Vain muutos on pysyvää 

Teksti on julkaistu alun perin Espoo-lehdessä 2/2022.

Lue Espoo-lehden 2/2022 muita juttuja

----

Monet viime aikojen ilmiöt tukevat halukkuutta tehdä kestäviä ratkaisuja omassa arjessa. Espoo on tässä edelläkävijän roolissa monesta syystä. 

Tapaamme kestävän kehityksen johtaja Pasi Laitalan kanssa huhtikuun 7. päivä Teamsin välityksellä. Ulkona lämpötila on hädin tuskin plussan puolella ja maassa puoli metriä lunta. Lisää hiutaleita leijuu ilmassa. Ei kuitenkaan enää yhtä sakeasti kuin pari päivää sitten, jolloin jo osin sulanut maa peittyi useiden senttien lumikerroksen alle. 

Tämä kaikki on osa muutosta, jossa elämme. Luonnon ääri-ilmiöt, kuten tämän vuoden kaltaiset hurjat lumimäärät tai toissavuoden täysin lumeton talvi, paahteisen kuumat kesät, suuret sademäärät ja lisääntyvät myrskyt ovat ilmastonmuutoksen ilmentymiä.  

Etätapaaminen puolestaan on seurausta muutoksesta, jonka koronapandemia on tuonut liikkumisen ja työssäkäynnin tapoihimme.  

”Kun tähän yhdistetään Euroopan tilanne, joka on herättänyt tarpeen luopua etenkin Venäjältä tuodusta fossiilisesta polttoaineesta, ihmisten kiinnostus kestäviin ratkaisuihin on noussut aivan uudelle tasolle”, Laitala sanoo. 

Fingridin arvion mukaan Suomi voisi saavuttaa omavaraisuuden sähköntuotannossa vuonna 2024 – tai ehkä jo ensi vuoden aikana Olkiluoto 3:n ydinvoimalan ja voimakkaasti kasvavan tuulivoiman ansiosta. 

Myös Espoossa ollaan ottamassa isoa askelta kohti lämmöntuotannon omavaraisuutta. Microsoftin ja Fortumin yhteistyöllä Espooseen ja Kirkkonummelle suunniteltujen datakeskusten yhteyteen on syntymässä mittaluokaltaan maailman suurin hukkalämmön talteenottokonsepti. 

”Kaukolämmön suhteen datakeskus merkitsee huomattavaa vähennystä”, Laitala toteaa. 

Lämmöntuotanto ja liikenne ratkaisevat. Espoon tavoite on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Tästä 80 prosenttia syntyisi päästövähennyksinä vuoden 1990 tasoon nähden.  

”Lämpöenergian päästöt ovat tällä hetkellä 433 kt CO2. Se on noin puolet kaupungin päästöistä”, Laitala kertoo. 

Toinen merkittävä tekijä päästöjen vähentämisessä on liikenne. Espoossa liikkumisesta 54 prosenttia tapahtuu kestävillä kulkutavoilla eli kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä. 

”Meillä on perinteisesti ollut sähköautoja enemmän kuin muualla Suomessa ja niiden määrä on lähtenyt bensiini- ja diesel-hintojen nousun myötä räjähdysmäiseen kasvuun. Koko Espoon henkilöautokannasta täyssähköautoja ja hybridiautoja on jo seitsemän prosenttia.” 

Muutos tulee huomioida kaupunkisuunnittelussakin. 

”Kun ennen keskeisiin risteyspaikkoihin tuli suunnitella paikka huoltoasemalle, jolta saa tankattua autoon polttoainetta, tulevaisuudessa tulee miettiä, miten asuintalojen, työpaikkojen ja palvelujen yhteyteen sijoitetaan riittävästi latauspisteitä”, Laitala kuvailee muutosta. 

Ihminen edellä. Tällaista uudenlaista suunnittelua Espoossa edustaa etenkin Keran alue. 

“Tulevaisuuden Keraa on suunniteltu yhdessä laajan toimijajoukon kanssa. Keskustelun tuloksena syntyi muun muassa maakäyttösopimuksiin kytketty liite, jossa myös maanomistajat sitoutuvat siihen, että Keran uudistamista tehdään kestävän kehityksen periaattein”, Laitala kertoo. 

Keran alue on vasta kaavoitusvaiheessa. Alueen projektinjohtaja Pekka Vikkula muistuttaa, että alueen rakentuminen tulee kestämään 15–20 vuotta. Tällä hetkellä ei voida määrittää kaikkia ratkaisumalleja, vaan tärkeää on mahdollistaa jatkuva kehittäminen. 

Esimerkkinä hän mainitsee vesi-ilmalämpöpumppulaitoksen, jonka toteuttamiseen Fortum on sitoutunut. 

“Kaksisuuntainen matalalämpöverkko on tehokkuudeltaan samaa luokkaa kuin maalämpöverkko, mutta se voi tulevaisuudessa mahdollistaa myös varastoidun lämmön siirron, jos keksimme myöhemmin hyvän varastointiratkaisun”, Vikkula kuvailee. 

Tulevaisuuden ennakoidut tarpeet on otettu huomioon myös liikennesuunnittelussa. Keran alue rakentuu jo olemassa olevan juna-aseman ympärille. Katuverkon suunnittelussa otetaan huomioon mahdollisuus saada alueelle myös hyvät runkobussi- ja raitiovaunuyhteydet. 

“Autojen pysäköinti keskitetään keskusta-alueen laidoille, jotta kevyen liikenteen on helppoa ja turvallista liikkua alueella. Pysäköintiratkaisuilla mahdollistetaan myös lisääntyvä yhteiskäyttöautojen määrä”, Vikkula kuvailee suunnitelman linjauksia. 

Vaikka Kera on alusta, jolla haetaan uusia ratkaisuja ja tähytään pitkälle tulevaisuuteen, Vikkula painottaa sitä, että alue on samalla ihmisten asuin- ja asiointialue. 

“ Meidän pitää miettiä, mitä ihminen tarvitsee tänään, ei ainoastaan, mitä tarpeita täällä on tulevaisuudessa.” 

Hän listaa asumisen viisi tärkeintä tekijää, joiden tulisi aina uudellakin asuinalueella olla mahdollisimman nopeasti kunnossa. Ne ovat kauppa, päiväkoti, koulu, liikenneyhteydet ja puistot. 

“Jos alueelle rakennetaan asuintaloja, mutta palvelujen saavuttaminen edellyttää autoilua, muita liikkumismuotoja ei oteta käyttöön myöhemminkään”, Vikkula vinkkaa. 

“Kerassa meillä on hyvät lähtökohdat tähän, koska täällä toimii jo junaliikenne, ja meillä on päiväkoti. Koska S-ryhmä on yksi alueen suurista omistajista, saanemme myös kaupan alueelle nopealla aikataululla”, hän jatkaa. 

Ensimmäiset uudet asunnot Keraan valmistuvat tämän hetken arvion mukaan noin kolmen vuoden päästä. 

Uutta käyttöä vanhan tilalle. Kera on 1960-luvulla rakentunut teollisuus- ja logistiikka-alue. Sen muuttaminen asuin- ja työssäkäyntialueeksi 14000 ihmiselle ei siis tule verottamaan espoolaisille aina tärkeitä luontoalueita, vaan uutta rakennetaan vanhan tilalle.  

“Suurin osa alueen nykyisistä metsäalueista tulee säilymään. Uutta puustoa tullaan istuttamaan muun muassa katujen varsille. Meillä on myös meneillään selvitys, jonka avulla on tarkoitus luoda mittarit eri viheralueiden luontoarvoista. Voidaanko esimerkiksi nurmikkoalueet laskea viheralueiksi vai pitäisikö ne muuttaa niityiksi? Missä viheralueet olisi hyvä sijaita, jotta ne hyödyttäisivät eläimistöä parhaalla mahdollisella tavalla”, Vikkula antaa esimerkkejä. 

Vanhan tilalle uutta -periaatetta on noudatettu myös Finnoon alueella Lounais-Espoossa, jossa ensimmäiset uudet asukkaat ovat jo asettuneet alueelle. Finnoossa on sijainnut muun muassa jätevedenpuhdistamo, joka siirtyy Blominmäkeen. Alueesta on kaavoitettu 17 000 asukkaan keskusta. 

“Alueen rakentuminen tulee yhdistämään metroalueen asemaseutuja”, alueen projektinjohtaja Kimmo Leivo sanoo. 

Finnoon rakentamisessa on otettu vahvasti huomioon kestävän kehityksen ratkaisut niin energiantuotannossa kuin liikenteen suunnittelussakin. Metroliikenteen odotetaan käynnistyvän vuonna 2023. 

“Raideliikenne on ainut järkevä ratkaisu suuren asukasmäärän liikuttamiseen. Sijoittamalla liikenne kiven sisään, eli rakentamalla maanalainen metroliikenne, minimoidaan maanpäälliset haitat, kuten melu, asukkaille”, Leivo muistuttaa. 

Metroaseman yhteyteen rakentuu myös Finnoon keskusta palveluineen. Autopysäköinti sijoitetaan keskustan laitamille, jolloin keskusta-alue jää kevyen liikenteen käyttöön.  

“Hyvät kevyen liikenteen verkostot, lähipalvelut ja toimiva julkinen liikenne vähentävät autoilun tarvetta. 

Tällä hetkellä uusia asuinrakennuksia on valmistunut kolme, ja rakentaminen alueella on vilkasta. Rakentajille on asetettu monia energiatehokkuuteen liittyviä vaatimuksia.” 

“Suunnitteluvaiheessa tulee aina olla mukana energia-asiantuntija. Tällainen uuden alueen rakentaminen on vuosikymmenien projekti ja energiaratkaisujen vaatimukset elävät ajan mukana. Se, mikä on ollut edistyksellistä alueen rakentamisen käynnistyessä, on monelta osin tänä päivänä jo standardi”, Leivo muistuttaa. 

Asukkaalle energiatehokas rakentaminen näkyy esimerkiksi lattialämmityksenä, lasitettuina parvekkeina, kodinkone- ja materiaalivalintoina sekä isommissa kohteissa yhteisinä talopesuloina. 

“Esimerkiksi kattorakenteissa voidaan käyttää typen oksideja sitovia rakenteita tai rakentaa viherkattoja”, Leivo mainitsee. 

Kokonaisuus ratkaisee. Uudisrakentaminen Espoossa on voimakasta. Asuntojen lisäksi kasvava kaupunki tarvitsee palveluja, kuten kouluja ja päiväkoteja. Viime vuosina monia vanhoja koulurakennuksia on korvattu uusilla. 

“Etenkin uudisrakentamisessa pyrimme kantamaan oman vastuumme Espoon hiilineutraaliustavoitteesta niin rakennusvaiheessa kuin kokonaistaloudellisestikin”, suunnittelupäällikkö Kimmo Martinsen sanoo. 

Kokonaistaloudellisuudella Martinsen viittaa siihen, että moni kestävä ratkaisu voi rakennusvaiheessa tarkoittaa suurempia rakennuskustannuksia, mutta maksaa itsensä takaisin ylläpitokustannuksissa. 

Esimerkkinä hän mainitsee rakennusten ulkoverhoilun, jossa puu on ollut viime aikoina suosiossa. 

“Puu on kuitenkin materiaalina huomattavasti arvokkaampi kuin betoni- tai teräselementit. Se vaatii myös enemmän ylläpitotyötä vuosien saatossa. Toisaalta maailmantilanteesta johtuen puu saattaa olla varmempi materiaali saatavuuden kannalta”, hän summaa. 

Rakentamisen hiilijalanjäljestä pyritään leikkaamaan 80 prosenttia verrattuna 1990-luvun rakentamiseen. Monelta osin vähennys syntyy jo nykyajan määräysten pohjalta. 

“Ikkunoiden lämmöneristävyys, maalämpö- ja aurinkosähköratkaisut ja rakennusaikaiset energiapäästöt”, Martinsen luettelee asioita, joita suunnittelussa otetaan huomioon. 

Moninkertaiset vaikutukset. Päästöistä tavoitellaan siis 80 prosentin vähennystä. Loput 20 prosenttia hiilipäästöistä kompensoidaan hiilinielujen kautta. Pasi Laitala uskoo, että Espoo ei ainoastaan saavuta hiilineutraaliutta, vaan pystyy jopa alittamaan sen. 

“Espoo on hyvä paikka tehdä puhtaita ja älykkäitä ratkaisuja. Olemme kasvukaupunki. Täällä on Aalto-yliopiston ja VTT:n vahva tiedeyhteisö, ja monien isojen teknologiayhtiöiden pääkonttorit, joissa on mahdollisuus tehdä kehitystyötä. Meillä on myös koulutettu väestö, joka on kiinnostunut  kokeilemaan uusia ratkaisuja. Me kestävän kehittämisen osaamiskeskuksessa teemme jatkuvasti yhteistyötä kaikkien näiden tahojen kanssa”, Laitala iloitsee. 

Espoon hiilineutraalius ei tietenkään riitä ratkaisemaan maailman ilmasto-ongelmia. Laitala kuitenkin uskoo, että pyrkiessään omaan tavoitteensa, Espoo pystyy kehittämään ratkaisuja, joita voidaan kopioida ja hyödyntää niin muualla Suomessa kuin ympäri maailmaakin. 

Luontotalo Villa Elfvikissä on tehty työtä kestävämpien elämäntapojen eteen jo 30 vuotta.  

“Luonnonvarojen hupeneminen ja ilmastonmuutos ovat pakottaneet ihmiset ajattelemaan omia elämäntapojaan, me haluamme helpottaa tuskaa tehdä ratkaisuja omassa arjessa”, luontotalon johtaja Riitta Pulkkinen sanoo.  

Pulkkinen on työskennellyt Villa Elfvikissä sen perustamisesta lähtien. 

“Espoossa haluttiin ottaa hienoja, vanhoja rakennuksia hyötykäyttöön. Villa Elfvik valikoitui luontotaloksi sijaintinsa ansiosta. Tästä alkaa Laajalahden luonnonsuojelualue lehtoineen, rantaniittyineen ja kalliometsineen. Viime vuonnakin siellä kävi Metsähallituksen laskurin mukaan yli 120 000 kävijää.” 

Elfvikin perusnäyttely esittelee espoolaisen luonnon monimuotoisuutta. Vaihtuvissa näyttelyissä on esillä kestäviä elintapoja tukevia aiheita. Taloon on vapaa pääsy nyt, kun ovet on taas koronasulkujen jälkeen voitu avata yleisölle. Ennen koronaa Villa Elfvikin vuotuiset vierailijamäärät olivat reilu 30 000 kävijää vuodessa. 

“Koulu- ja päiväkotiryhmien lisäksi täällä käy kaiken ikäisiä vierailijoita”, Pulkkinen sanoo. 

Päästöttömyystavoitteet näkyvät myös Espoon rakennustyömailla. Päästötön työmaa -konseptin luomisessa on lähdetty vaihe vaiheelta hakemaan kestävämmän rakentamisen mallia. 

“Kaiken lähtökohta on suunnittelu. Jo suunnitteluvaiheessa otamme huomioon niin ympäröivän luonnon, asukkaat kuin toteuttajakumppanitkin, joiden kanssa etsimme yhdessä vähäpäästöisempiä toteutuskeinoja”, sanoo kiertotalouden ja kestävän kehityksen asiantuntija Iina Kallio.  

Näitä ratkaisuja ovat muun muassa sähkökäyttöiset työmaakoneet ja logistiikan kuljetuskalusto. 

“Paitsi että vihreää sähköä käyttävät laitteet ovat päästöttömiä, ne ovat myös hiljaisempia”, Kallio muistuttaa. 

Polttomoottorikäyttöisiltä koneilta edellytetään fossiilittomien polttoaineiden käyttöä. 

Tavoitteet on otettu huomioon myös materiaaleissa. Kantavana maa-aineksena käytetään mahdollisuuksien mukaan lähiympäristön purkukohteista saatua betonimursketta soran tai sepelin sijasta. 

“Kiertotalousnäkökulman lisäksi purkubetoni sitoo hiiltä”, Kallio muistuttaa. 

Toisena esimerkkinä materiaaleista hän mainitsee pihakiveykset. 

“Kotimaiset kivet tulevat läheltä, jolloin säästytään pitkistä kuljetuksista syntyviltä päästöiltä. Luonnonkivi puolestaan on paljon aikaa kestävämpi ratkaisu kuin betonikivi”, Kallio antaa esimerkin. 

Espoon kaupunkitekniikan keskus sai kestävän rakentamisen eteen tekemästään työstä Kuntaliiton ja Infra ry:n myöntämän Paras infratilaaja 2021 -palkinnon. 

Espoon ensimmäinen aurinkoyhteisö on perustettu Kuitinmäen ostoskeskukseen. Koko katon peittävät aurinkopaneelit asennettiin jo vuonna 2019, mutta vasta viime vuonna niiden tuottamaa sähköenergiaa on voitu hyödyntää myös huoneistojen sähkönkulutukseen. 

“Yksinkertaisin tapa aurinkoenergian käyttöönotolle on perustaa esimerkiksi siirtoyhtiön kuten Carunan tarjoama aurinkoyhteisö. Tällöin siirtoyhtiö jyvittää aurinkovoimalan sähköenergiaa yleisten tilojen tarvitseman sähkön jälkeen osakkeiden mukaan osakkaille. Jos vielä jää ylituotantoa, se myydään pörssihintaan verkkoon”, Mika Koskinen sanoo. 

Koskinen on Kuitinmäen aurinkovoimalaprojektin ideoija ja käytännön toteuttaja. 

“Meillä yrittäjälähtöiset osakkeenomistajat lähtivät heti mukaan, institutionaaliset jarruttivat, mutta eivät enää kun rahalliset säästöt on pystytty näyttämään toteen”, Koskinen kertoo. 

Koko katon täyttäminen aurinkopaneeleilla oli noin 60 000 euron investointi ja sen tuottamat säästöt vuositasolla 7000–9000 euroa. Voimalan rakentaminen maksaa siis itsensä takaisin noin seitsemässä vuodessa. 

“Aurinkopaneeleiden energiasta puolet menee kiinteistösähköön eli koneelliseen ilmanvaihtoon ja yleisten tilojen pistorasioihin ja valaisuun, neljännes huoneistojen sähkönkulutukseen ja neljännes myyntiin”, Koskinen sanoo. 

Aurinkopaneelit tuottavat sähköä eniten päiväsaikaan, jolloin pörssisähkö vastaavasti on kaikkein kalleinta. Näin pystytään varmistamaan kohtuuhintainen käyttö kaikkina vuorokaudenaikoina. Suurin hyöty on kesäkuukausina, jolloin valon määrä on enimmillään. 

Teksti Tiina Parikka 

Kuvat Eemeli Sarka