Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto jatkoi kolmea suunnitteluvarausta

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti jatkaa kolmea eri varausta Espoonlahdesta, Pohjois-Tapiolasta ja Kauklahdesta. Lisäksi se päätti, että Nöykkiössä sijaitsevan Finnoonpuiston urheilutontin hakumenettely päättyy, eikä tonttia tulla vuokraamaan tai varaamaan hakumenettelyyn osallistuneille.
Espoonlahden metroaseman välittömässä läheisyydessä olevien alueiden varausta jatkettiin SRV Rakennus Oy:lle asuinkerrostalojen sekä liike- ja palvelutilojen suunnittelua varten. Varausalueen suuren koon takia varauksen voimassaolo on jaksotettu kahteen eri ajankohtaan, 31.5.2026 saakka ja 30.11.2026 saakka. Varauksia jatkettiin entisin ehdoin.
Pohjois-Tapiolan Louhentorin kiinteistön varausta SRV Rakennus Oy:lle asuinrakennuksen suunnittelua ja toteuttamista varten jatkettiin 31.12.2026 saakka entisin ehdoin.
Kauklahdesta, osoitteessa Räävelintie 1, olevan alueen varausta Suomen Pesukone Oy:lle autopesulahankkeen suunnittelua varten jatkettiin 31.5.2026 saakka entisin ehdoin.
Finnoonpuiston urheilutonttia ei vuokrata hakumenettelyyn osallistuneille
Jaosto päätti, että Nöykkiössä sijaitsevan Finnoonpuiston urheilutontin hakumenettely päättyy, eikä tonttia tulla vuokraamaan tai varaamaan hakumenettelyyn osallistuneille.
Hakumenettelyn hakuaikana 9.5.-8.8.2022 saapui yhteensä kolme hakemusta. Kaupunki haastatteli kaikki kolme hakijaa ja pyysi haastattelujen perusteella hakijoilta tarjoukset tontista maksettavasta vuosivuokrasta.
Esitetyt hankkeet eivät kuitenkaan riittävästi vastanneet kaupungin odotuksiin ja tarpeisiin, siksi tontin vuokraamista tai varaamista ei esitetty hakumenettelyyn osallistuneille.
----
Lisäksi jaosto kuuli selostuksen startup-hautomo FR8-hankkeesta.
Esityslistat ja pöytäkirjat(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)