Elokuvan kautta Argentiinan pampalle – Gaucho gaucho -elokuvan ohjaajien haastattelu

Matinkylän lukio on Unesco-lukio ja se näkyy arjessamme monella tapaa! Matka maailman ympäri elokuvien saattelemana -opintojakso on hyvä esimerkki tästä. Nimensä mukaisesti opintojaksolla perehdytään maailmaan ja kulttuureihin elokuvien kautta. Leffoja katselemalla ja analysoimalla tutustumme eri kulttuureiden arkitodellisuuteen ja niistä kerrottuihin tarinoihin. Tänä lukuvuonna matkasimme muun muassa Egyptiin, Georgiaan, Bulgariaan, Etelä-Koreaan, Intiaan ja Argentiinaan.

Kulttuurin tuntemuksen lisäksi opintojakson tavoitteena on oppia elokuvan mahdollisuuksista ja keinoista kuvata maailmaa ja vaikuttaa. Syksyn opintojaksolla saimme välineitä elokuvien analysointiin alan todellisilta asiantuntijoilta: väitöskirjatutkija Henna Seppälä Helsingin yliopistosta saapui leffaluolaamme kertomaan akateemisesta elokuvatutkimuksesta ja sen tärkeydestä. 

Opintojakso huipentui päättöpäivänä Helsingin keskustan elokuvateatterissa. Pääsimme kurkistamaan argentiinalaisten gauchojen elämään kauniin, pampalle sijoittuvan Gaucho Gaucho -dokumenttielokuvan kautta. Leffan katsomisen jälkeen opiskelijat laativat yhdysvaltalaiselle ohjaajakaksikko Michael Dweckille ja Gregory Kershawille kysymyksiä elokuvasta ja sen tekemisestä. Alla opiskelijoiden kysymykset ja niihin saamamme vastaukset.

Mikä inspiroi teitä tekemään dokumentin gauchoista?

Uramme aikana olemme viettäneet paljon aikaa Etelä-Amerikassa matkustaen ja työskennellen, ja sitä myöten kiinnostuimme gauchojen mytologiasta. Gauchojen maailma alkoi kiehtoa meitä, sillä heidän elämäntapansa tuntui ikään kuin ikkunalta täydellisesti toteutuneeseen ihmisenä olemiseen, joka perustuu maahan, perinteisiin ja kiihkeään vapaudentunteeseen.

Luimme, että vietitte kaksi vuotta gauchojen kanssa, kun kuvasitte dokumenttia. Oliko vaikeaa ansaita heidän luottamuksensa?

Luottamuksen saaminen vaati aikaa ja läsnäoloa. Emme saapuneet paikalle kameroiden kanssa; vietimme aluksi viikkoja vain kuunnellen, oppien ja eläen yhteisön rinnalla. Palasimme [yhteisön pariin] kerta toisensa jälkeen kahden vuoden aikana, mikä teki suhteiden luonnollisen muodostumisen mahdolliseksi.

Kuinka valitsitte ihmiset, keitä lopulta seurasitte filmissänne?

Valinnat siitä, ketä kuvaamme, tapahtuvat aika orgaanisesti. Löydämme ihmisiä, jotka kiehtovat meitä, joiden elämät sisältävät tietoa, josta maailma voi hyötyä ja kauneutta, jonka uskomme inspiroivan maailmaan. Alamme viettää aikaa näiden ihmisten kanssa, ja kun näämme mahdollisuuden sille, että tarina voi syntyä, aloitamme kuvausprosessin. 

Filminne on visuaalisesti todella kaunis. Kuinka löysitte sopivan tyylin kuvata gauchojen jokapäiväistä elämää ja heidän yhteyttään luontoon?

Tyyli kehittyi paikasta itsestään. Heidän elämänsä tuntuu ajattomalta, alkuvoimaiselta ja globaalista nykyajasta irroitetulta. Halusimme kuvan heijastavan sitä tunnetta - sekoitusta välittömästä, havaittavasta läheisyydestä ja sommittellusta visuaalisesta runoudesta. Maisema, valo, hiljaisuus ja se tapa, jolla ihmiset ja eläimet liikkuvat yhdessä, muokkasivat visuaalista kieltä. 

Kuinka gauchot reagoivat siihen, että kuvasitte heidän perinteitään mustavalkoisena?

Mustavalkoisuus tuntui rehelliseltä sitä maailmaa kohtaan, johon astuimme - ajattomalta, hiomattomalta ja perusolemukseen riisutulta. 

Mikä oli vaikein asia, jonka kohtasitte kuvatessanne?

Syrjäinen sijainti ja ympäristö haastoivat meitä jatkuvasti. Joidenkin paikkojen saavuttaminen kesti päiviä ja kuvasimme korkealla sijaitsevalla aavikolla, jossa lämpötilat vaihtelivat jäätävästä polttavaan kuumaan yhden vuorokauden aikana, pölymyrskyt puhalsivat tasankojen halki ja jopa yksinkertainen logistiikka saattoi pettää. Mutta nämä vastoinkäymiset olivat vain kurkistus jokapäiväisiin realiteetteihin, joita [gaucho]yhteisö kohtaa. 

Mikä oli mieleenpainuvin tai yllättävin asia, joka tapahtui kuvausten aikana?

Yksi hetkistä, joka painui mieliimme syvimmin ei ollut mikään kohtaus, jota kuvasimme, vaan asadot (lihan grillaus), joihin gauchot meidät kutsuivat. Niinä hetkinä tulen ympärillä aika tuntui unohtuvan. Tarinat virtasivat, laulut nousivat menneiltä sukupolvilta ja hiilien päällä kypsennetyn lihan jakaminen muuttui eräänlaiseksi seremoniaksi.

Kirjoittaneet Liisa Satukangas ja Eevamaija Roininen
Haastattelukysymysten ja vastausten käännös Eevamaija Roininen