Espoo palkittiin kestävän kaupunkikehityksen edelläkävijänä YK:n maailman kaupunkien päivässä

Espoon kaupunki voitti ensimmäisenä eurooppalaisena kaupunkina kansainvälisen Shanghai Award -palkinnon. Palkinto myönnetään kaupungeille, jotka ovat edistyneet merkittävästi kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG) ja New Urban Agendan toteuttamisessa.
Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mervi Katainen vastaanotti Espoolle myönnetyn palkinnon Bogotássa, Kolumbiassa 31.10.2025 järjestetyssä tapahtumassa, johon osallistui kymmeniä kaupunkeja ympäri maailmaa sekä YK:n ja valtioiden edustajia.
"Tämä tunnustus kertoo, että Espoon määrätietoinen ja yhteistyöhön perustuva kehittämistyö tuottaa tulosta. Kestävä kehitys on Espoossa yhteinen tavoite, jota edistämme yhdessä asukkaiden, yritysten ja kumppaneidemme kanssa," Katainen iloitsee.
"Olemme Espoossa ylpeitä kansainvälisestä Shanghai Award -palkinnosta. Tämä tunnustus osoittaa, että voimme olla samalla sekä kasvava että kestävä kaupunki – paikka, jossa ihmiset, yhteisöt ja luonto voivat hyvin yhdessä. Palkinto kannustaa meitä jatkamaan. Ei vain oman kaupunkimme hyväksi, vaan myös globaalien haasteiden ratkaisemiseksi," kaupunginjohtaja Kai Mykkänen täydentää.
Tänä vuonna kilpailuun tuli 85 hakemusta 33 eri maasta ympäri maailmaa. Espoon lisäksi palkittiin neljä muuta kaupunkia: Alger (Algeria), Al Madinah (Saudi-Arabia), Bogotá (Kolumbia) ja Incheon (Etelä-Korea).
Vuonna 2023 Espoon kaupunki pääsi finaaliin. Nyt Espoosta tuli on ensimmäinen eurooppalainen kaupunki, joka voitti palkinnon.
Espoossa pitkäjänteistä ja systemaattista kestävän kehityksen työtä
Espoon voiton taustalla on pitkäjänteinen ja systemaattinen työ, jossa kaupunki on hyödyntänyt YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana strategiaansa – Espoo-tarinaa.
Kaupunki on rakentanut ratkaisuja yhdessä asukkaiden, yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden kumppaneiden kanssa. Espoon hakemuksessa korostui kaupungin hiilineutraaliustavoitteet sekä kaupunkikehityksen läpinäkyvyys ja osallistavuus. Esimerkiksi vastaamalla Mun Espoo -kyselyyn espoolaiset pystyivät vaikuttamaan kaupungin strategiaan. Olemme myös kehittäneet vapaaehtoista kestävän kehityksen Voluntary Local Review -raportia (VLR), jolla seurataan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG) toteutumista kaupungeissa.
Vuosittaista Shanghai Award palkintoa on jaettu YK:n maailman kaupunkien päivän yhteydessä vuodesta 2023 lähtien.
YK:n asuinyhdyskuntaohjelma eli Habitat-ohjelma ja Shanghain kaupunki perustivat palkinnon edistämään YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -ohjelman (SDG) ja New Urban Agenda -aloitteen toteuttamista kaupungeissa.
Lisätiedot
Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö, Espoon kaupunki, p. +358 43 8244911, milla.ovaska@espoo.fi
https://shanghaiaward.org/(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)