Välittämisen SM-kisat ovat käynnissä – Espoo kutsuu mukaan hyvän tekemisen joukkuekisoihin

9.4.2025 9.33
Piirroskuvassa tehdään puutarhatöitä

Välittämisen SM-kisat ovat alkaneet, ja Espoo on mukana rakentamassa Suomen välittävintä kuntaa! Kutsumme kaikki espoolaiset mukaan osallistumaan kisaohjelmaan – ja samalla etsimme lisää innostuneita toimijoita järjestämään uusia kisakeikkoja. Kisat ovat käynnissä 1.4.–31.5.2025.

Mikä on Välittämisen SM-kisa?

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Välittämisen SM-kisa on avoin joukkuekisa, joka kannustaa ihmisiä mukaan ryhmämuotoiseen vapaaehtoistoimintaan. Tarkoitus on luoda paikallista ja kansallista välittämisen kulttuuria sekä innostaa ihmisiä kohtaamaan ja auttamaan lähimmäisiään. Kisassa joukkueet tekevät hyvää yhdessä: rakentavat yhteisöllisyyttä, lisäävät välittämistä, myötätuntoa ja tukevat hyvinvointia arjen keskellä. Samalla tuodaan esille arvokasta vapaaehtoistyötä.

Espoossa järjestetään kevään aikana kisakeikkoja eri puolilla kaupunkia. Jo ilmoitetuilla kisakeikoilla vapaaehtoisjoukkueet voivat esimerkiksi siivota Rantaraittia, järjestää luontoretken tai piknikin, osallistua Olarin terveyspolun kevättalkoisiin tai vapaaehtoistöihin, joilla autetaan Suomessa asuvia ukrainalaisia.

Välittämisen SM-kisoihin voi osallistua myös vapaaehtoisjoukkueen jäsenenä. Joukkueita voivat koota esimerkiksi koululuokat, työyhteisöt, yhdistykset tai kaveriporukat. Kisakeikoilla syntyy arvokkaita kohtaamisia, jotka rikastuttavat niin osallistujien kuin kohderyhmienkin arkea.

Tule mukaan järjestämään kisakeikka

Vaikka kisat ovat jo käynnissä, kisakeikkoja voi ilmoittaa mukaan 30.4.2025 saakka. Etsimme yhä mukaan uusia järjestäjiä: toimialoja, järjestöjä, seurakuntia, hyvinvointialueen yksiköitä, oppilaitoksia, yrityksiä ja muita yhteisöjä.

Kisakeikoilla voidaan esimerkiksi ulkoilla yhdessä, pelata, musisoida, laulaa, tanssia, leipoa, järjestää lettukestit, auttaa ruoka-avussa, lajitella tavaroita tai tehdä talkootyötä luonnon ja ympäristön hyvinvoinnin hyväksi. Kisojen avulla saadaan aikaan antoisia kohtaamisia eri kohderyhmien kesken ja lisätään keskinäistä yhteisymmärrystä ja myötätuntoa.

Kisakeikan tarkkaa päivämäärää ei tarvitse tietää ilmoittautuessa – lomakkeella voi valita vaihtoehdon ”Päivämäärä joustava / ei vielä tiedossa”. Tärkeintä on ilmoittaa kiinnostus ja alustava teema, jotta saamme Espoon kisaohjelman jatkumaan monipuolisena ja innostavana. 

Välittämisen SM-kisat organisoi Välittämisen kansanliike ry.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: