Tila- ja asuntojaoston päätöksiä 27.1.2025
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto käsitteli kokouksessaan vastausta valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin vahtimestaripalveluiden siirtämistä takaisin rehtoreiden alaisuuteen. Jaos kannatti tilapalvelujen näkemystä, jonka mukaan vahtimestarityön ja muiden liikelaitoksen tuottamien palveluiden synergia on niin suuri, ettei siirtoa kannata tehdä.
Päätöksessään tila- ja asuntojaosto ehdottaa, että valtuusto merkitsee Tilapalvelut liikelaitoksen selostuksen vastauksena valtuustoaloitteeseen sekä toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Selostusosassa todetaan, että 1.8.2012 tehdyn keskityksen perusteena oli vahtimestareiden työn tehostaminen, tehtäväkuvien yhtenäistäminen, vahtimestareiden liittyminen kiinteistöjen ylläpidosta vastaaviin tiimeihin, esihenkilötyön selkeyttäminen ja vahtimestareiden tasalaatuisen osaamisen varmistaminen. Koulujen tarpeet huomioitiin erityisesti palvelusopimuksilla. Keskittämiselle asetetut tavoitteet ovat selostuksen mukaan täyttyneet ja toiminta on harmonisoitunut.
Tilapalvelut liikelaitoksen näkökulmasta vahtimestarityön ja muiden liikelaitoksen tuottamien palveluiden synergia on niin suuri, ettei vahtimestareiden siirtämistä nähdä tarpeellisena. Nykyisestä keskitetystä mallista on selkeä hyöty vahtimestareiden työhyvinvoinnille, toiminnan tehokkuudelle ja työn hallinnalle, kiinteistöjen turvallisuudelle ja kiinteistöjen ylläpidolle. Sillä pystytään vastamaan arjen haasteisiin ja saadaan esimerkiksi sijaisuusjärjestelyt sujuviksi tehtäviä priorisoimalla ja eri roolien ristiin työskentelyllä.
Kiinteistöihin liittyvien tehtävien osuus on vahtimestarien työssä merkittävä ja vahtimestarien poistuminen tilapalveluista aiheuttaisi uuden rekrytointitarpeen.
Tilapalvelut liikelaitos toteaa lisäksi, että mikäli paluusta hajautettuun malliin päätetään kuitenkin laatia jatkoselvitys, tulee se toteuttaa ulkopuolisen konsultin työnä kaikki Espoon tarpeet ja vaikutukset laaja-alaisesti huomioiden. Kokouksessa esittelijä lisäsi selostusosaan, että jatkovalmistelussa tehdään kysely myös vahtimestareille.
--
Lisäksi jaosto kuuli selostuksen ajankohtaisista tila- ja sisäilma-asioista sekä Tilapalvelut liikelaitoksen työohjelmasta.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Esityslistat ja pöytäkirjat(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)