Kun nuorten äänet pääsevät esille

Harjoitteluni Matinkylän lukiossa avasi silmiäni konkreettisesti, mitä viestintä ja verkostotyö voivat tarkoittaa oppilaitoksen arjessa. Harjoittelu kytkeytyi opinnäytetyöhöni, jossa suunnittelimme ja toteutimme tutkimuksen työparini Meira Palmion kanssa mediakasvatuksellisen työpajan yhteistyössä Matinkylän lukion, Kuninkaantien lukion ja paikallismedia Länsiväylän kanssa. Työpajojen tavoitteena oli rohkaista nuoria keskustelemaan heille tärkeistä ilmiöistä ja pohtimaan, millaista uutisointia he itse haluaisivat nähdä ja tehdä mediassa. Harjoittelun aikana opin ennen kaikkea, että viestintä ei ole vain tiedottamista – se on yhteyden rakentamista ja tilan aktiivista antamista nuorten äänelle. Työpajan tavoitteena oli myös inspiroida nuoria ideoimaan uutissisältöä Länsiväylän TikTok-kanavalle espoolaisista ilmiöistä heidän omasta näkökulmastaan. Keskusteluissa nousi nopeasti esille, kuinka paljon ajatuksia, oivalluksia ja näkökulmia nuorilla on – kunhan heille annetaan turvallinen tila ilmaista niitä. Erityisen mieleenpainuva hetki oli kysymys, joka nousi nuorten suusta: miksi aikuisille ja lapsille on omat uutisensa, mutta nuoret putoavat väliin?

Yksi harjoittelun tärkeimmistä oivalluksistani liittyi oppilaitoksen viestintään. Koululla toimii oma viestintätiimi, johon kuuluu eri vuositason opiskelijoita sekä opettajia. Erityisesti TikTok on kanava, jonka kautta koulu on tullut tunnetuksi myös koulun ulkopuolella. Matinkylän lukion vahva läsnäolo sosiaalisessa mediassa ei ole pelkästään ilmoituskanava, vaan se rakentaa yhteyttä opiskelijoiden, opettajien ja koulun ympärillä olevan yhteisön välille. Ensivaikutelmani oli, että Matinkylän lukio on todella haluttu ja sinne haluaa päästä opiskelemaan useampi nuori.Viestintä näyttäytyi harjoitteluni aikana yhteisöllisenä tekemisenä, jossa opiskelijat eivät ole vain yleisöä vaan aktiivisia toimijoita.

Suurin yllätys harjoittelussa oli se, kuinka avoin ja yhteisöllinen ilmapiiri koulussa vallitsee. Opettajien ja opiskelijoiden välinen vuorovaikutus oli monin paikoin hyvin luontevaa ja matalan kynnyksen kohtaamisia syntyi päivittäin. Ei ollut harvinaista nähdä opettajia osallistumassa opiskelijoiden välituntiaktiviteetteihin, esimerkiksi hyppynaruhyppelyyn, TikTok-haasteisiin käytävällä tai järjestämällä viikoittaista osallistavaa ja pyörittämässä mieltä nostattavassa kahvilatoiminnassa. Opettajien ilahduttava tapa tervehtiä opiskelijoita ja pysähtyä juttelemaan vahvisti tunnetta siitä, että koulussa tehdään aktiivisesti töitä yhteisöllisyyden eteen.

Nuorten kohtaaminen on harjoittelun ytimessä. Harjoitteluni aikana pääsin useasti seuraamaan ja osallistumaan tilanteisiin, joissa opiskelijoita kohdataan arjessa. Erityisen mieleenpainuvia olivat hetket hyvinvointivalmentajien kanssa välituntitoiminnassa, mediakasvatuksellisen hankkeen työpajoissa, kahvilatoiminnassa, yhdysvaltalaisten yliopistoprofessorien vierailun yhteydessä sekä sattumoisin koulun käytävillä, joissa opiskelijat viettivät aikaa yhdessä. Näissä tilanteissa jotkut opiskelijat kehuivat tyyliäni, utelivat kuka olen ja miksi korkeakouluharjoittelija haluisi lukioon harjoitteluun. Myös UNESCO-toimintaan liittyvässä työpajassa fasilitoin ryhmäytymistä uusille osallistujille. Näissä tilanteissa syntyi tunne siitä, että tällainen työ yhteisöohjaajana lukiossa ja hankkeissa voisi olla tulevaisuudessa oma paikkani työelämässä – kohtaamisia, joissa nuorille syntyy tila puhua heille tärkeistä asioista.

Nuoret heittäytyivät rohkeasti mukaan, kunhan heille vain tarjottiin matalan kynnyksen tiloja ja toimintaa. Omalla kohdallani tämä näkyi esimerkiksi siten, että koeviikolla tein kannustavia tsemppilappuja, joita laitoin ympäri koulua. Lisäksi sijoitin koulun sisäänkäynnin viereen lappuja, joihin opiskelijat saivat kirjoittaa ajatuksiaan koeviikosta tai jakaa, miten he palkitsevat itseään tai lataavat akkujaan koeviikon aikana.

Harjoittelun aikana vahvistui myös ajatus siitä, että opiskelijoiden ottaminen harjoitteluun on arvokasta lukioihin. Harjoittelijat voivat tuoda mukanaan uusia näkökulmia, kokeilunhalua ja ajankohtaista ymmärrystä nuorten arjesta. Esimerkiksi yhteisöpedagogiopiskelijat voivat tukea koulujen yhteisöllisyyttä (haastaa myös lukiolaisten kuppikuntia), vahvistaa nuorten osallisuutta sekä kehittää viestintää ja kohtaamiskulttuuria sekä kehittää verkostoyhteistyötä. Samalla harjoittelu tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden oppia käytännössä asioita, joita luokkahuoneessa ei voi täysin kokea.

Verkostotyö näkyi myös kansainvälisinä vierailuina. Harjoitteluni aikana Matinkylän lukiossa vieraili Yhdysvalloista opettajia ja asiantuntijoita. Osallistuin heidän seminaariinsa Think Smarter, Think Critically: Lessons from Top American Universities with Shelly London ja Scott Osterweil. Tilaisuuteen sisältyi myös avoin Q&A-keskustelu, jossa lukiolaiset esittivät rohkeasti kriittisiäkin kysymyksiä ja kävivät hedelmällistä dialogia vieraiden kanssa. Jatkoin joidenkin opiskelijoiden kanssa mielenkiintoisia keskusteluja käytävällä aiheesta. Koulun kansainväliset yhteydet näkyivät myös Erasmus+-yhteistyössä, joka tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia kansainvälisiin kokemuksiin ja laajentaa heidän näkökulmiaan koulun ulkopuoliseen maailmaan.

Harjoittelijana olin osa tätä kokonaisuutta: osallistuin verkostojen toimintaan, fasilitoin ryhmäytymistä Unesco-tilaisuudessa ja toimin linkkinä eri toimijoiden välillä. Kokemus konkretisoi minulle, että verkostotyö rakentuu ennen kaikkea ihmisten kohtaamisista, luottamuksesta ja yhteisestä tekemisestä.

Harjoitteluni vahvisti käsitystäni siitä, että nuorten rooli ja ääni viestinnässä tulevat tulevaisuudessa kasvamaan ja vahvistumaan. Kuulin koulun käytävillä paljon opiskelijoiden keskusteluja valtakunnallisista ja globaaleista uutisaiheista, ja opiskelijat pohtivat ajankohtaisia ilmiöitä suoraan, kriittisesti ja avoimesti. Tämä osoittaa minulle sen, että nuorilla on jo vahva kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ja koen heidän tarvitsevan enemmän tilaa, yhteisöjä, asiantuntijoita, välineitä ja rakenteita tuoda äänensä esiin. Digitalisoituneessa yhteiskunnassa nuoret ovat jo aktiivisia sisällöntuottajia, mutta heidän toimijuutensa voisi vahvistua merkittävästi, jos mediakasvatus integroitaisiin nykyistä vahvemmin osaksi koulutuksen rakenteita, ehkäpä jopa pakolliseksi oppiaineeksi.

Mediakasvatus antaa nuorille työkaluja ymmärtää, tulkita ja tuottaa mediaa kriittisesti ja vastuullisesti sekä auttaa heitä hahmottamaan informaatiotulvaa ja median vaikutuksia. Näen sen tukevan samalla nuorten mielenterveyttä lisäämällä hallinnan tunnetta ympäröivästä maailmasta. Erityisen merkityksellistä olisi, että nuorilla olisi mahdollisuus tuottaa omia uutisiaan ja kertoa heitä koskevista asioista omasta näkökulmastaan – näin heidän autonomiansa vahvistuisi ja myös aikuiset saisivat paremman ymmärryksen nuorten kokemuksista ja ajattelusta.

Viestinnän ja verkostotyön tulevaisuus rakentuu pitkälti nuorten varaan. Yhä useampi oppilaitos ja mediatalo tulee heräämään siihen, että nuorten tavoittaminen ja heidän kanssaan tehtävä yhteistyö on välttämätöntä. Siksi mediakasvatuksen vahvistaminen oppilaitoksissa ja nuorten osallistuminen viestintään eivät ole vain pedagoginen kysymys, vaan myös keskeinen osa tulevaisuuden media- ja yhteiskuntarakenteita.

Kirjoittanut 
Grace Kyanza 
Yhteisöpedagogiopiskelija 
Humanistisesta ammattikorkeakoulusta
Ammatillinen harjoittelu 3: Viestintä ja verkostotyö järjestöissä