliikenteen pysähtymispaikka on alle 5 metrin päässä leikkipuiston portista.
Kulkureitti leikkipuiston portille on asfalttia. Reitti on tasainen ja riittävän leveä sekä valaistu.
Kulkureitillä on vähintään 4 porrasaskelmaa. Kun porrasaskelmia noustaan ylös, vasemmalla puolella askelmia on käsijohteet.
Kulkureitillä on luiska. Luiska on alle 6 metriä pitkä.
Leikkialue
Leikkipuiston ympärillä on metalliaita. Aidan sisäpuolella kulkuväylät ovat asfalttia. Koko leikkialue on valaistu.
Leikkipuistossa on opastaulu, jota on vaikea havaita.
Leikkipuistoalueen kulkuväylällä on vähintään 4 porrasaskelmaa. Kun porrasaskelmia noustaan ylös, vasemmalla puolella askelmia on käsijohteet.
Leikkipuistoalueen kulkuväylällä on luiska. Luiska on yli 6 metriä pitkä ja siinä on välitasanne. Luiskan molemmilla puolilla on käsijohteet.
Leikkipuistossa on pöytiä ja penkkejä. Penkkien päässä on tilaa pyörätuolille tai lastenvaunuille.. Osa pöydistä on mitoitettu lapsille.
Leikkipuistossa on keinuja, liukumäki, hiekkalaatikko, kiipeilyteline, kiipeilyseinä.
Keinut ovat leikkialueen reunassa. Keinualueen ympärillä on lauta-aita. Keinujen alusta on turvahiekkaa. Leikkialueella on myös pienen lapsen turvakeinu, pesäkeinu.
Liukumäen lähelle pääsee pyörätuolilla. Liukumäen alla on valettu turva-alusta. Liukumäkeen pääsee portaita pitkin, verkkoa pitkin. Leikkialueella on myös leveä liukumäki, jota aikuinen voi laskea lapsen kanssa.
Hiekkalaatikon reuna on sopivan korkea niin, että reunalle voi siirtyä pyörätuolista. Hiekkalaatikon lähellä on hiekkapöytä, jonka alusta on turvahiekkaa. Lähellä on penkki aikuiselle.
Kiipeilytelineen alla on valettu turva-alusta. Lähellä on penkki aikuiselle.
Kiipeilyseinän alusta on turvahiekkaa.
Leikkipuistorakennus
Leikkipuistorakennuksen sisäänkäynti on syvennyksessä ja on valaistu.
Sisäänkäynnin ovia on vaikea havaita. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle pyörätuolin kanssa. Ovi avautuu käsin helposti.
Toiminta tapahtuu samassa kerroksessa kuin sisäänkäynti.
Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi. Lasiovissa on kontrastimerkinnät.