Luukin nimistö
Luukin kaupunginosaan kuuluu varsinaisen Luukin lisäksi Nemlahti.
Luukin nimistö
Luuk on ollut 1600‑luvun alussa talon isäntänä olleen Lukas Sigfridssonin mukaan nimetty talo Sötbyn kylässä. Kylän nimi tosin on vaihdellut; asiakirjoihin on merkitty esimerkiksi Smetzby (vuonna 1540), Sottby (1558), Söötheby (1566) ja Smedz by eller Soutteby (1575). Luukin ja Sötbyn talot yhdistettiin ja viimeistään 1700‑luvulla alkoi Sötby‑nimen rinnalla kulkea nimi Luk myös kylännimenä. Maanmittaushallitus vahvisti nimiparin Luukki – Luk viralliseksi kylännimeksi vuonna 1965, joskin suomenkielinenkin vastine oli käytössä jo aiemmin.
1700‑luvulta alkaen tunnetaan myös aiemmin Lahnajärvenä eli Lahnuksena tunnettu järvi nimellä Luukinjärvi, tosin keskustelua on herättänyt se, pitäisikö järvennimen oikeastaan ”alkuperäisemmin” olla Luukkaanjärvi.
Nykyinen Luukki on lähinnä ulkoilumahdollisuuksistaan tunnettu, mutta siellä on myös jonkin verran asutusta, etenkin Nemlahti‑nimisellä osa-alueella. Lähes koko alueen nimistö perustuu perinteisiin paikannimiin.
Teksti: Laura Ukskoski, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, 2016.
Luukin ulkoilumajan länsipuolella sijaitseva golfkenttä on aiempaa viljelysaukeaa. Alueen eteläosaa on kutsuttu nimellä Mustinala (tai Mustiala). Nimestä on tallennettu paikannimikokoelmiin erilaisia muotoja: suomenkielisillä "Mustiala", "Mustiaho", "Mustinalla"; ruotsinkielisillä "Mustinal", "Mustinala". Nimi on peruskartassa ja Espoon opaskartassa muodossa Mustinala.
Tietoja nimestä ja sen taustasta on Jaana Porkan pro gradu -tutkielmassa Pohjois‑Espoon kulttuurinimiä (2006). Nimi on kirjattu isonjaon karttaan 1700‑luvun lopussa muodossa Mustianahlo.
Nimen alkuosa tulee ilmeisesti sanasta ”musta”. Mustin‑alkuisia nimiä on myös lähipitäjissä (esim. Mustinsuo Vihdissä, Nurmijärvellä ja Lopella). Näissä Mustin‑nimissä ei ole kyse adjektiivin ”musta” superlatiivista ”mustin” (musta : mustempi : mustin), vaan jostain toisenlaisesta nimen äänteellisestä muuntumisesta, kuten (Musta >) Musti > Mustin. Nimeämisperusteena Musta-, Musti(n)‑nimissä voi olla paikan varjoisuus tai muu tummuus. Nimen loppuosa tulee ehkä suomen sanasta ”alho” (merkitys 'notko'), mutta ajan mittaan yhteys siihen sanaan on hämärtynyt.
Teksti: Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, 2009.
Vanhasta Lahnuksentiestä länteen, lähelle Luukinjärven itärantaa kulkee tie, jonka nimi on Nemlahdentie – Nemlaxvägen. Nimi on ollut opaskartasta vuodesta 1976, ja sen taustalla on pellonnimi Nemlahti.
Idempänä Vanhan Lahnuksentien itäpuolella sijaitsee suo, jonka nimi on Nemlaxmossen. Nemlahdentiestä länteen erkanee sivutie, jonka nimi on Nemlahdenranta– Nemlaxstranden. Pohjoisempana kulkee Vanha Nemlahdentie – Gamla Nemlaxvägen. Nemlahti – Nemlax on myös osa-alueen nimi.
Espoon Nem‑alkuiset paikannimet ovat ainutlaatuisia, sillä muita samanalkuisia paikannimiä ei Suomessa ole.
Teksti: Minna Salonen, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, 2012.
Luukinjärven koillispäässä on sijainnut pelto, jonka nimi on Nemlahti.
Pellonnimen taustaa on pohtinut Jaana Porkka pro gradu ‑tutkielmassaan Pohjois‑Espoon kulttuurinimiä (2006). Porkka arvelee nimen kehittyneen seuraavalla tavalla: Ensin olisi ollut Niemi‑niminen niemi, jonka mukaan läheinen lahti olisi saanut nimekseen ”Niemenlahti”. Lahden nimi olisi sitten siirtynyt lahden rannalla sijaitsevan pellonkin nimeksi.
Nimen alkuosa selittyy sillä, että Niemen‑alkuinen nimi on lainattu ruotsin kieleen, jossa se on muuttunut muotoon ”Nem(i)”. Tässä vaiheessa nimen alkuosa on jo suomenkielisen puhujan kannalta hämärtynyt, joten nimeä takaisin lainattaessa sitä on alettu käyttää ruotsinkielisten käyttämässä muodossa.
Lähelle Luukinjärven itärantaa kulkee tie, jonka nimi on Nemlahdentie – Nemlaxvägen.
Teksti: Minna Salonen, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, 2012.
Luukin golfkentän alueen vanhoja viljelysnimiä ovat muun muassa Mustinala ja Ruotsinkytö.
Ruotsinkytö on tarkoittanut peltoaluetta viljelyaukean pohjoisosassa.
Paikannimikokoelmien mukaan suomenkieliset ovat käyttäneet nimeä murremuodoissa ”Ruatsinkytö”, ”Ruotsinkytö” ja ”Ruattenkytö” ja ruotsinkieliset suunnilleen muodoissa ”Ruottenkytö” ja ”Ruatsinkytö”.
Isonjaon kartassa 1780 nimi on muodossa Ruotin Kytö äng (tai Routin Kytö äng). Tietoja nimestä ja sen taustasta on Jaana Porkan pro gradu -tutkielmassa Pohjois‑Espoon kulttuurinimiä (2006).
Ruotsi(n)‑alkuisia paikannimiä on muuallakin Uudellamaalla, vaikka ne eivät olekaan kovin tavallisia. Nimen Ruotsinkytö ovat antaneet suomenkieliset. Nimeämisperusteena lienee ollut, että pelto on ollut ruotsinkielisten raivaama. Sittemmin kylän ruotsinkieliset ovat omaksuneet suomenkielisten käyttämän nimen myös omaan käyttöönsä.
Luukki sijaitsee vanhalla kielirajavyöhykkeellä, ja kylässä ja lähiseudulla on asunut sekä suomen- että ruotsinkielisiä. Monet asukkaat ovat olleet kaksikielisiä, ja nimiä on lainattu kielestä toiseen. Lainattaessa nimiä on usein voitu hieman mukailla äänteellisesti.
Teksti: Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, 2009.
Mustinalan ja Ruotsinkydön lähellä Luukin kartanon peltoaukean luoteiskolkasta metsään työntyvää, alavalta osaltaan suoperäistä viljelysalueen uloketta on kutsuttu suomenkielisellä nimellä Utisuo ja ruotsinkielisellä nimellä Utimossen (ääntämys murteessa "utimosa"). Paikalla on nykyisin koirahaka. Alue on osin metsittynyt ja osin säilynyt avoimena.
Nimen taustaa ei tiedetä. Jos suomenkielinen nimi on kantanimi, Jaana Porkan mukaan (Pohjois‑Espoon kulttuurinimiä 2006) se voi liittyä sanaan ”utikko” ('vaikeakulkuinen paikka, suoniitty'). Mutta jos sittenkin ruotsinkielinen nimi on vanhempi, taustalla lienee ruotsin sana ”ute”, jolloin nimi viittaisi kai paikan syrjäiseen sijaintiin.
Teksti: Sami Suviranta, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, 2009.
Luonnonläheisessä ja harvaan asutussa Luukin kaupunginosassa on vain muutamia suunniteltuja paikannimiä, jotka eivät perustu alueen perinnäiseen nimistöön. Yksi näistä on Vesilinnuntie – Sjöfågelvägen, jota nimistöryhmä ehdotti vuonna 1995 Vanhalta Lahnuksentieltä kohti Luukinjärveä risteävälle hiekkapohjaiselle kadulle. Nimenaiheen on antanut alueen poikkeuksellisen runsas linnusto.
Tie on kulkenut samalla paikalla jo huomattavasti pidempään, mutta 1990‑luvulla uusien asuintalojen rakentamisen myötä osoitteistolle kaivattiin selkiytystä. Tien varrelta olisi löytynyt perinnäinen niitynnimi Nemlaxhagen, mutta koska Nemlahti‑alkuisia nimiä oli jo annettu hieman etelämmäksi, haluttiin löytää osuvampi nimi.
20.1.1995 päivättyyn tiennimiehdotukseen on kirjattu seuraavaa:
”Ranta niemen ympärillä [on] paikallisesti arvokasta linnustonsuojelualuetta ja myös kosteikkokasvillisuuden opetus- ja suojelukohde. Lintuja järvellä on tavattu kaikkiaan 31 lajia, joista vesilintujen parimäärä on korkea vesialueen kokoon verrattuna. Kasvillisuus on laajalti saranevaa, mutta rannoilla on myös mm. osmankäämiä, rantakukkaa, vedessä lummetta, ulpukkaa jne.”
Erityisesti ehdotuksen yhteydessä tehdyssä selvityksessä mainittiin järvellä viihtyvät haapanat, taivaanvuohet, ruokokerttuset ja lehtopöllöt.
Edellisten tietojen perusteella kadunnimeksi ehdotettiin muitakin vesilintuihin ja -kasveihin liittyviä nimiä, mutta nimistöryhmä päätyi nimipariin Vesilinnuntie – Sjöfågelvägen, joka otettiin käyttöön vielä samana vuonna. Myöhemmin Vesilinnuntiestä haarautuvalle pienelle kadulle on annettu vielä nimi Vesilinnunrinne – Sjöfågelbrinken.
Teksti: Laura Ukskoski, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, 2016.