Tapiolan uimahalli korjataan vanhaa kunnioittaen

22.4.2022 7.06Päivitetty: 17.8.2023 7.05

Liikuntalautakunta antoi lausuntonsa Tapiolan uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta.

Lautakunta toteaa lausunnossaan, että rakennuksen tulee olla turvallinen sisä- ja ulkotiloiltaan hankkeen tavoitteellisen käyttöiän ajan. Lisäksi käyttöä palvelevat ratkaisut on suunniteltava liikunnan ja urheilun tulosyksikön kanssa yhteistyössä.

  • Uimahallissa on huomioitava kaikki käyttäjät ja esteettömyys, sanoo liikuntalautakunnan puheenjohtaja Leo Heiskanen.

Tapiolan uimahallin kaikki tilat sekä ulkoalueet korjataan tai rakennetaan uutena rakenteena. Suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan Tapiolan uimahallin kaupunkikuvalliset, rakennustaiteelliset ja arkkitehtoniset arvot, jotka säilytetään uudelleen rakentamisen ja korjausten yhteydessä.

Alustavan aikataulun mukaan Tapiolan uimahalli tulisi käyttöön loppuvuodesta 2025.

  • Halli on ollut pitkään suljettuna ja tärkeintä on, että uimahalli saadaan takaisin asukkaiden käyttöön, sanoo liikuntajohtaja Martti Merra

 

Kumppanuussopimusperiaatteet liikuntapaikkarakentamiseen

Kaupungin liikunnan ja urheilun tulosyksikön kanssa kumppanuussopimuksen tehneiden ei-voittoa tavoittelevien yhteisöjen maanvuokra on 10 prosenttia markkina-arvosta.

Kumppani voi olla voittoa tavoittelematon espoolainen yhteisö, joka rakentaa sellaista, mikä liikuntalain mukaan kuuluu kaupungin vastuulle.

-Kumppanuussopimusten periaatteiden täyttyessä kaupunki voi antaa maanvuokran edullisesti ja kumppanimme eli esimerkiksi seurat voivat parantaa urheilu- ja liikkumismahdollisuuksia yhdessä kanssamme. Espoossa seurat ovat ottaneet suuren vastuun liikuntapaikkarakentamisesta ja haluamme tukea siinä heitä, sanoo liikuntajohtaja Martti Merra.

 

Seuroille myönnettiin liikuntatoiminta-avustuksia

Liikuntalautakunta myönsi vuoden 2022 liikuntatoiminta-avustusta yhteensä 1 447 400 euroa ja erityisryhmien liikuntatoiminta-avustusta yhteensä 132 230 euroa.

 

Lisätietoja:

Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Leo Heiskanen, puh +358 40 5096924, lexa.heiskanen@gmail.com

Liikuntajohtaja Martti Merra, puh +358 43 8249586, martti.merra@espoo.fi