Tunteella ja taidolla -kurssi 18-29 -vuotiaille Espoolaisille alkaa lokakuussa

18.8.2022 5.23
Kivikasa rannalla.
Kuva: Jeremy Thomas

Tarvitsetko apua tunteidesi kanssa? Ottavatko tunteet ajoittain vallan sinusta niin, että toimit vastoin omia tavoitteitasi ja arvojasi? Heräävätkö tunteesi nopeasti ja laantuvat hitaasti?

Lokakuussa alkaa Espoon mielenterveyspalveluiden ja aikuissosiaalityön yhteistyössä pitämä Tunteella ja taidolla -kurssi 18-29 -vuotiaille Espoolaisille. Kurssi alkaa 26.10 ja järjestetään Ohjaamotalolla.

Kurssi on tarkoitettu henkilöille, joilla on hankaluuksia selvitä tunteidensa kanssa. Kurssilla opetellaan uusia, arjessa toimimista helpottavia ja omien tavoitteiden saavuttamisen kannalta tärkeitä tunnetaitoja. Tunnetaitojen puutteista kärsivät henkilöt joutuvat hankaluuksiin tunteiden ottaessa ylivallan, eivätkä he välttämättä osaa toimia tuskallisten tunteidensa kanssa tavalla, joka edistäisi heidän pitkäaikaisia tavoitteitaan. Hankaluudet voivat näyttäytyä taipumuksena toimia hetken mielijohteesta omia tavoitteita ja arvoja vastaan, esimerkiksi itsensä vahingoittamisena, ihmissuhdevaikeuksina, lyhyinä työsuhteina, katkoksina hoitosuhteessa tai holtittomana rahankäyttönä.

Jos kiinnostuit ryhmästä, ole yhteydessä Starttipisteeseen esimerkiksi puhelimitse p. +358 40 1267513

 

Leppävaara