Kauklahden elä ja asu -seniorikeskus täyttää 10 vuotta

12.8.2022 12.23
Kauklahden hoivakodin sählyporukka istuu ulkona.
Kuva: Satu Riihelä

Iskelmätaivaan tähdet Eino Grön ja Seppo Hovi esiintyvät juhlassa senioreille

Kauklahden elä- ja asu seniorikeskus, tuttavallisemmin Sennu, juhlii tänä syksynä kymmenvuotista taivaltaan.

Kun toiminta Kauklahdessa Espoon ensimmäisessä elä ja asu -seniorikeskuksessa käynnistyi 10 vuotta sitten, tavoitteena oli luoda kauklahtelaisten oma talo, yhteinen olohuone, jossa alueen asukkaat voisivat harrastaa ja kohdata muita ikäihmisiä.

Nämä toiveet ja tavoitteet ovat toteutuneet. Keskellä idyllistä kylämaisemaa, korkealla mäellä auringon lailla loistava talo on viihtyisä asuinpaikka ja aktiivinen toimintakeskus.

74 asukkaan viihtyisä hoivakoti

Kauklahden elä ja asu-seniorikeskus on 74 seniorin koti, jossa ikäihmiset asuvat kolmessa kerroksessa, kahdeksassa eri ryhmäkodissa. Hoitajia on paikalla joka päivä, ympäri vuorokauden.

Sennussa työskentelee yli 100 henkilöä; sairaanhoitajia, lähihoitajia, hoiva-avustajia sekä ainakin yksi geronomi ja sosionomi. Tärkeitä ammattilaisia ovat myös laitoshuoltajat sekä tietysti keittiöhenkilökunta. Lisäksi Sennussa palvelujaan tarjoavat monet yrittäjät, kuten fysioterapeutit, jalkahoitajat ja hierojat.

– Sennussa käy lähes päivittäin ihania vapaaehtoisia, jotka haluavat auttaa henkilökuntaa luomaan senioreille puitteet hyvään elämään. Me myös koulutamme vapaaehtoisia, palveluohjaaja Satu Riihelä kertoo.

Sennu on vapaaehtoisten ohella työharjoittelijoiden suosiossa.

–  Etenkin lähihoitajaopiskelijat oppivat meillä hoitotyön saloja. Myös kieliharjoittelijat, jotka kartuttavat suomen kielen osaamistaan haaveenaan hoitotyön opiskelupaikka, viihtyvät Kauklahdessa, Riihelä iloitsee. 

Aktiviista senioriarkea

Sennussa asukkaat elävät omannäköistään elämää. Arjessa on tarjolla paljon aktiviteetteja ja harrastustoimintaa.

– Ryhmätoimintaa on tarjolla joka päivä aamuisin ja iltapäivisin. Meillä esimerkiksi pelataan, taiteillaan ja juhlitaan. Tarjolla on elävää musiikkia, teatteria, retkiä, lettukestejä ja vaikkapa sirkusta. Toiminta sovelletaan jokaiselle sopivaksi ja kaikki saavat osallistua, Riihelä sanoo.

Omien asukkaiden lisäksi Kauklahden elä ja asu -seniorikeskuksen aktiviteettien äärellä viihtyvät muutkin seniorit.  

– Sennu tarjoaa virkistys-, kuntoutumis-, harrastus- ja ruokailumahdollisuuksia myös lukuisille, ulkopuolelta saapuville senioreille. Meille palvelukeskukseen kokoonnutaan esimerkiksi liikunnan, käsityön, kirjallisuuden, musiikin ja järjestötoiminnan pariin, Riihelä selittää.

Iskelmätähdet musisoivat syntymäpäiväjuhlassa

Sennun 10-vuotisjuhlallisuuksia vietetään keskiviikkona 24.8.2022 klo 13–15. Juhlassa esiintyy viihdealan legendaarinen kaksikko: iskelmälaulaja-muusikko, kulttuurineuvos Eino Grön ja pianisti-tarinankertoja, musiikkineuvos Seppo Hovi.

­– Halusimme tuoda juhlaan musiikin tunnelmaa ja loistokkuutta. Asukkaille tutut, rakastetut iskelmätähdet kruunaavat juhlan. Pääyleisönä juhlassa ovat Sennun omat asukkaat ja jokuset kutsuvieraat. Tilat ja meillä edelleen noudatettavat koronarajoitukset asettavat rajansa suurille juhlille. Muun yhteisön tulemme kutsumaan jatkoille lettukestien merkeissä elokuun lopussa, Riihelä paljastaa.

  • Tukea arkeen