Leppävaaran keskustan pohjoisosa kehittyy – asukastilaisuuden osallistujat olivat tyytyväisiä uusimpiin suunnitelmiin

Kaupunkisuunnittelukeskus järjesti ylimääräisen asukastilaisuuden ennen kaavan ehdotusvaihetta. Kaupunki halusi kuulla asukkaiden mielipiteitä jo ennen kaavaehdotuksen valmistumista. Näin suunnitelmia voidaan vielä kehittää. Leppävaaran keskustan uutta ilmettä on suunniteltu useassa eri vaiheessa. Alueelle haettiin uusia suunnitelmia ideakilpailulla vuosina 2022–2024. Parhaillaan käynnissä oleva Leppävaaransillan kaavatyö pohjaa Walk Around -ehdotukseen. Kaavatyön aikana suunnitelmaa parannellaan yhdessä asukkaiden ja muiden alueen toimijoiden kanssa.
Leppävaaran keskustaa yhdistetään ja kehitetään kävelijöille
Projektinjohtaja Mika Rantala kaupunkiympäristön toimialalta kertasi kaupungin tavoitteet. Niistä ensimmäinen on Leppävaaran keskustan etelä- ja pohjoisosan yhdistäminen ja Turuntien estevaikutuksen pienentäminen.
”Nykyisin keskustoja kehitetään houkuttelemaan kävelijöitä – niin myös Leppävaarassa. Tämä lisää osaltaan ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta, mikä on yksi alueen kehittämisen tavoitteista. Joukkoliikenteen käyttö helpottuu, kun eri liikennevälineiden välillä voi vaihtaa sujuvammin uudessa terminaalissa.”
Pysäköinti keskitetään helposti saavutettavaan pysäköintilaitokseen”, kertoi Mika Rantala
Alueen suunnittelu perustuu vuosina 2022–2024 toteutetun kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voittajatyöhön. Kaupunki valmistelee alueen asemakaavaa yhteistyössä kilpailun voittajan, Arkkitehtitoimisto Arcon kanssa.
Arkkitehti Vesa Jäntti kertoi, että alkuperäinen idea oli aluetta kiertävä jalankulkuraitti, josta on sujuvat yhteydet joka suuntaan. Tämä virikkeinen ja turvallinen kävely-ympäristö on edelleen suunnittelun runko.
Asukkaiden toive avarammasta ja matalammasta rakentamisesta toteutumassa
Suunnitelmat ovat monilta osin muuttuneet niistä luonnoksista, jotka olivat nähtävillä kesällä 2025.
”Alue on avartunut ja madaltunut kautta linjan”, kertoi Vesa Jäntti. ”Granssinmäen alueen taloihin tulee harjakatot, jotka luovat yhtenäistä ilmettä. Alueen halki kulkevaa kävelyreittiä on linjattu uudelleen ja sitä on muutettu helppokulkuisemmaksi. Tulevaisuudessa Läkkitorilta länteen, kohti Leppävaaran urheilupuistoa kulkee esteetön, puistomainen kävelyreitti.”
Maisema-arkkitehti Ria Ruokonen kertoi, että reitin varrelle tulee lännessä aukioita, jotka houkuttelevat liikkumaan, pelaamaan, leikkimään ja oleilemaan. Alueen kasvillisuus on monimuotoista ja Kranssinmäellä puutarhamaista: korttelipihoille tulisi hedelmäpuita ja mahdollisuuksia kaupunkiviljelyyn.
”Hulevesien viivyttäminen ja imeyttäminen paikallisesti on tärkeää. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että alueen itäosan kansipihoille tulee riittävän paksut maakerrokset.”
Muutoksia liikenteen järjestelyihin
Merkittäviä muutoksia on aiheuttanut uudelle raitiolinjalle tehtävä varaus: linja ei ole suunnitteilla nyt, mutta sen täytyy tulevaisuudessa sopia kulkemaan alueen läpi. Tämän vuoksi liikennettä ja pysäköintiä on suunniteltu uudelleen.
”Pysäköintilaitosta suunnitellaan nyt Turuntien alle. Sen päällä liikenne kulkisi tunnelissa, mikä suojaa pohjoispuolta liikenteen melulta. Pysäköintilaitoksen ja tunnelin päälle tulisi vielä viisikerroksinen toimistorakennus”, kertoi Vesa Jäntti.
Asukaspalautetta koottiin eri tilaisuuksissa
Projektikoordinaattori Mervi Romppanen kertoi asukkaiden osallistumista ja palautteista kaavan edellisessä vaiheessa. Kaupunki keräsi palautetta kevään 2025 nähtävilläolon lisäksi myös eri tilaisuuksissa. Näitä olivat mm. kaavan asukastilaisuus, lapsiperheille ja nuorisolle pidetyt pop up-tapahtumat, monikielisten opiskelijoiden aluekävely sekä Hello Espoo -tilaisuudet ja Läkkitorin keskustelutapahtuma. Suurin osa palautteista kohdistui vehreyteen, viihtyisyyteen, turvallisuuteen ja palveluihin.
Asukkaat pääosin tyytyväisiä muutoksiin
Pöytien ympärillä asukkaat kiittelivät suunnitelmia ja suunnitelmissa olevaa kaupunkipuistoa sekä ylipäätään kaupunkivihreän lisäystä. Osallistujat olivat tyytyväisiä myös rakennusvolyymin vähenemiseen. Alueelle toivottiin monipuolista asumista. Keskustelua käytiin myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden reittien ongelmakohdista. Yhtenä kohtana näistä mainittiin Leppävaaranraitti, jossa toivottiin pyöräilijöiden ja kävelijöiden erottelemista toisistaan. Läkkitorista toivottiin viihtyisää ja kutsuvaa paikkaa oleskeluun ja asiointiin. Osallistujat olivat tyytyväisiä siihen, miten suunnitelmat ovat kehittyneet.
Kaikkiin kysymyksiin ei vielä ole vastausta, totesi Mika Rantala. Kaupunki jatkaa keskusteluja kauppakeskus Gallerian tulevaisuudesta omistajien kanssa. Terveysaseman sijainti on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vetovastuulla eikä siitä ole vielä päätöstä. Sellon laajennus liittyy tähän, joten sekin saa odottaa vielä ratkaisuaan. Paloasemalle täytyy löytää uusi sijainti, jotta suunniteltu asuinkortteli voi toteutua.
Mitä seuraavaksi?
Tilaisuudessa esitelty suunnitelma kuvaa kaavatyön tämänhetkistä vaihetta. Suunnitelmaa tarkennetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS) saatujen mielipiteiden ja lausuntojen sekä suunnittelun aikana laadittavien selvitysten pohjalta. Aluearkkitehti Tiina Piironen kertoi, että ”alustavan arvion mukaan kaavaehdotus asetetaan nähtäville loppuvuodesta 2027”. Tällöin järjestetään myös asukastilaisuus, ja kaavaehdotuksesta on mahdollista jättää muistutuksia. Voit seurata kaavatyön etenemistä verkkosivulla.
Mitä Espoon kaupunkisuunnittelussa tapahtuu nyt?
Tilaamalla Vaikuta nyt -uutiskirjeen saat tiedon, mitä lähialueellasi tapahtuu ja mihin hankkeisiin voit juuri nyt vaikuttaa. Lisäksi saat tiedon tulevista asukastilaisuuksista. Tilaa Vaikuta nyt -uutiskirje.
Tutustu ja osallistu kaupunkisuunnitteluun -sivustolla kerromme tarkemmin osallistumisesta ja kaavoituksen eri vaiheista, esittelemme mielenkiintoisia kaupunkisuunnittelun teemoja kuten esimerkiksi nimistö, kulttuuriympäristöt ja ilmastoviisas kaupunkisuunnittelu. Tutustu ja osallistu kaupunkisuunnitteluun.