Kaupunginhallitus: Elokuun kuukausiraportti 2022

19.9.2022 13.43

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2022 elokuun kuukausiraportin. Vuoden 2022 talouden arvioidaan toteutuvan huomattavasti talousarviossa oletettua paremmin.

Venäjän hyökkäyssodasta huolimatta työllisyys on parantunut ja ansiotulot kasvaneet palkkaratkaisujen myötä. Kunnallisvero on kehittynyt parantuneiden ansiotulojen myötä ja yhteisöveron tuottoarviota on koko maan tasolla nostettu lähes miljardilla eurolla. Talouden kehitykseen sisältyy kuitenkin suurta epävarmuutta eikä muun muassa inflaation vaikutus näy vielä kaupungin heinäkuun toteumassa.

Vuodesta 2023 kaupunkien rahoitusmalli muuttuu Hyvinvointialueiden käynnistyessä. Sote- ja pelastustoimen uudistuksen rahoitusmalli tulee hidastamaan Espoon verorahoituksen kasvua ja vuoden 2022 ennustetut hyvinvoinnin ja terveyden toimialan menojen ylitykset tulevat pienentämään Espoon ja muiden kuntien valtionosuutta tuleville vuosille. Taloudellisesti kestävä Espoo -tuottavuus- ja sopeutusohjelman toteuttaminen on välttämätöntä kaupungin ja konsernin talouden kestävän tasapainon saavuttamiseksi ja sote-uudistuksen tuomiin muutoksiin sopeutumiseksi.

Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan vastauksia valtuustoaloitteeseen sähköautojen latausverkoston riittävyydestä Espoossa sekä valtuustokysymyksiin Espoon neuvolapalveluiden toiminnasta, Luona Oy:n toiminnasta Espoon Nihtisillan vastaanottokeskuksessa sekä priorisoinneista lunastushankkeissa. Lisäksi kaupunginhallitus pyytää valmistelemaan selostuksen Turuntien alueen maanhankinnoista 3.10. järjestettävään seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

  • Kaupunginhallitus