“En ole koskaan miettinyt, että vaihtaisin pois” – Petter viihtyy opettajana Espoossa

18.5.2026 7.56
Petter Punnonen
Kuva: Duunitori Oy

Millaista on työskennellä erityisluokanopettajana Espoon kaupungilla? Petter Punnonen kertoo, mikä tekee työstä merkityksellistä – ja miksi hän ei ole koskaan harkinnut lähtöä.

Petter Punnoselle kaksi asiaa on Espoossa ylitse muiden: loistava työyhteisö ja fiksu johtaminen.

”Tärkein syy, miksi en ole koskaan harkinnut lähteväni täältä, on tämä työyhteisö”, Punnonen kertoo.

Erityisesti Punnonen arvostaa sitä, että apua saa aina matalalla kynnyksellä sekä kollegoilta että johdolta. Nopeasti muuttuvissa tilanteissa voi aina luottaa siihen, että kaikki järjestyy.

Samalla hän kuitenkin nauttii myös vapaudesta ja siitä, että opettajiin luotetaan. Luokkahuoneessa saa rohkeasti kokeilla uudenlaisia tapoja opettaa ja virheillekin on tilaa.

”Jos haluan kokeilla jotakin uudenlaista työskentelytapaa ja se meneekin ihan pieleen, se ei haittaa. Ei tarvitse jännittää, että rehtori tulisi yllättäen luokkaan tuomitsemaan, jos tunnelma onkin hetkellisesti levoton.”

Samalla kun johto antaa ammattilaisille tilaa tehdä työtä omalla tavallaan, esihenkilöt ovat kuitenkin aina helposti lähestyttävissä.

”Arvostan sitä, että johto on meidän kanssamme kahvihuoneessa juttelemassa niitä näitä. Täällä tuntuu, että kaikesta pystyy keskustelemaan avoimesti.”

Vaihteleva arki ja hyvä suhde oppilaisiin tuo työhön merkitystä

Punnonen arvostaa työssään sitä, että saa työskennellä monipuolisesti erilaisten oppijoiden kanssa vaihtelevissa ryhmissä. Myös tiivis yhteistyö työparin kanssa tuo arkeen energiaa.

Vaikka opettajan työ on usein vaativaa, lasten kanssa työskenteleminen on samalla äärimmäisen hauskaa ja merkityksellistä. Suhde oppilaisiin onkin parhaimmillaan läheinen ja koulussa puhutaan muustakin kuin oppimisesta.

“On tärkeää, että lapsilla on koulussa kavereinaan paitsi ikätovereita, myös luotettavia aikuisia. Siksi itselleni tärkeimpiä ovat ne hetket, kun oppilas tulee välitunnilla luokseni juttelemaan niitä näitä.”

Espoon kaupungin uusi työnantajalupaus näkyy ja tuntuu opettajan arjessa

Espoon kaupungin työnantajalupaus tiivistyy ajatukseen: ”Edelläkävijöiden Espoo – Rohkeus uudistaa, taito kehittää.” Kyse ei ole pelkästä iskulauseesta, vaan periaatteesta, joka ohjaa arkea käytännössä.

Opettajan työssä tämä tarkoittaa ennen kaikkea mahdollisuutta kokeilla ja kehittää omaa tekemistään. Täällä kannustetaan etsimään uusia tapoja opettaa ja oppia, ja oman osaamisen kehittämiseen saa tukea. Kehittyminen ei ole työstä irrallinen sivujuoni, vaan osa päivittäistä työtä.

Samalla työn tekemistä tukee fiksu johtaminen: esihenkilötyötä seurataan ja kehitetään systemaattisesti, jotta opettajilla olisi parhaat mahdolliset edellytykset onnistua työssään. Tavoitteena on, että opettaja voi keskittyä ydintehtäväänsä luottaen siihen, että taustalla on toimiva tuki.

Keskeistä on myös tapa, jolla ihmiset kohdataan. Espoossa sekä johto että työyhteisö ovat sitoutuneet siihen, että jokainen voi tulla töihin omana itsenään. Arvostava kohtaaminen ei jää puheiden tasolle, vaan näkyy arjen kohtaamisissa ja yhteistyössä.