Ylioppilaiden ajatuksia lukio-opiskelusta

Suoritin ylioppilastutkinnon kolmessa ja puolessa vuodessa Tapiolan lukion musiikkilinjalla. Musiikkilinjan yhteisöllisyys teki lukiokokemuksestani monella tavalla erityisen. Musiikkilinjalle otetaan vuosittain 30 opiskelijaa ja tiiviissä porukassa kavereita ollaan vuosikurssirajoista välittämättä. Olen hyvin kiitollinen valinnastani mennä musiikkilinjalle; yhteisöllisyys ja musiikkiopinnot loivat tasapainoa muulle opiskelulle. Musiikkilinjan tuomat mahdollisuudet ja kokemukset, kuten musikaalien teko ja kappaleen säveltäminen ja sanoittaminen Espoon kaupungin itsenäisyyspäivänjuhlaan, toivat minulle paljon.

Lukiotaipaleeni jakautuu selkeästi kahteen osaan; aikaan, jolloin en vielä tajunnut, että ylisuorittaminen ei kannata ja aikaan sen jälkeen. Suoritin ensimmäisenä lukiovuonna reilu 40 kurssia, jonka jälkeen tajusin haluavani keskittyä vain muutamiin asioihin kerrallaan. Näinpä loppulukiourallani oli monia jaksoja, joissa minulla oli vain muutamia kursseja; jotkut asiat on opittava yrityksen ja erehdyksen kautta. 

Muutenkin lukioaikani oli täynnä oppimisen kokemuksia ja näenkin kurssisisältöjen ulkopuoliset itsestä ja maailmasta opitut asiat lukion oppimäärän sisältöjä merkittävämpinä. Näiden asioiden oppiminen vaatii aktiivista heittäytymistä ja kokeilemista koulun ulkopuolella ja myös toki koulun sisällä. 

Lukiossa viimeistään kävi selväksi, että maailma on niin monimutkainen paikka, etten yksittäisenä ihmisenä tule sitä koskaan täysin ymmärtämään. Tärkeintä on lähteä kokeilemaan, miltä oma polku täällä voisi näyttää. Jokainen saa täällä pallolla olo ajasta eniten irti, kun aidosti kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. Mikään ei ole niin tärkeää kuin muut ihmiset ympärillä. 

Muistan kauhistelleeni jo yläasteelle, kuinka voi olla mahdollista opiskella yhteen kokeeseen useiden kirjojen asiat. Valmistautumisen aloittaminen tuntui tästä syystä ensimmäisellä kirjoituskerralla hyvin pelottavalta. Ylioppilaskirjoituksista on kuullut jo ala-asteelta asti, joten paine onnistua näissä paljon puhutuissa ryppäässä kokeita, jotka nykyään määrittävät enenevissä määrin kolmannen asteen opintoihin pääsyä, oli suuri. 

Aloitin jokaisella kirjoituskerralla valmistautumisen kokeisiin todella aikaisin, kolme kuukautta ennen kokeita. Ajoissa aloittaminen oli rauhoittavaa; vaikka kävisikin jotain yllättävää tai lukumotivaatio ei aina olisi huipussaan, aikaa olisi paljon. Ensimmäisen kirjoituskerran jälkeen en jännittänyt valmistautumista enää läheskään niin paljoa, sillä nyt tiesin, että useiden kirjojen opiskelu ei ollutkaan mahdoton tehtävä. Valmistautuminen on kuitenkin edelleen mielestäni koetilanteeseen verrattuna urakan stressaavampi osuus. Koetilanteessa on käytössä ne taidot ja tiedot, mitkä sinulla sattuu olemaan eikä auta kuin yrittää puristaa se kaikki ulos. 

Olin myös pitkään luonut päässäni painajaiskuvia itse koetilanteesta. Ylioppilaskirjoituksia oli aina painotettu niin paljon, että tuntui todella kuormittavalta, että kaikki osaaminen tulisi puristaa muutamaan, kaiken määräävään tuntiin. Ensimmäisen kokeen jälkeen helpotus oli suuri, koska tilanne osoittautui yllättävän tavalliseksi. Opin myös suorittamaan kokeet ajattelen, että kaikki, mitä paperille saa, on plussaa sen sijaan, että olisin ajatellut kaiken, mitä en osannut, olevan miinusta. 

Kirjoitin äidinkielen, pitkän englannin, keskipitkän ruotsin, pitkän matematiikan, fysiikan, kemian ja filosofian. Vielä lukion alussa tunsin hirveästi paineita kirjoittaa vielä tätäkin enemmän aineita, mutta nopeasti huomasin itselleni olevan tärkeämpää keskittyä kaikista kiinnostavimpiin asioihin kuin haalia paljon tekemistä.

Valmistumiseni jälkeisen kevään aion matkustella niin paljon kuin mahdollista. Tämä oli yksi iso syy, miksi päätin tehdä lukion kolmeen ja puoleen vuoteen. En halunnut kokonaista välivuotta, mutta halusin hengähdystauon lukion ja jatko-opintojen välissä, jolloin voisi esimerkiksi matkustaa. Haluan ehdottomasti elämäni aikana nähdä niin paljon maailmaa kuin mahdollista.

Toivoisin pääseväni heti syksyllä 2023 opiskelemaan Aalto yliopistoon, joko informaatioverkostot-kandiohjelmaan tai mahdollisesti teknillistä fysiikkaa ja matematiikkaa. Viiden vuoden kuluttua näen itseni siis toivottavasti suorittamassa viimeisiä maisteriopintojani jollain teknillisellä alalla. Olisi myös hienoa päästä jonkinlaisiin oman alan töihin jo opiskeluaikana. Haaveilen myös vaihtovuodesta jossain kaukana, mahdollisesti esimerkiksi Singaporessa. Olen kuitenkin avoin kaikenlaisille suunnanmuutoksille enkä pidä mitään lukkoon lyötynä; antaa elämän viedä sinne, minne se vie.

Ylioppilaskirjoitukset eivät tosiaankaan määrää kaikkea toisin kuin itse joskus pelkäsin. Kirjoituksia voi aina uusia, ja opiskelemaan kolmannelle asteelle voi päästä monia reittejä. Aina on mahdollisuus muuttaa elämän suuntaa, eikä mikään valinta ole lopullinen. 

Tärkein oppimani asia lukiossa on varmastikin se, että aina kannattaa lähteä tekemään, kokeilemaan ja ottaa tarjotut tilaisuudet vastaan. Suuntaa voi aina muuttaa tarvittaessa. Kuten jossain viisaasti kuulin jonkun sanovan: “Launch now, adjust later.” Ei siis haittaa ollenkaan, vaikka valintojen tekeminen tuntuisi mahdottomalta. Valitsee sen vaihtoehdon, joka tuntuu sillä hetkellä edes vähän paremmalta kuin muut ja vaihtaa tarvittaessa. Aina on jokin keino.

Suosittelen myös osallistumaan kaikkiin sosiaalisiin tapahtumiin ja nauttimaan viimeisistä vuosista, jolloin kavereita näkee aina poikkeuksetta koulussa. Lukion jälkeen kaikki jatkavat omia reittejään eteenpäin. Itselleni ainakin lukiosta jäävät päällimmäisenä mieleen merkitykselliset kohtaamiset ja hetket muiden kanssa, joten opiskelulle ei missään nimessä kannata antaa liikaa valtaa elämässä.

Itsensä haastaminen vie eteenpäin. Lukion perusopinnot luovat selkeän pohjan ja suunnan lukioajan arjelle, mikä minulle ainakin mahdollisti myös erilaiset kokeilut tämän selkeän pohjan päällä. Istuin kauden Espoon nuorisovaltuustossa, kokeilin saksofonin soittoa puoli vuotta, pidin hetken kirjablogia, kävin Aalto yliopiston lukiolaisille järjestämän ohjelmointikurssin. Lähdin suorittamaan myös musiikinlukiodiplomia, puheviestinnän päättökoetta ja itse asiassa filosofian yo-koettakin itseni haastaminen eniten mielessäni. Minulle on aina ollut tärkeää laittaa itseni uusiin ja erilaisiin tilanteisiin, pois omalta mukavuusalueeltani, koska silloin itsestään ja maailmasta oppii eniten. Saksofonisti- ja bloggaajaurani jäivät esimerkiksi lyhyiksi, mutta opin näistä kokeiluista esim. asioita joista pidän, ja joista en, ja tätä tietoa voi soveltaa tulevaisuudessa. 

Kun nyt mietin lukioaikaani, summaisin sitä niin, että lukion aloitti epävarma silmälasipäinen Laura, joka pelkäsi epäonnistumista. Sieltä astuu nyt ulos itsevarma, oman elämänsä pomo Laura, joka luottaa itseensä ja uskaltaa yrittää uudelleen. 

Lukio on rankkaa aikaa, ei siitä yli eikä ympäri pääse. Yläkouluun verrattuna työmäärä, vastuu omasta opiskelusta ja vaikeus nousee huomattavasti. Mielestäni kuitenkaan koulusta ei ole hyvä stressata liikaa. Abivuonna otteeni opiskeluun oli huomattavasti rennompaa ja suoriuduin jopa paremmin. 

Tein noin puolet lukiostani etänä, koska korona iski ollessani ykkösellä. Tämä teki opiskelusta todella erilaista: minulle ainakin kotoa käsin, melkein itsenäiseksi tehty opiskelu ja etätunnit olivat haasteellisia. Alkuvaiheessa korona vaikeutti muitakin lukiokokemukseen liittyviä tärkeitä asioita, esimerkiksi vanhojen tanssit pääsin tanssimaan vasta abivuonna. 

Lukiossa ei tarvitse olla hyvä kaikessa, eikä kaikkeen tarvitse panostaa täysillä. Ellet hae ulkomaille opiskelemaan, kurssiarvosanoilla ei ole niinkään merkitystä. 

Toinen asia, joka olisi hyvä vinkki lukion aloittaville, on ottaa rauhassa. Ei ole noloa, jos ei valmistu kolmeen vuoteen, kuten suurin osa tekee. Minun lukiotaipaleeni venytin kolmeen ja puoleen vuoteen, koska etäkoulun aikana tavallinen määrä opiskelua tuntui ylitsepääsemättömältä. Olen todella iloinen päätöksestäni, koska jaksoni olivat näin kevyempiä ja jaksoin panostaa aineisiin paremmin. 

Nuoruuteen kuuluu paljon muutakin kuin opiskelua. Pitää muistaa ottaa rennosti ja nauttia elämästä. Onnea muille valmistuneille ja niille, jotka siihen tähtäävät. Peace out!

Ylioppilaskirjoituksiin liittyvä luku-urakka oli ehdottomasti elämäni stressaavinta aikaa tähän mennessä. Ensimmäisellä kirjoituskerralla en oikein ymmärtänyt, paljonko sitä oikeasti pitää lukea, jos haluaa suoriutua hyvin. Ensimmäiset kirjoitukseni menivät aika lailla penkin alle. Seuraaviin opiskelinkin sitten huomattavasti enemmän. Kirjastossa istutut puuduttavat tunnit tuottivat tulosta ja suoriuduin seuraavista paremmin.

Kirjoitin pitkän matematiikan, fysiikan, psykologian, biologian, englannin ja äidinkielen. Nyt suunnitelmana on mennä keväällä korottamaan matematiikkaa, jonka jälkeen yliopiston ovet toivottavasti avautuisivat minulle. 

Yläkoulussa haaveilin lääkiksestä, joten en edes vilkaissut muita vaihtoehtoja. Koronan aikana päätin, etten haluakaan lääkikseen. Nyt olen ollut töissä asiakaspalvelijana ja sitä kautta alkanut pohtimaan, että kauppatieteet voisivat olla oma juttuni. Keväällä aion hakea siis kauppikseen. Haaveena mulla on jo pitkään ollut, että oppisin surffaamaan. Jossain tulevaisuudessa minut toivottavasti löytää jostain tropiikista aaltojen harjalta ekonomin leima otsalta. 

Kolme ja puoli vuotta kestänyt lukiotaipaleeni Tapiolan lukiossa oli hienoa aikaa, ja pystyn muistelemaan sitä lämmöllä tulevaisuudessa. Lukion ensimmäinen ja toinen vuosi olivat hyvin työntäyteisiä, minulla oli aina vähintään 7 kurssia jaksossa. Abivuonna pystyin hölläämään kaasua kurssimäärien osalta, mutta toisaalta työmäärä ei sinänsä vähentynyt, vaan keskittyi enemmän yo-kirjoituksiin kertaamiseen ja valmistautumiseen.

Olin Tapiolan lukiossa musiikkilinjalla, ja tasaiseen tahtiin lukuvuosikalenterissa esiintyvät musiikkiprokkikset toivat hyvää vastapainoa opiskelulle. Lukion ulkopuolella käyrätorven soitto ja jalkapallo harrastuksina olivat myös oleellisessa asemassa kokonaisjaksamisen ja tasapainoisen arjen kannalta. Kaiken kaikkiaan lukiotaipaleesta jäi erittäin hyvä maku suuhun. Ja vielähän on edessä lukion huipentuma, eli yo-juhlat.

Tunnollisena ja hieman perfektionistisenakin ihmisenä tärkein oppi minulle lukion aikana oli se, että kaikkea ei voi, eikä täydy, suorittaa täydellisesti. Tärkeää on, että oppii priorisoimaan asioita ja että valitsee ne asiat, joille sitten antaa enemmän arvoa ja aikaa.

Vinkiksi nyt lukionsa aloittaville sanoisin, että lukiossa kannattaa jo alusta asti asennoitua tekemään kurinalaisesti töitä, koska jokainen ponnistus on plussaa esimerkiksi yo-kertausta ja kirjoituksia varten. Opiskelun ohella on kuitenkin vähintäänkin yhtä tärkeää aina silloin tällöin viskata oppikirjat takavasemmalle ja tehdä jotain aivan muuta, harrastaa, nauttia nuoruudesta, muuten noutaja iskee hyvinkin nopeasti.

Ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen tuntui minusta erittäin kutkuttavalta sekä jännittävältä. Muistan, kuinka luku-urakan alussa luin innostuksen huumassa ensimmäisestä kemian kirjasta sanatarkasti johdantosivut sisällysluetteloineen ja sivunumeroineen. Lukemisen edetessä lukusuunnitelma ja päiväjärjestys vakiintuivat kohtuullisiksi ja lukemiseen syntyi selkeä rutiini. Hauskinta lukemisessa oli se, että lukurutiinin sai rakennettua joka kirjoituskerralla erilaiseksi kirjoitettavista aineista riippuen.

Lukeminen ei oikeastaan missään kohtaa tuntunut puuduttavalta, koska olin valinnut kirjoitettavat aineet juuri sen takia, että ne kiinnostavat minua. 

Kirjoitin viime vuoden syksyllä kemian ja keskipitkän ruotsin, viime keväänä pitkän matematiikan, pitkän ranskan ja biologian ja nyt syksyllä äidinkielen, pitkän englannin sekä fysiikan.

Haluaisin sanoa opiskelukavereilleni, että ovat kyllä ihania miehiä. Ilman heitä lukiotaipaleeni olisi ollut varsin puutteellinen. Kiitos yhteisistä vuosista kuuluu myös Tapiolan lukion mahtaville opettajille, muulle henkilökunnalle sekä opiskelijoille. Tapiolassa on asiat mallillaan!

Tammikuussa käynnistyvän varusmiessoittokunnan jälkeen haen Helsingin lääkikseen, ja haaveena on lääkärin ura. Viiden vuoden kuluttua näen itseni siis todennäköisesti Helsingin lääkiksessä.

Lukiourani alkoi vielä normaalisti, mutta ensimmäisen vuoden lopulla korona sekoitti asiat ja seuraava vuosi kului pitkälti etäopiskelussa. Silloin se tuntui maailman suurimmalta asialta, mutta kun näin jälkeenpäin ajattelen lukiovuosia, tuntuu tuo ajanjakso unohtuneen jo täysin.

Vuosiin mahtui paljon itsenäistä opiskelua ja stressiä, mutta niitä kevensivät erilaiset yhteiset tapahtumat, erityisesti vanhojen tanssit ja penkkarit, jotka molemmat onneksi saatiin pidettyä, vaikkakin ajankohtia jouduttiin siirtämään. Vinkkinä lukionsa aloittaneille antaisinkin, että osallistukaa erilaisiin tapahtumiin ja toimintaan. Vanhojen tanssit, penkkarit, pukeutumispäivät ja musaesitykset tekivät itselle vuosista elävämpiä ja niitä on kiva muistella jälkeenpäin. 

Lukiotaipeeleeni ei olisi ollut mitään ilman ihania kavereitani, jotka omalla osaamisellaan ja mielenkiinnollaan motivoivat minua syventämään osaamistani niin opinnoissani kuin musiikkiprojekteissakin. On ollut ilo ja kunnia seurata heidän kasvuaan ja menestymistään vuosien aikana. Kiitos kuuluu myös koululle sekä opettajille ja muulle henkilökunnalle, jotka ovat mahdollistaneet laadukkaan opetuksen ja tehneet lukiotaipaleestani viihtyisän ja unohtumattoman.

Lukio tarjosi vastuun lisäksi paljon vapauksia, esimerkiksi lukujärjestyksien tekemisessä. Vuosien aikana opin tunnistamaan omia kiinnostuksen kohteita ja sitä kautta tuntemaan itseäni paremmin. Identiteetin löytämiseen kuului paljolti myös maailmankuvan laajeneminen, tulevaisuuden pohdiskelu sekä kavereiden kanssa vaihdetut ajatukset. 

Jo heti lukion alussa päätin valmistua kolmeen ja puoleen vuoteen. Tämä antoi enemmän aikaa opinnoille sekä myös tulevaisuuden pohtimiselle ja suunnitelmat jatko-opinnoista syntyivät vasta neljännen vuoden syksynä. 

Olen jo pienestä pitäen ollut ahkera ja tunnollinen opiskelija ja lukiossakin aloin tekemään hommia jo ensimmäisestä vuodesta lähtien. Tämä helpotti paljon ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista, kun lukeminen oli pääasiassa vanhan kertaamista. En kirjoituksissakaan päästänyt itseäni helpolla, sillä päädyin kirjoittamaan kahdeksan ainetta: Äidinkielen, pitkän matikan, englannin, ranskan, ruotsin, kemian, fysiikan ja biologian. Urakkaa helpotti huomattavasti se, että valmistun kolmeen ja puoleen vuoteen ja jaoin kirjoitukset tasaisesti kolmelle kirjoituskerralle. 

Olen ensi vuonna lähdössä suorittamaan asepalvelusta soittokuntaan, jossa toivon saavani uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia musiikin parissa. Armeijan jälkeen menen hetkeksi töihin ennen kuin opiskelut alkavat. Suunnitelmissa on opinnot lääketieteellisessä, mutta kaupunkia en ole vielä päättänyt. Haluaisin kuitenkin opiskelun ohessa säilyttää musiikkiharrastukseni. Saksofonia olisi kiva soittaa jonkinlaisessa yhtyeessä tai kokoonpanossa, mutta en ole vielä suunnitellut asiaa tarkemmin. 

Kirjoitin ylioppilaaksi 3,5 vuodessa, mikä oli iloinen yllätys, sillä olin tähdännyt neljään vuoteen. Minulla on vaikeuksia keskittyä, joten jo yläasteen opinto-ohjaajan kanssa olimme pohtineet, että lukio neljään vuoteen suoritettuna voisi sopia minulle hyvin. Kun sitten opinnot sujuivatkin nopeammin, oli se kiva yllätys!

Aloitin opiskeluni itse asiassa Helsingin medialukiossa medialinjalla, mutta siirryin sieltä melko pian Viherlaakson lukioon, josta sain paljon kavereita. Viherlaakson lukio oli kiva kompakti lukio, jossa oli helppo tutustua ihmisiin. Opiskelin yleislinjalla, mutta kyllä meillä lukion taidelinjan tarjonta näkyi arjessa. Tarjolla oli paljon erilaisia taidepainotteisia kursseja, kuten draama- ja näytelmäkursseja. Samoin kuvista on paljon - kovin monessa lukiossa ei varmaankaan pääse keramiikkakurssille.

Mielenpainuvin ja oikeastaan kivoin kurssi oli kuitenkin englannin suullinen opintojakso, sillä siellä harjoiteltiin kielitaitoa keskustellen. Kielitaitoni kehittyi huimasti! Muutkaan saman periodin kurssit eivät tuntuneet raskailta, kun suullinen kurssi toi vastapainoa kokonaisuuteen.

Kirjoitusten aloittaminen helpoimmaksi kokemallani aineella osoittautui hyväksi taktiikaksi, sillä pääsin kokemaan, millainen kirjoitustilanne on. Kun keväällä 2022 kirjoitin äidinkielen, pitkän englannin ja lyhyen matikan, kirjoitukset eivät stressanneet, koska ensimmäinen kirjoituskerta oli ollut niin positivinen kokemus. Syksyllä 2022 kirjoitin vielä kemian.

Sisäistin myös, että valtaosa työstä ja oppimisesta on tehty jo ennen kirjoituksia. Kirjoituksiin lähinnä kerrataan kaikki opiskeltu. Tämän tajuaminen helpotti kirjoittamistilanteeseen latautumista.

Minulla oli myös ihan oma keskittymistapani kirjoitussalissa. Pidin mukanani sinitarrapötköä, jota sain pyöritellä ja muovailla ennen kirjoitusten alkamista. Salissa täytyy nimittäin istua paikallaan ennen varsinaisten tehtävien suorittamista. En halunnut vain istua, odottaa ja miettiä, miltä koe tuntuu, joten pyörittelin sinitarraa käsissäni. Yhtäkkiä olikin koeaika, enkä ollut ehtinyt stressata. Muotoilin muun muassa kukkia ja muffinsseja isosta sinitarrapötkylästä. Tämä toimi minulla hyvin.

Keskittymisvaikeuksieni vuoksi sain kaksi tuntia lisäaikaa kuhunkin kirjoituskertaan, joten kuuden tunnin sijaan sain tehdä kokeet kahdeksassa tunnissa. On hienoa, että erilaiset oppijat on mahdollista ottaa huomioon lukiossa.

Opin, että oppiminen onnistuu parhaiten silloin, kun sen tekee oppimisen takia, eikä sen takia, että suorittaa. Kun löytää omia kiinnostuksenkohteita, oppiminen tapahtuu melkein itsestään. Moni suorittaa helposti lukion hyvin suorituksenomaisesti, tutussa ja turvallisessa urassa. On mahdollista tehdä myös toisin. Tosi monella on tosi korkeat tavoitteet, jolloin itse kurssien opintosisältö voi jäädä oppimatta. Pysähtyminen on tärkeää. Ei pitäisi kiirehtiä.

Lukion jälkeen pyrin yliopistoon opiskelemaan yhteiskunnallisia aineita. Haluaisin vaikuttaa tulevaisuudessa tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyviin asioihin, jotta kaikilla olisi hyvä olla.

Koen, että lukiossa opin käyttämään aikaani tehokkaammin sekä olemaan välittämättä asioista, joita en itse pidä tärkeinä tai arvokkaina. Lukiotaipaleeni oli vaiheikas ja paikoin kirjava. Mukaan mahtui monenlaisia vaikeuksia, ikimuistoisia hetkiä upeiden ihmisten kanssa, käsittämätön määrä työtä — oikeastaan kaikkea siltä väliltä. 

Itselleni oli yläkoulussa itsestäänselvyys, että olisin menossa lukioon. Peruskoulun päättökeskiarvon puolesta olisin päässyt mihin tahansa, mutta musiikki oli lopulta ratkaiseva tekijä siinä, että valitsin juuri Tapiolan musiikkilukion. 

Nyt lukionsa aloittaville sanoisin ohjeeksi, luovikaa sopivasti tunteella ja järjellä. Kyllä se siitä. Älkääkä unohtako pitää hauskaa. Lisäksi haluaisin korostaa, ettei lukio ole vain läksyjä, kurssisuorituksia ja arvosanoja, vaan rinnalla täytyy ylläpitää myös muuta elämää. Lukiossa jokainen joutuu väistämättä kohtaamaan kipeitä ja vaikeita kysymyksiä, jotka pakottavat itsetutkiskeluun ja toisinaan myös suuriin päätöksiin: kuka minä olen ja mitä minä haluan elämältä?

Kirjoitussali on varsinkin ensimmäisillä kerroilla piinapenkki, johon sana “hauska” istuu huonosti. Viimeisiin kirjoituksiin mennessä itselleni oli kuitenkin jo ehtinyt syntyä jonkinlainen rutiini näihin kuuden tunnin istumakisoihin. Yhteensä kirjoitin seitsemän ainetta: historian, B-ruotsin, uskonnon, pitkän matematiikan, A-ranskan, englannin ja äidinkielen. 

Äidinkielen kokeeseen en valmistautunut preliminäärikoetta lukuun ottamatta käytännössä mitenkään, sillä tiesin, että itselläni on hyvä pohja mennä saliin vaikka kylmiltään. Kyseessä on aine, jossa viime hetken pänttäämisellä ei tavallaan olekaan merkitystä — kriittistä ajattelua sekä luku- ja kirjoitustaitoa on hiottu koko tähänastinen elämä. Kokeesta sainkin lopulta lähes täydet pisteet. Kieliä opiskelin lähinnä kertauskursseilla sekä jonkin verran itsenäisesti vähän ennen itse koetta. Englantiin minulla oli jo lähtökohtaisesti hyvä pohja, mutta kiitos menestyksestä ruotsissa ja ranskassa kuuluu erinomaisille opettajille. 

Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, ettei matematiikka ole koskaan ollut minulle kovin vaikeaa. Kevään kirjoitusten lähestyessä ryhdyin kuitenkin miettimään, olenko panostanut kertaukseen riittävästi, kun monet tuntuivat tekevän paljon enemmän töitä matematiikan eteen kuin minä. Lopulta koe meni kaikesta huolimatta odotusten mukaisesti. 

Valmistautumiseni painottui ennen kaikkea reaaliaineisiin. Etenkin historiaa tuli luettua ehkä turhankin rankasti, kun en vielä siinä vaiheessa tiennyt, mitä yo-kirjoituksilta tulisi odottaa. Luin sitä täyspäiväisesti 10 viikkoa ja kirjoitin samalla koko oppimäärästä yksityiskohtaiset muistiinpanot. Kevään kokeita varten lähdin kertaamaan uskontoa hieman rennommalla asenteella, ja tyydyin lukemaan kurssikirjat kerran läpi. Lopulta ero historian ja uskonnon koepisteiden välillä jäi hyvin pieneksi. Toisaalta lukion historia on oppisisällöltään huomattavasti uskontoa laajempi kokonaisuus, joten ehkä ahkerampi opiskelu tuli tarpeeseen.

Olen harkinnut politiikan ja viestinnän opiskelua Helsingin yliopistossa, mutta saatan vielä muuttaa mieltäni. Toisaalta en haluaisi kääntää selkääni myöskään kirjallisuudelle, johon suhtaudun syvällä intohimolla. 

Haluaisin vielä kiittää rakkaita opiskelutovereitani näistä vuosista. Ihania miehiä.