Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu lähettämään jouluiloa

Espoolaiset voivat ilahduttaa kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyviä asukkaita joulukortilla valtakunnallisen Joulupostia ikäihmisille -kampanjan kautta. Espoossa kortteja kerätään Entressen, Ison Omenan, Lippulaivan, Sellon ja Tapiolan kirjastoissa marraskuun loppuun asti. Kampanjan järjestää Siskot ja Simot ry.
Joulupostia ikäihmisille -kampanjan tavoitteena on välittää joulutervehdyksiä ikäihmisille, joille henkilökohtainen kortti voi olla merkityksellinen osa joulun aikaa. Tänä vuonna kortteja kerätään 3.–30.11.2026.
– Jokainen käsin kirjoitettu joulukortti on konkreettinen viesti siitä, että joku ajattelee ja välittää. Pienellä kortilla voi olla valtava merkitys ikäihmisen yksinäisyyden lievittäjänä. Välittävä teko lämmittää myös lähettäjän mieltä, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Hanna Simola sanoo.
Espoon kaupunginkirjastossa kampanjaa koordinoivan kirjastopedagogi Tiina Rysäsen mukaan kirjastot tarjoavat luontevan paikan osallistua yhteiseen hyvän mielen tempaukseen.
– Kirjastoissa käy päivittäin kaikenikäisiä espoolaisia ja olemme lähelle kaupunkilaisten arkea. Meille on luontevaa tarjota kaikille helppo tapa osallistua ja ilahduttaa lähimmäisiä omalla viestillä, Rysänen sanoo.
Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Tammenlehvän Perinneliitto.
Espoon kaupunki osallistuu kampanjaan nyt seitsemättä kertaa. Vuonna 2025 kampanjalla kerättiin Espoossa noin 4 000 korttia.
Näin osallistut
Kampanjaan voi osallistua askartelemalla tai kirjoittamalla joulukortin ja toimittamalla sen kirjaston keräyslaatikkoon 3.11.–30.11.välisenä aikana.
Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset. Merkitse saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimesi ja Siskojen ja Simojen Joulukorttikampanja.
Korttia ei tarvitse laittaa kirjekuoreen vaan se pudotetaan sellaisenaan keräyslaatikkoon.
Keräyspisteet Espoossa
Entressen kirjasto, Siltakatu 11, Espoon keskus
Avoinna ma–pe klo 8–20, la–su klo 10–18.
Ison Omenan kirjasto, Suomenlahdentie 1, Matinkylä
Avoinna ma–pe klo 8–20, la–su klo 10–18.
Lippulaivan kirjasto, Espoonlahdenkatu 8, Espoonlahti
Avoinna ma–pe klo 8–20, la–su klo 10–18.
Sellon kirjasto, Leppävaarankatu 9, Leppävaara
Avoinna ma–pe klo 8–20, la–su klo 10–18.
Tapiolan kirjasto, Espoon kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio 2, Tapiola
Avoinna ma–pe klo 8–20, la klo 10–18.