Tila- ja asuntojaosto hyväksyi Tilapalvelut-liikelaitoksen osavuosikatsauksen 4/2024

20.5.2024 6.42Päivitetty: 20.5.2024 7.47

Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto merkitsi tiedoksi Tilapalvelut -liikelaitoksen osavuosikatsauksen ja hyväksyi Tapiolan päiväkodin peruskorjauksen tavoitekustannuksen korotuksen. Lisäksi se antoi lausunnot pitkäaikaisella korkotukilainalla toteutettavista hankkeista.

Tilapalvelut-liikelaitoksen ensimmäinen osavuosikatsaus 2024

Tilapalvelut-liikelaitoksella on kaksi sitovaa tulostavoitetta vuodelle 2024.

  1. Vuoden 2024 tulostavoite on 22 miljoonaa euroa ylijäämäinen tulos ennen varauksia.
  2. Talousrakennusinvestointihankkeiden toteutuminen valtuuston päättämän talousarvion sekä taloussuunnitelman investointiohjelman aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti.

Ensimmäistä tulostavoitetta ei saavuteta, vaan tuloksen ennustetaan jäävän 2,9 miljoonaa euroa alle tavoitteen.

Investointiohjelmaa on toteutettu tavoitteen mukaan, mutta hankekohtaisia poikkeamia on jonkin verran. Investointiohjelmaan esitetään lisättäväksi 1,0 miljoonaa euroa Tapiolan päiväkodin peruskorjaukseen.

Tapiolan päiväkodin peruskorjaushankkeen kustannusten korotus hyväksyttiin

Jaosto hyväksyi investointiohjelmassa 2024–2031 hyväksytyn Tapiolan päiväkodin peruskorjauksen tavoitekustannuksen korotuksen 1,05 miljoonalla eurolla 4,9 miljoonaan euroon.

Päiväkodin peruskorjausurakka aloitettiin maaliskuussa 2023. Rakennustyön edetessä vesikattorakenteiden todettiin kosteusvaurioituneen enemmän kuin suunnitteluvaiheen tutkimuksissa oli havaittu. Rakennus on suojeltu sen kulttuurihistoriallisten sekä rakennustaiteellisten tai kaupunkikuvallisten arvojen vuoksi. Suojelumääräysten mukaan vesikaton korjaus- ja muutostöissä tulee säilyttää rakennuksen ominaispiirteet sekä käyttää alkuperäisiä tai vastaavia materiaaleja, värejä ja rakentamistapoja. Vesikaton korjauksen kustannusarvio on 1,05 miljoonaa euroa.

--

Lisäksi jaosto antoi lausunnot pitkäaikaisella korkotukilainalla toteutettavista hankkeista ja kuuli selostuksen ajankohtaisista tila- ja sisäilma-asioista.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)