Sunnuntaina 22.3.2026 vietetään maailman vesipäivää – oletko sinä varautunut vesikatkoihin?

19.3.2026 7.10
Ihmisjoukko josta osalla kädessä vesiastioita, etualalla ämpäreitä ja vesikanistereita.

Sunnuntaina 22.3.2026 vietetään maailman vesipäivää. Espoon seudun ympäristöterveys haluaa muistuttaa varautumisen merkityksestä ja kannustaa jokaista tekemään konkreettisia tekoja oman varautumisensa eteen. Kodeissa tulisi varautua pärjäämään häiriötilanteessa omatoimisesti ainakin 72 tuntia eli kolme vuorokautta.

Vesikatkon voi aiheuttaa esimerkiksi sähkökatko tai putkirikko. Yleensä vesikatko ei kestä kauan, mutta jos kyseessä on laaja häiriötilanne, voi juomaveden tulo loppua hanasta pitkäksikin aikaa. Siksi on tärkeää varautua siihen, miten saamme juomavetemme häiriötilanteessa.

Älä anna vesikatkon yllättää

Näillä vinkeillä pystyt varautumaan vesikatkoksiin:

  • Hanki kannellisia astioita tai kanistereita, joihin voit varastoida juomakelpoista vettä. Ihminen tarvitsee vuorokaudessa noin kaksi litraa vettä. Vettä tulee varata juomisen lisäksi myös esimerkiksi ruuanlaittoon ja välttämättömään peseytymiseen.
  • Säilytä omaan astiaan säilöttyä vettä viileässä. Yli vuorokauden huoneenlämmössä ollutta vettä ei suositella käytettäväksi juomavetenä.
  • Osta pullovettä kaupasta säilöön hyvissä ajoin. Häiriötilanteen sattuessa pullovedet häviävät kaupoista nopeasti. Tarkista pulloveden parasta ennen -päiväys ja säilytysohjeet.
  • Muista, että vesikatkon aikana vessan voi vetää vain kerran. Sen jälkeen pönttöön voi virittää muovipussin ja kerätä tarpeet siihen.
  • Seuraa viranomaisten ja vesihuoltolaitoksen tiedotteita. Varaa paristoja ja radio, jotta voit seurata tiedotteita tietoliikenneyhteyksien mahdollisissa toimintahäiriöissä.

112 Suomi -sovelluksesta voi saada tietoa saastuneesta vedestä

Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -mobiilisovellus kannattaa ladata puhelimeen, jos sitä ei vielä ole. Sovelluksen avulla voi saada nopeasti tietoa esimerkiksi silloin, kun omalla asuinalueella on veden keittokehotus, eli vesijohtovesi on saastumisen vuoksi keitettävä ennen käyttöä.

Lisäksi sovelluksen käytöllä on muita hyötyjä. Kun soittaa hätäpuhelun sovelluksella, sijaintitiedot välittyvät hätäkeskukseen automaattisesti, mikä nopeuttaa hätäpuhelujen käsittelyä. Sovelluksen palvelut-välilehdeltä taas löytyy päivystysnumeroita kiireettömään avuntarpeeseen.

Lue lisää