Kaikki hyvin?

Teksti on julkaistu alunperin Espoo-lehdessä 1/2022

Lue Espoo-lehden 1/2022 muita juttuja

Nuori tarvitsee yhteisön, johon kuulua, sekä luotettavia aikuisia ympärilleen. Hyvinvointi muodostuu monista asioista, mutta yksin ei pärjää kukaan. Hyvä- ja huono-osaisuuden kuilua halutaan  pienentää monin keinoin.

Pakko  on huono motivaattori”, opettajana ja rehtorina aiemmin toiminut Espoon kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Harri Rinta-aho sanoo.

Tällä hän viittaa nykyiseen koulujärjestelmään, jota hän pitää kovin suorituskeskeisenä. Nuorten lisääntynyt koulutyömäärä ja itseohjautuvuus näkyvät etenkin lukiossa ahdistuneisuuden ja yksinäisyyden tunteen lisääntymisenä ja terveydentilan heikentymisenä. Korona ja siitä johtuvat etäopiskelujaksot eivät ole ainakaan parantaneet tilannetta.

Suurin osa voi hyvin. Vaikka nuorten pahoinvoinnista on puhuttu paljon, Rinta-aho muistuttaa, että suurimmalla osalla nuorista menee hyvin: he ovat tyytyväisiä elämäänsä, pärjäävät koulussa, heillä on harrastuksia, ystäviä ja turvallisia aikuisia ympärillään.

“Hyvä- ja huono-osaisuudella on tapana kasaantua. Meillä noin viidennes nuorista kuuluu siihen ryhmään, jolla ei mene niin kovin hyvin ja heistä pieni joukko voi todella huonosti”, Rinta-aho sanoo.

Sydäntä raastavimpana hän pitää nuorten yksinäisyyttä. Ikätovereiden seura ja joukkoon kuulumisen  tunne kantavat monien vaikeuksienkin yli.

“Pelasin itse nuorena futista ja lätkää, ja ne porukat olivat minulle elintärkeitä. Meillä oli sellainen kaveria ei jätetä -periaate. Sellaisen yhteisön soisi jokaiselle nuorelle”, Rinta-aho miettii.

Espoo onkin toiminut pilottikuntana harrastamisen Suomen mallissa. Kahdeksassa espoolaiskoulussa toteutetussa kokeilussa nuorilta kysyttiin, mitä he haluaisivat harrastaa. Harrastusmahdollisuus on pyritty tarjoamaan kaikille yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen, kulttuuriyhdistysten ja -toimijoiden kanssa.

“Kaupunki tukee näiden yhteisöjen toimintaa. Vastaedellytyksenä on, että kaikissa harrastuksissa on vapaapaikkoja niille nuorille, joiden perheillä ei ole mahdollisuutta maksaa harrastusmaksuja. Raha ei saa olla esteenä”, Rinta-aho sanoo.

Hän nimeää kuitenkin kaksi ryhmää, joita mikään toiminta ei saa harrastusten pariin:

“Toinen ovat nuoret, jotka ovat jämähtäneet tietokoneelle ja jääneet sen vangeiksi. En tarkoita tällä e-urheilua tai muuta hyvää yhteisöllisyyttä verkossa vaan sitä, ettei verkon maailmasta pystytä irtaantumaan. Toinen ryhmä on ajautunut huonojen harrastusten kuten päihteiden maailmaan, johon liikunta ja kulttuuri eivät kuulu.”

Koululla on iso rooli. Harrastusporukan ja kodin lisäksi koulu on tärkeä yhteisö, johon jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla hyvä tulla.

“Kiusaaminen pitäisi saada kitkettyä, vaikka tästä on tullut yhä vaativampi haaste”, Rinta-aho korostaa.

Hän ei halua oikeastaan puhua erillisestä koulukiusaamisesta, vaan kaikkeen kiusaamiseen tulee puuttua, tapahtuipa se sitten kouluajalla tai koulun ulkopuolella. Suurelta osin kiusaaminen onkin siirtynyt kouluympäristöstä sosiaaliseen mediaan.

“Olemme aloittaneet yhteistyön Someturva-nimisen yhtiön kanssa. Heillä on sekä teknistä osaamista että lakimiehiä, jotka auttavat puuttumaan ja selvittämään somessa tapahtuvaa kiusaamista”, Rinta-aho kertoo ja muistuttaa, että henkisen vahingon aiheuttamisesta toiselle voi olla vakavat seuraamukset.

“Vaikka teosta voidaan rangaista vasta 15 vuotta täyttänyttä, vahingonkorvausvastuu ei tunne ikärajaa. Emme toki halua raahata meidän nuoria raastupaan, mutta haluamme osoittaa, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Tärkeintä on kannustaa kiusatuksi tullutta puhumaan asiasta. Aina kiusaaja ei edes ymmärrä kiusanneensa. Empatian kyky kehittyy joillakin nuorilla kovin hitaasti.”

Väkivalta ja kiusaaminen on nostettu viime ja tämän vuoden teemaksi myös nuorten hyvinvointityöryhmässä. Maaliskuun alussa pidetyssä Nuorten turvallisuus -teemaillassa kaupungin ja viranomaisten kuten poliisin edustajat esittelivät nuorten läheisille keinoja puuttua nuorten kohtaamaan väkivaltaan. Ilta oli lähtölaukaus vanhempien ja eri toimijoiden väliselle yhteistyölle, jota jatketaan huhtikuussa alueellisilla vanhempainilloilla.

“Haluamme muutenkin parantaa yhteistyötä vanhempien kanssa ja viestiä selkeämmin, mistä apua on saatavilla, jos oma nuori tuntuu karkaavan otteesta”, erityissuunnittelija Annika Kaarnalehto kertoo.

Väkivallan ja kiusaamisen ehkäisemisen eteen tehdään tiivistä yhteistyötä pääkaupunkiseudun kaupunkien välillä.

“Meillä on käynnistymässä muun muassa some-kampanja aiheen ympärille. Kiusaaminen on pysyvä haaste, ja nyt sen rinnalle on noussut yhä enenevässä määrin seksuaalinen häirintä”, Kaarnalehto toteaa.

Apua on tarjolla. Vaikka Espoossa on aina panostettu koulutukseen, Rinta-aho on erityisen huolissaan nuorten välisistä oppimiseroista. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten lasten ja niin sanotun kantaväestön osaamistasossa voi olla kahden vuoden ero.

“Tämän eron puolittaminen on kirjattu Espoo-tarinaan kuluvalle valtuustokaudelle, mutta eroja on myös kantaväestön lasten kesken”, Rinta-aho muistuttaa.

Haasteena on riittävä koulupsykologien määrä. Espoossa tilannetta on helpotettu lisäämällä esityötä tekevien kuraattoreiden ja sosionomien määrää. Kaiken kaikkiaan kuraattoreita, koulupsykologeja ja terapeutteja on Espoon opiskeluhuollossa 110.

“Kuraattorit ja toki myös terveydenhoitajat ovat usein ensimmäinen taho, jonka luokse nuori hakeutuu, kun omassa elämässä on jotakin haasteita. Kynnys koputtaa oppilashuollon henkilökunnan oveen pitää olla mahdollisimman matala”, oppilashuollon päällikkö Terhi Pippuri korostaa.

Koulupsykologit astuvat yleensä kuvaan siinä vaiheessa, kun oppimisessa ilmenee vaikeuksia.

“Tukiopetusta lisäämällä ja ryhmiä pienentämällä pyrimme pääsemään ongelmiin kiinni nopeasti. Meillä on nykyisin lähikouluperiaate, eli erityistä tukea tarvitsevaa oppilasta autetaan omassa koulussaan tai sen läheisyydessä. Tavoite on aina, että lapsi tai nuori voi palata yleisopetuksen piiriin, opiskella tutussa ympäristössä ja säilyttää sosiaaliset kontaktinsa”, Rinta-aho sanoo.

Sekä Rinta-aho että Pippuri korostavat opiskeluhuollon ja koulun muun henkilökunnan yhteistyötä.

“Jokaisella lapsella pitäisi olla koulussa ainakin yksi aikuinen, jolle hän voi mennä puhumaan. Se voi olla lempiaineen opettaja, luokanvalvoja tai ryhmänohjaaja tai vaikka vahtimestari. Tärkeää on ymmärtää, ettei nuorta saa painostaa, vaan asian ytimeen pääseminen vie usein neljä tai viisi keskustelukertaa ennen kuin ongelmien todelliset syyt selviävät.”

Myös opiskeluhuolto haluaa olla lähellä nuoria. Matinlahden koulussa on tehty kokeilu, jossa psykologi ja kuraattori viettävät kerran viikossa pitkän välitunnin ulkona oppilaiden parissa.

“Pihalta tutun ihmisen ovelle on helpompi mennä koputtamaan tai ottaa hihasta käytävällä”, Pippuri antaa käytännön esimerkin.

Vaikka opiskeluhuollon henkilöstö siirtyy vuoden 2023 alusta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen alaisuuteen, sekä Rinta-aho että Pippuri muistuttavat, että opiskeluhuolto tulee säilymään kouluissa tai niiden välittömässä läheisyydessä. Tämä on kirjattu uuteen sote-lakiinkin.

“Kuraattorien, psykologien ja terveydenhoitajien lähimmät työkaverit ovat opettajat, eivät kollegat toisissa kouluissa”, Pippuri muistuttaa.

Resursseja pyritään myös kohdentamaan sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Toiminta perustuu tietoon. Opiskeluhuollon toiminnan tärkein mittari on joka toinen vuosi toteutettava valtakunnallinen kouluterveyskysely. Loppuvuodesta saatuja tuloksia on alkuvuoden aikana läpikäyty espoolaisissa kouluissa.

“Tulosten perusteella koulun hyvinvointiryhmä laatii suunnitelman toimenpiteistä, joilla juuri kyseisen koulun mahdollisiin ongelmiin puututaan”, Pippuri kertoo.

Koko kaupungin tasoisessa hyvinvointisuunnitelmassa korostuvat osallisuus, yhdenvertaisuus ja yhdessä tekeminen. Myös kasvun  ja oppimisen toimialan strategiassa  on kuultu muun muassa vanhempainyhdistysten edustajia.

“Kouluissa meillä on yläasteen ja toisen asteen koulutuksen alussa hyvinvointikeskustelut pienryhmissä. Niissä kuulemme nuorten ajatuksia samalla, kun teemme opiskeluhuollon toimintaa ja henkilöstöä tutuksi”, Pippuri kertoo.

Myös kaupungin muussa päätöksenteossa halutaan entistä paremmin huomioida päätösten vaikutukset nuoriin. Vaikutusten ennakkoarviointi on julkista ja antaa perusteet erilaisille päätöksille.

“Lapsivaikutusten arvioinnissa pyrimme ennakoimaan päätösten, vaikkapa jonkin koulun tai palvelun lakkautuksen vaikutuksia ja perustelemaan, miksi ratkaisuun on päädytty”, Kaarnalehto selittää.

Nuoria halutaan myös kuulla päätöksenteossa. Esimerkiksi nuorisotoiminnassa on jo hyödynnetty osallistuvaa budjetointia, jossa nuoret voivat itse vaikuttaa siihen, mihin heille kohdennettuja rahoja käytetään.

“Mietimme parhaillaan, miten tätä mallia voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kouluissa”, Kaarnalehto sanoo.

Nuorisotoiminta säilyikin Espoon organisaatiomuutoksessa osana kasvun ja oppimisen toimialaa.

“Käytäntö on vain vahvistanut käsitystäni tämän yhteyden säilyttämisen tärkeydestä. Nuorisotyöntekijät ovat siellä, missä nuoretkin, ja usein ensimmäisenä läsnä silloin, kun nuorelle tulee jotain ongelmia. Etsivä nuorisotyö auttaa myös toisen asteen oppivelvollisuuden täyttämisessä hakemalla nuoria vaikka kotoa takaisin koulun penkille”, Rinta-aho kiittää.

Neljä kaverusta, Muhammed Arif Hamaday, Agon Latifi, Siradje Rashid ja Diart Balinca viettävät koulun jälkeen aikaa etenkin urheilukentillä. Jalkapallo on kaikille yhteinen juttu ja sitä kokoonnutaan pelaamaan useimmiten läheiselle Matinkylän kentälle.

“Myös tennis- ja sulkapallokenttiä saisi olla ulkona”, kaikista palloilulajeista kiinnostunut Diart sanoo.

Näin talvella pojat toivoisivat lisää kaikille avoimia sisäliikuntapaikkoja ja muutoinkin tiloja, joissa voisi viettää aikaa.

“Monitoimitilat, joissa voisi pelailla vaikka biljardia ja pingistä”, Agon ehdottaa.

“Voisi myös olla jotain leirejä, joilla järjestettäisiin mielekästä tekemistä sisätiloihin”, Shiradje tuumii.

Muhammedille riittäisi sekin, että urheilukenttien juoksuväyliä aurattaisiin ahkerammin, jotta sinne pääsisi treenaamaan myös talvella.

Syksyllä 2020 Mun Espoo -kysely tehtiin  ensimmäisen kerran myös nuorille. Siinä nousivat esiin nuorten oleskelutilojen lisäksi etenkin oman lähiympäristön viihtyvyys ja siisteys sekä kaupunkikehityksen ekologiset arvot. Roskaisuus, kuten maskit katukuvassa ärsyttävät myös Agonia ja Shiradjea.

“Ja valaistusta saisi olla enemmän”, kaikki toteavat yhdestä suusta.

“Jokaisella koululla pitäisi olla pysyvä kuraattori tai psykologi viitenä päivänä viikossa”, nuorisovaltuustoon vuosille 2022–2023 valittu Milla Suominen sanoo.

Esimerkiksi kiusaamistapaukset olisi Suomisen mielestä tärkeää käydä perusteellisemmin läpi pelkän rangaistuksen sijasta.

“Kiusaaja pitää saada ymmärtämään tekojensa syyt ja seuraukset”, tämän vuoden varapuheenjohtajana  toimiva Suominen toivoo.

Terveydenhuollon ja etenkin mielen terveyden asiat ovat erityisesti niitä asioita, joihin hän haluaa toisella valtuustokaudellaan vaikuttaa.

“Nämä siirtyvät tietenkin ensi vuoden alusta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vastuulle. Tärkeää olisi, että nuorten ääni kuuluisi sielläkin. Aluevaltuustoon taidettiin valitavain yksi alle 25-vuotias”, Suominen harmittelee.

Pauli Rantatupa muutti perheensä mukana Espooseen kahdeksan vuotta sitten.

“Vaikka sain nopeasti muutamia kavereita, kunnolla tunsin pääseväni sisään porukkaan vasta yläkoulussa”, nyt Otaniemen lukiossa opiskeleva Pauli muistelee.

Kavereita on koulun lisäksi löytynyt muun muassa urheiluharrastusten parista. Lukiossa he ovat oppilaskunnassa yrittäneet houkutella ujompia mukaan erilaisilla tapahtumilla, joissa on esimerkiksi pelattu lautapelejä, katsottu porukalla telkkaria tai puhuttu kirjallisuudesta. Pauli kuitenkin muistuttaa, että ihminen voi olla yksinäinen myös joukossa.

“Se, että on jonkun porukan jäsen, ei vielä tarkoita, että olisi hyviä ystäviä, joille voi puhua mistä vaan. Ystävät ovat vielä tärkeämpiä kuin se laaja kaveriporukka.”

Yläkouluun siirtyminen oli käännekohta myös Neea Mäkitalolle.

“Minua oli kiusattu koko alakoulun ajan ja halusin uuteen ympäristöön, jossa en tuntenut ketään ennnestään”, viimeistä vuotta peruskoulua käyvä Neea kertoo.

Jos hän itse havaitsee kiusaamista, hän pyrkii hakemaan aikuisen avuksi pysäyttämään tilanteen.

“Esimerkiksi kauppakeskuksissa näkee välillä, että isompi porukka kiusaa yhtä nuorta. Olen hakenut silloin vartijan paikalle”, Neea sanoo.

Neea opiskelee ilmaisutaidon luokalla, jossa ryhmähenki on todella vahva. Jos joku näyttää jäävän yksin, hänet haetaan porukkaan mukaan.

“Olen pelannut myös lätkää aktiivisesti monta vuotta. Siellä joukkue vaihtuu lähes vuosittain, mutta muutama pelikaveri on pelannut samoissa joukkueissa vuodesta toiseen ja tullut tosi läheiseksi.”

Espoon kouluissa on ollut jo muutaman vuoden ajan käytäntö, että koulutyö päättyy keskiviikkoisin kaikilta noin kello 14. Sen jälkeen tarjolla on erilaisia harrastusmahdollisuuksia, joita voi käydä myös kokeilemassa ilman pidempiaikaista sitoutumista.

“Kuulin futsal-kerhosta koulussa, ja siitä oli myös ilmoitus koulun ilmoitustaululla. Olen pelaillut omalla ajallani aika paljon jalkapalloa ja innostuimme kavereiden kanssa lähtemään tähän mukaan”, Tiistilän koulussa yläkoulun syksyllä 2020 aloittanut Anesa Shabani kertoo.

Jalkapalloharrastus oli taustalla myös Adiche Loy Sabwelellä.

“Keskiviikkoisin ei ollut mitään harjoituksia, joten täytin futsal-kerholla vapaa-aikaani.”

Molempien mielestä futsal-kerhossa on parasta tiimien väliset pelit.

“Voittaminen on kivaa”, Anesa naurahtaa.

Adiche on pelannut jalkapalloa aktiivisesti jo yhdeksän vuotta.

“Alussa saimme myös tukea harrastusmaksuihin”, hän kiittää Espoon kaupunkia.

Teksti Tiina Parikka

Kuvat Eemeli Sarka