Konserni- ja tilajaosto antoi lausunnot HSL:n sekä HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelmista 2027–2029
31.8.2026 12.46

Lausuntojen lisäksi jaosto mm. hyväksyi Maijalan päiväkodin hankesuunnitelman sekä päätti kokousajat vuosille 2027–2028.
Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto antoi lausunnon Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2027–2029.
Espoo kannattaa HSL:n lipputuotteiden, maksutapojen ja toimintamallien kehittämistä. Kehittämisellä tulee tavoitella helppoa liikkumista, lipputulojen kasvua ja joukkoliikenteen matkustajamäärien kasvua. Espoolaisten joukkoliikennelippujen hintojen tulee pysyä kohtuullisina. Espoo ei vastusta tarkastusmaksun korotusta, mutta samalla toteaa, että HSL:ltä saadun aineiston perusteella muutokset liputtomuudessa ovat olleet hyvin vähäisiä edellisen tarkastusmaksun korotuksen jälkeen ja muutoksesta on myös niin vähän aikaa, ettei sen vaikutuksia pystytä vielä täysimääräisesti arvioimaan.
Espoon kaupunki esittää tutkittavaksi nykyisen lippujen vyöhykejärjestelmän muuttamista siten, että Espoo olisi kokonaisuudessaan yhdellä vyöhykkeellä esimerkiksi yhdessä Vantaan ja Helsingin kanssa.
Espoon kaupungin kantana kuntaosuuksiin on, että keskimääräinen subventiotaso ilman infrakustannuksia tulee olla enintään PKS-omistajaohjaustavoitteiden mukainen 45,9 % (2027) ja 40 % (2029) ja infrakustannusten kanssa 59,7 % (2027) ja 55 % (2029). Espoon maksama kuntaosuus on kasvanut viimeisten vuosien aikana merkittävästi, ja Espoon kaupungin näkökulmasta Espoon maksaman reaalisen kuntaosuuden määrän sekä subventiotason tulisi laskea voimakkaammin. Espoo kuitenkin painottaa, että subventiotason tavoite ei saa johtaa palvelutason laskuun Espoossa. Espoon näkökulmasta keskimääräisen subventiotason tulisi olla 43 % vuonna 2027 (ilman infrakustannuksia).
Koko lausunto on luettavissa esityslistalla: Espoon kaupungin lausunto HSL:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2027-2029(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Jaosto antoi lausunnon myös Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 2027–2029, jätehuollon investointiohjelmasta 2027–2046, vesihuollon investointiohjelmasta 2027–2046, verkostojen tila ja saneeraustarpeet 2026 -selvityksestä ja strategiasta 2035.
Finnoon alueelle rakennetaan Maijalan päiväkoti
Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto hyväksyi Maijalan päiväkodin hankesuunnitelman. Finnoon alueelle rakennettavasta päiväkodista tulee 8-ryhmäinen. Päiväkoti tarjoaa myös ympärivuorokautista vuorohoitoa. Investointiohjelmassa hankkeelle on varattu 8,28 M€ vuosille 2026–2028. Hanke valmistuu vuonna 2029.
---
Konserni- ja tilajaosto päätti jaoston kokousaikataulun vuosille 2027–2028.
Kivenlahden lähiliikunta-alueen pukutilojen hankesuunnitelman hyväksyminen (asia 11) palautettiin valmisteluun. Hankkeesta tulee selvittää perusteellisemmin kustannusten muodostuminen ja vaihtoehdot niiden alentamiseksi. Jaosto toivoo saavansa yksityiskohtaisen perustelun siitä, mikä on kustannustehokkain toteuttamiskelpoinen ratkaisu ja mistä kustannukset muodostuvat. Asia tuodaan tämän jälkeen uudelleen konserni- ja tilajaoston päätettäväksi.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.