Maatalouden vaikutus Espoon kulttuuriympäristössä

Espoon alueella ryhdyttiin rakentamaan kyliä, kun peltoviljely alkoi yleistyä 1000-luvulla. Ennen sitä maata oli viljelty kaskeamalla, eli polttamalla metsämaata, ja kylvämällä siemenet tuhkaan. Asutus keskittyi alueille, joista oli helppo liikkua ja joiden läheisyydessä oli metsästys- ja kalastusmaita, joenvarsiin, alavien järvien rannoille ja merenlahtien ympärille. Näissä paikoissa on myös hyvät luonnon niittymaat, joita oli helpompi ottaa viljelyyn kuin metsäalueita. Peltoviljelyn edellytys oli karjanhoito, koska peltojen tarvitsema lannoitus saatiin karjanlannasta. Karjaa Uudellamaalla oli pidetty tässä vaiheessa jo kolmisen tuhatta vuotta.

Karjanhoidon lisäksi peltoviljelyyn vaikutti aikansa merkittävä keksintö kääntöaura, joka mahdollisti raskaiden lustosavimaiden viljelyn. Kääntöauraa kevyempi kuokka-aura soveltui paremmin kaskimaiden hiesumaiden auraamiseen. Näin muodostui myös Uudenmaan rannikon kieliraja, joka pitkälti seuraa maalajien rajoja: pohjoista asuttivat suomenkieliset kaskiviljelijät ja etelää peltoja viljelevät ruotsinkieliset asukkaat. 

Kaskiviljely oli käytössä vielä 1500-luvulla metsämailla, mutta siitä luovuttiin Espoossa 1600-luvun alkuun mennessä. Ruotsin ja Venäjän suurvaltapoliittinen kilpailu kärjistyi usein sodiksi 1600-luvulla ja Venäjä miehitti Suomen alueita Suuressa Pohjan sodassa (1700–1721) Isovihaksi kutsuttuna aikana 1713–1721, jolloin ihmiset joutuivat pakolaisiksi, eikä näin ollen peltojakaan voitu viljellä. Isovihan aikana ja siitä toivuttaessa otettiin kaskiviljely käyttöön uudelleen, jotta vaikeassa tilanteessa olisi saatu edes osittainen sato.

Maataloutta kehitettiin elinkeinoina suurtiloilla ja kartanoissa, joilla oli riittävästi resursseja, rahaa, tietoa ja työvoimaa kehittämiseen.

Espoon kaupungissa maatalous oli tavallinen elinkeino vielä 1970-luvulla, jolloin maatiloja ja pientiloja oli yhteensä parisataa. Edelleen Espoossa liikkuessa näkee peltoaukeita, vaikka monet maatalouteen liittyvät rakennukset ovatkin kadonneet maisemasta ja uudisrakentamisen alta. Talousrakennuksia ja navettoja on muutettu monitoimitiloiksi, verstaiksi ja joskus asunnoiksikin.

Espoossa ei ollut enää lehmiä vuonna 2019, mutta kaupungissa viljellään edelleen 2020-luvulla. Tilakoot ovat kasvaneet ja maatalousyrityksiä oli vuonna 2018 yhteensä 36, jotka viljelevät kaupungin maa-alasta noin kuutta prosenttia. Osa tiloista on yksityisomistuksessa, mutta myös Espoon kaupunki omistaa peltomaita, joita se vuokraa ammattiviljelijöille.

Etelä-Espoo on rakennettu kartanojen ja maalaiskylien maille. Otaniemi ja Tapiola rakennettiin Otnäsin ja Hagalundin kartanojen maille 1950-luvulta alkaen. Matinkylä taas on kehittynyt Mattbyn tilan maille. Kehitys alkoi vuonna 1965, jolloin tilanomistaja myi rakennusliike Hakalle 185 hehtaaria maata. Henttaan kaupunginosan Suurpelto sijaitsee nimensä mukaan pellolla, jossa Smedsin, Hemtansin ja Dåvitsbyn kyliä yhdistivät peltomaisemassa risteilevät kylätiet. Suurpellon rakentaminen jatkuu 2020-luvulla edelleen, mutta puisto- ja virkistysalueille on varattu omat alueensa.

Espoon keskiosissa vuosisatainen peltoviljelyn historia on peittynyt uudisrakentamisen, tieverkoston, urheilu- ja golfkenttien, viljelypalstojen ja hevostilojen alle. Esimerkiksi Leppävaaran urheilupuiston kokonaisalasta noin 20 hehtaaria on entistä peltoa. Samoin monet muut urheilukentät ja frisbeegolfradat on perustettu entisille viljelymaille. Hevostiloja Espoossa oli vuonna 2018 yhteensä 20 kappaletta. Espoon pellot eivät kuitenkaan enää riitä ruokkimaan hevosia, vaan monet tallit ostavat kauraa ja heinää muualta.

Pohjois-Espoo on pääosin maaseutumaista ja maanviljelyllä on edelleen tärkeä asema elinkeinona ja elämäntapana, vaikka ammattiviljelijöitä ei lukumääräisesti ole montaa. Esimerkiksi Snettansissa on sama suku viljellyt tilan maita yhtäjaksoisesti lähes 500 vuotta. Snettans-Röylän kylä- ja viljelymaisema on hyväksytty Museoviraston ylläpitämään valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt -luetteloon.

Lähde ja lukuvinkki: Maatilojen Espoo. Toim. Kaisitila et al. Espoon Perinneseura ry. Helsinki 2020.