Antti Räty

Trumpetti, äänenjohtaja

Aloitin trumpetin soiton noin seitsemänvuotiaana, jokseenkin vastentahtoisesti, ja jo aikaisemmin isäni oli yrittänyt saada minut soittamaan pianoa. Kylän soittokunnan harjoituksissa jalkapallon peluutauot veivät mukanaan. Kansakoulussa ja vielä oppikoulun alussa haaveilin maanviljelijän ja metsurin ammateista, mutta myöhemmin totesin, että soittaminen voisi sittenkin sopia minulle.

Turun Kansankonservatorion, Turun konservatorion ja erinäisten kesäkurssien kautta päädyin opiskelemaan Berliinin taidekorkeakouluun (Hochschule der Künste Berlin). Tarkoitukseni oli olla vuosi tahi kaksi Berliinissä, mutta havaitsin, että saksalaisen soitantatavan omaksuminen vaatisi pidemmän periodin. Niinpä jouduin vielä vuodeksi Karajan-Akatemiaan, ja sinä aikana voitin vahingossa soolotrumpetistin koesoiton Reinin Filharmoniassa Koblenzissa. Vuosi Reininmaalla riitti minulle, ja niin myös Reininmaalaisille. Pääsinkin vastaavaan positioon lempikaupunkini Berliinin Sinfoniseen orkesteriin, joka sittemmin sai nimen Berliner Symphoniker. Nautittuani aikani berliiniläisestä sointikulttuurista palasin Suomeen, osin perhesyistä. Ensin olin pari talvea Kaartin soittokunnassa, jonka jälkeen tulin Tapiola Sinfoniettaan. Sinfoniettassa nautin edelleen, kuten urani alussakin, eniten tauoista, joita meillä trumpetisteilla usein riittääkin.

Vaikka väitetäänkin, että kyllä melua maailmaan mahtuu, en ole liiemmin nauttinut musiikista vapaa-ajalla enää kolmeenkymmeneen vuoteen. Maa- ja metsätaloustyöt, sekä muu samankaltainen meluaminen kyllä tuottavat minulle erityistä mielihyvää. Voimaantumisen tuntua saan myös peurapadasta, jäätelöstä sekä mämmistä. Mämmistä erityisesti pääsiäisen aikoihin. Myös savusauna ja uinti, erityisesti kylmäuinti, lämmittävät mieltä ja ruumistani usein.