Svenska veckan tuo ruotsinkielisen kulttuurin näkyväksi Espoossa
Ruotsalaisuuden viikkoa vietetään 2.-8. marraskuuta. Viikon aikana 29 paikkakuntaa eri puolilla Suomea järjestää yhteensä noin 250 tapahtumaa. Tarjolla on monipuolinen kattaus kulttuuria ja elämyksiä teatterin, musiikin, luentojen ja avoimien ovien päivien muodossa. Viikon kohokohtiin kuuluvat myös 6. marraskuuta vietettävän Svenska dagenin juhlat ympäri maan.
Gammelgård ungdoms- och allmogeförening rf juhlii tänä vuonna 120-vuotista taivaltaan. Vuonna 1906 perustettu yhdistys on järjestänyt Svenska dagenin juhlintaa Carlbergissa jo vuodesta 1917 lähtien. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys kutsuu kaikki mukaan vuosijuhlaansa perjantaina 6. marraskuuta klo 18.30 Carlbergiin.
Tämän vuoden Svenska veckan Espoossa tarjoaa monipuolista kulttuuriohjelmaa kaikenikäisille. Ohjelmassa on muun muassa teatteria, musiikkia, laulua, kirjallisuutta ja elokuvia. Svenska dagenina 6. marraskuuta järjestetään kolme erilaista tapahtumaa eri puolilla kaupunkia.
Viikko käynnistyy perinteiseen tapaan Musikinstitutet Kungsvägenin konsertilla ja päättyy Espoon Pelimannien suosittuun kirjastokiertueeseen. Koko ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.svenskaveckan.fi.
Espoossa on pitkä perinne Svenska dagenin vietossa. Vuosina 1983-2001 kaupungin ruotsinkielinen kulttuuritoimi järjesti yhdessä Esbo Arbiksen (ruotsinkielinen työväenopisto) kanssa perhejuhlia Svenska dagenin kunniaksi ensin Työväenopiston Opistotalossa Leppävaarassa ja myöhemmin Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa. Vuodesta 2000 lähtien, jolloin Svenska veckan sai nykyisen muotonsa Folktingetin koordinoimana, Espoon ruotsinkielinen sivistyspalvelu on toiminut viikon paikallisena koordinaattorina.
Svenska veckanin tavoitteena on tehdä ruotsinkielinen kulttuuri näkyväksi, saavutettavaksi ja kiinnostavaksi kaikille espoolaisille äidinkielestä riippumatta. Espoolla on vahva kaksikielinen kulttuuriperinne, ja noin 20 000 espoolaiselle eli noin seitsemälle prosentille kaupungin asukkaista ruotsi on äidinkieli.
Haluatko nähdä, mitä ruotsinkielisessä Suomessa tapahtuu Svenska veckanin aikana? Tutustu kaikkien 29 paikkakunnan ohjelmaan osoitteessa www.svenskaveckan.fi.
Lisätietoja:
Eva Monthén, vastaava tuottaja
eva.monthen@espoo.fi
