Joulujuhlaan saatiin vieraita Korvatunturilta

23.12.2022 21.05
opettajat lavalla tontuiksi pukeutuneina
Juhla alkoi opettajien tonttuleikilläKuva: Aaro Muhonen

Kaitaan lukiossa vietettiin torstaina vuoden viimeistä koulupäivää. Aamupäivällä opiskelijat
työskentelivät ryhmänohjaajansa johdolla pajoissa, ja iltapäivällä koko koulu kokoontui yhteiseen
juhlaan saliin.

Aamupäivä täyttyi lautapelien pelaamisesta, pipareiden koristelemisesta, nyyttäreistä ja pulkalla
laskemisesta ryhmän oman valinnan mukaan. Omavalintaisen pajan lisäksi ryhmät pääsivät
suunnittelemaan uuden Matinkylän lukion kalustusta, kun tunnilla tutkittiin lukion pohjapiirroksia ja
mietittiin, mitä kalusteita opiskelijat lukioon toivoisivat. Puuropajassa käytiin täyttämässä vatsat
joulupuurolla.

Iltapäivän juhlaan Kaitaalle saatiin vieraita Korvatunturilta asti, kun joulupukki ja joulumuori kävivät
kertomassa opiskelijoiden vuoden hyvistä teoista. Juhlassa opiskelijoita viihdyttivät myös muun
muassa opettajien tonttutanssi, opettaja-aiheinen Kahoot-kilpailu ja Sulka Alatalon musiikkiesitys.
Juhlassa julkaistiin myös Kaitaan lukion TikTok-tili, jonne lukion viestintätiimi alkaa tuottaa sisältöä.
Iltapäivän juhlan järjesti ykkösten vuositasotoimikunta.

Joulujuhlan päätyttyä lukiolaiset suuntaisivat kohti joululomaa.

Teksti: Jenni Harra

Sulka laulaa ja soittaa kitaraaKuva: Aaro Muhonen
Joulupukki ja muori toivat positiiviset terveiset KorvatunturiltaKuva: Aaro Muhonen
  • Kaitaan lukio
Espoon keskusEspoonlahti