Kaupunginhallitus: Lähijunaliikenteen varikon sijoittumista Näkinmetsään selvitetään asemakaavoituksella
Kaupunginhallitus päätti käynnistää lähijunavarikon mahdollistavan asemakaavoituksen Näkinmetsän alueella. Espoon kaupunkirata ja lähijunaliikenteen kehittäminen rantaradan varrella edellyttävät uuden lähijunaliikenteen varikon rakentamista. Kaavoituksessa selvitetään, voidaanko alueelle toteuttaa lähijunaliikenteen maanalainen kalliovarikko.
Kaupunginhallitus toteaa, että lähijunavarikon sijainnista ja toteuttamisesta päätetään myöhemmin Espoossa ja Kirkkonummella tehtävän asemakaavatyön ja muiden selvitysten tulosten perusteella Espoon ja/tai Kirkkonummen valtuustojen toimesta. Tarvittaessa voidaan käynnistää valmistelu muissakin sijainneissa. Kaupunginhallitus toteaa, että Näkinmetsän alueelle sijoittuu maakunnallisesti tärkeä ja yksi Espoon tärkeimmistä ekologisista yhteyksistä, jonka toimivuutta mahdollinen varikon sijainti ei saa vaarantaa. Asemakaava laaditaan siten, että viheryhteyden parantaminen on mahdollista toteuttaa eri keinoin esimerkiksi vihersillalla. Asemakaava laaditaan siten, että negatiiviset vaikutukset virkistysreitteihin ja -polkuihin sekä alueen virkistysarvoihin jäävät mahdollisimman pieniksi. Päätöksenteon tueksi tuodaan arvio Sammalvuoreen rakennetun metron kalliovarikon sekä Blominmäen kallion sisään rakennetun jätevedenpuhdistamon toteutuneista vaikutuksista maan päälliseen luontoon.
Kaavoituksen käynnistäminen on sidoksissa joulukuussa 2023 tehtyyn kaupunginhallituksen päätökseen, jonka mukaan Espoon kaupunki selvittää yhteistyössä Kirkkonummen kunnan kanssa vaihtoehtoja varikon sijoittamiselle.
Lue lisää aiheesta: Espoo selvittää lähijunaliikenteen varikon sijoittamista Näkinmetsään
Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)