Puistoruokailu jatkuu heinäkuussa – maksuton lämmin ateria tarjolla viidessä asukaspuistossa

Maksuton puistoruokailu ilahduttaa espoolaisia lapsiperheitä jälleen kesällä 2026. Puistoruokailu järjestetään heinäkuussa 1.–31.7.2026 viidessä Espoon asukaspuistossa: Latokaskessa, Viherkalliossa, Matinkylässä, Suvelassa ja Tapiolassa.
Maksuton puistoruokailu jatkuu Espoossa tulevana kesänä. Heinäkuun ajan 1.–31.7.2026 alle 16‑vuotiaat voivat nauttia lämpimän aterian arkisin klo 11.30 viidessä Espoon asukaspuistossa. Puistoruokaa tarjotaan tänä kesänä Latokasken, Viherkallion, Matinkylän, Suvelan ja Tapiolan asukaspuistoissa. Puistoruokailun toteuttaa Espoo Catering.
Tälläkin kertaa ruokailu tapahtuu asiakkaiden omista astioista ja omilla ruokailuvälineillä. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Ruokaa on tarjolla 150 ensimmäiselle ruokailijalle kussakin puistossa.
Uudistuksia viime kesään – ruokailu aikaistuu klo 11.30
Tänä kesänä puistoruokailuissa on tehty pieniä muutoksia viime kesään verrattuna. Tavoitteena on tarjota toimintaa hieman eri alueilla eri kesinä. Lisäksi asiakkaiden toiveita ja palautteita on kuunneltu, ja ruokailua on tänä vuonna aikaistettu puoli tuntia. Ruuan jako alkaa tulevana kesänä jo klo 11.30.
Lasten osallisuus näkyy kesän ruokalistalla
Kesän ruokalista julkaistaan kesäkuussa Espoon Cateringin Aromi-palvelussa. Ruokalajit ovat jälleen lapsille maistuvia ja puisto-olosuhteisiin sopivia, esimerkiksi keittoja ja laatikkoruokia. Ruokajuomana tarjotaan vettä.
Kaikki ruuat ovat laktoosittomia, munattomia ja sianlihattomia. Kasvisruokaa tarjoillaan 2-3 päivänä viikossa. Erityisruokavalioita ei valitettavasti pystytä huomioimaan puisto-olosuhteissa.
Tänä vuonna puistoruokailussa nähdään myös uutta: lapset voivat äänestää asukaspuistoissa etukäteen oman suosikkiruokalajinsa puistoruokailun ruokalistalle. Kun lasten valitsema ruokalaji heinäkuussa tarjoillaan, puistoissa vietetään lasten osallisuuden teemapäivää. Samalla juhlistetaan asukaspuistotoiminnan 50‑vuotisjuhlavuotta.
Asukaspuistot täynnä toimintaa läpi kesän
Espoon kaikki 16 asukaspuistoa ovat avoinna kesäkuussa ja tarjoavat monipuolista tekemistä lapsille ja lapsiperheille. Heinäkuussa kivaa kesätekemistä tarjotaan viidessä puistoruokailuun osallistuvassa puistossa. Tarkempi kesäohjelma julkaistaan lähempänä.
Juhlavuoden kunniaksi asukaspuistojen asiakkaiden muistoja ja tarinoita kerätään kevään aikana. Kooste niistä nähdään syyskuussa avautuvissa näyttelyissä Espoon kirjastoissa.
Asukaspuistoissa lasten ideat ja toiveet näkyvät vahvasti toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Henkilökunta rohkaisee lapsia kertomaan näkemyksiään – pientenkin ideoiden huomioimisella voi olla suuri merkitys lapsille.
Listan kaikista Espoon asukaspuistoista sekä lisätietoa asukaspuistotoiminnasta löydät täältä. Asukaspuistot kertovat toiminnastaan myös sosiaalisessa mediassa. Ota siis lähipuistosi somekanavat seurantaan!