Wanhat juhlivat Kaitaalla

10.2.2023 13.22
kolme opiskelijaa pukeutuneina vanhojen pukuihin
Tuomas Ant-Wuorinen, Vilma Kouti ja Veera Elovaara juhlivat wanhojen päivää.

Kaitaan lukion kakkoset juhlivat perjantaina wanhojen päivää. Päivällä wanhat tanssivat oman koulun väelle ja illalla oli vuorossa esiintyminen kotiväelle.

Joulun käytävät täyttyivät päivän ajaksi tanssiaismekoista ja frakeista. Aulassa ykkösten vuosijuhlatoimikunta piti kahvilaa, josta tanssijat kävivät ostamassa pientä välipalaa. Tanssijoiden päivä venyi pitkäksi.

Kakkosluokkalaiset Vilma Kouti ja Veera Elovaara olivat kampaajan sijaan päättäneet laittaa hiuksensa itse. Hiusten kihartaminen oli kuitenkin täytynyt aloittaa aamulla aikaisin.

-Heräsin jo viiden jälkeen laittamaan hiuksia. Enää ei jännitä, mutta aamulla vielä jännitti, Vilma  kertoi ennen päivän tansseja.

Vilman tanssipari Tuomas Ant-Wuorinen epäili, että kotiväkeä päivän tanssit jännittävät enemmän kuin tanssijoita itseään. Edellisen päivän kenraalit olivat parin mukaan menneet hyvin.

-Lempitanssini on kehruuvalssi, se on niin simppeli, Vilma kertoi.

Vanhojen päivään valmistautuminen on pitkä prosessi. Vilma ja Tuomas sopivat jo vuosi sitten, että he tanssivat yhdessä.

-Kyllä viimeistään kesällä kannattaa sopia tanssiparista, Tuomas vinkkaa nykyisille ykkösille.

Myös asujen kanssa kolmikko oli liikkeellä ajoissa. Tuomas vuokrasi ja Vilma ja Veera  ostivat pukunsa jo syksyllä.

Koulun salissa wanhat tanssivat Espoon Puhallinorkesterin tahtiin, kuten jo useampana vuotena aiemmin. Tanssiaiset päättyivät tuttuun tapaan wanhojen itse keksimään tanssiin.

 

teksti: Jenni Harra, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

 

Kuva: Heljä Renfors
Wanhojen oma tanssiKuva: Heljä Renfors
  • Kaitaan lukio
Espoonlahti