Hösmärinpuiston päiväkodin hanke on valmistunut

9.6.2026 9.28Päivitetty: 9.6.2026 10.02
Hösmärinpuiston päiväkoti, kaksikerroksinen rakennus puistomaisessa ympäristössä, suuret ikkunat ja selkeä arkkitehtuuri näkyvissä.
Kuva: Riikka Sippo-Hosio

Hösmärinpuiston koulun ja päiväkodin (os. Hösmärinahde 5) muutoshanke on valmistunut, ja rakennus on otettu kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen käyttöön. Hankkeen myötä Hösmärinpuiston päiväkoti toimii nyt 12-ryhmäisenä yksikkönä, kun aiemmin ryhmiä oli neljä.

Hankkeessa koulun tilat muutettiin vaiheittain päiväkotikäyttöön soveltuviksi. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin laajat korjaus- ja muutostyöt entisissä koulutiloissa sekä peruskorjattiin keittiötilat. Toisessa vaiheessa uudistettiin päiväkodin alkuperäisiä tiloja muun muassa sähköistyksen, kiintokalusteiden, kulunvalvonnan ja ilmanvaihdon osalta. Samalla päiväkodin piha-alue peruskorjattiin. Vesikatolle on myös asennettu aurinkopaneelit tukemaan Espoon hiilineutraalisuustavoitteita. 

Rakennustyöt toteutettiin vaiheittain siten, että päiväkodin toiminta jatkui koko hankkeen ajan samoissa tiloissa ilman väistötiloja. Tämä mahdollisti arjen jatkuvuuden lapsille ja henkilökunnalle koko urakan ajan. 

Hankkeen urakoitsijana on toiminut NHK Rakennus Oy ja sen suunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Perko Oy. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 7,5 miljoonaa euroa.