Konserni- ja tilajaosto: Lahnuksen koulun korjausselvitys tehty – opetus jatkuu toistaiseksi

10.8.2026 9.36
Päätöksentekonuija ja papereita.

Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto merkitsi tiedoksi Lahnuksen koulun kuntotutkimuksen, korjaustyöselvityksen ja kustannusarviot. Jaosto toteaa, että voimassa olevan päätöksen mukaisesti koulutoiminta jatkuu Lahnuksen koulussa, ja kiinteistöä koskevat tarvittavat toimenpiteet tulee suunnitella ja toteuttaa tämän lähtökohdan mukaisesti.

Mikäli opetuksen järjestämistä Lahnuksen koulussa halutaan muuttaa, Kasvun ja oppimisen toimialalla tulee ensin tehdä asiasta toimivaltaisen viranomaisen päätös. Vasta tämän jälkeen konserni- ja tilajaostolla on perusteet arvioida rakennuksen tulevaisuutta muuttuneista lähtökohdista.

Lahnuksen koulu sijaitsee Pohjois-Espoossa, Luukin kaupunginosassa. Koulurakennus on valmistunut vuonna 1958 ja on pääosin betoni- ja tiilirakenteinen. Rakennukseen on tehty perusparannus ja pieni laajennus vuonna 2000. Koulun päärakennuksen lisäksi tontilla sijaitsee samana vuonna rakennettu entinen opettajien asuntola.  Lahnuksen koulussa aloittaa syyslukukaudella 62 oppilasta.

Konserniyhtiöiden tulostavoitteiden asettaminen vuodelle 2027

Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto päätti ehdottaa kaupunginhallitukselle taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä asetettavat vuoden 2027 tulostavoitteet Espoon Asunnot Oy:lle, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnialle, Espoo Catering Oy:lle sekä Länsimetro Oy:lle. Konserniyhteisöille asetettavat tavoitteet ja niiden seuranta varmistavat, että konsernia ohjataan Espoo-tarinan mukaisesti. Espoo Catering Oy:n tulostavoitteen 4.2 osalta esittelijä korjasi esitystä seuraavasti: "Muiden kuin korkean hiilijalanjäljen pääruokien osuus kasvaa 5 % vuodesta 2026." Lopullisesti tulostavoitteista päättää valtuusto taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä. 

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Konserni- ja tilajaoston esityslistat ja pöytäkirjat(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)