Espoo torjuu kaatumisia ja liukastumisia senioreille jaettavilla liukuesteillä

Lähes 500 espoolaissenioria saa tänä talvena kaupungilta ilmaiseksi kenkiin kiinnitettävät liukuesteet. Tavoitteena on ehkäistä kaatumisia talven liukkailla keleillä ja vahvistaa ikäihmisten toimintakykyä.
Yhteensä kantamallisia liukuesteitä jaetaan senioreille 496 paria. Kustannuksista vastaa Espoon kaupungin hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen tiimi, ja liukuesteiden jakelun hoitaa Espoon liikuntapalvelut.
Liukuesteitä jaetaan muun muassa Espoon Voima ja tasapaino +75 -ryhmissä, liikuntapalveluiden ja palvelukeskusten tuolijumpparyhmissä, erityisryhmien liikuntaryhmissä sekä Espoossa toimiville koulutetuille ulkoiluystäville.
Ensimmäiset liukuestepareista jaettiin uusille omistajilleen jo joulukuussa Espoon Voima ja tasapaino +75 -ryhmissä Tapiolan palvelukeskuksessa.
Ryhmien jäsenet olivat iloisia yllätyksestä. Koko ryhmä huudahti ”Kiitos Espoon kaupunki”, kun Espoon kaupungin liikuntasuunnittelija Esa Yletyinen ja liikuntatunnin ohjaaja saivat jaettua liukuesteet kaikille osallistujille.
”Olemme aktiivisia liikkujia, mutta liukuesteet tarjoavat hyvää pitoa liukkailla keleillä liikkuessa”, kommentoivat liikuntaryhmän jäsenet Eila Liimatainen (80) ja Kristian Holmqvist (80).
”Talvikauden liukkailla olemme hyödyntäneet kävelysauvoja. Nämä liukuesteet antavat kuitenkin pitoa myös kantapäälle”, he toteavat.
Eila ja Kristian liikkuvat mielellään Espoon ulkoilureiteillä. Rantaraitti kuuluu kummankin suosikkireitteihin. Eila kertoi liikkuvansa mieluiten Rantaraitin reunapoluilla.
Eila ja Kristian toivoivat, että pyöräilijöille olisi oma reitti, jotta kävelijät saisivat käyttää Rantaraittia ilman ohi suhahtavia pyöräilijöitä.