Tuomarilan koulun peruskorjaus ja laajennus -hanke on valmistunut

3.1.2022 7.57
Tuomarilan koulu
Tuomarilan koulun laajennusosa etualalla kuvassa kesällä 2021.Kuva: Suomen Ilmakuva Oy

Syksyllä 2019 alkanut Tuomarilan koulun (os. Puistotie 13) peruskorjaus ja laajennus -hanke on valmistunut joulukuun lopussa 2021. Koululaiset pääsevät aloittamaan kevätlukukautensa täysin uusituissa ja laajennetuissa tiloissa.

Kaksi vuotta kestäneen hankkeen aikana Tuomarilan koulun tontilta purettiin 1950-luvulla rakennettu opettajainasuntola. Tilalle rakennettiin uusi laajennusosa, joka sisältää muun muassa uuden liikuntasalin sekä luokkatilat taito- ja taideaineille. Myös koulun hallinnon tilat sijoittuvat uuteen laajennusosaan.

Lisäksi koulun vanha, 1950-luvulla rakennettu suojeltu osa peruskorjattiin laajasti vastaamaan uusien oppimisympäristöjen mukaisia vaatimuksia. Peruskorjauksen aikana vanhan kouluosan maanvastaiset rakenteet, talotekniikka, salaojat, julkisivut, viemärijärjestelmä sekä kattorakenteet ja vesikate uudistettiin täysin. Myös uusimmat energiatehokkuusmääräykset on huomioitu peruskorjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Hanke toteutettiin niin kutsuttuna elinkaarihankkeena, jossa YIT on vastannut kokonaissuunnittelusta ja rakennustöistä. Caverion puolestaan on vastannut talotekniikan suunnittelusta ja toteutuksesta. Lisäksi Caverion vastaa laajennusosalla kiinteistöjen huollosta, piha-alueista, kunnossapidosta ja tulevaisuuden korjaussuunnitelmista 20 vuoden sopimuskauden ajan.

Tuomarilan koulun vanha peruskorjausosa käsittää 1 796 bruttoneliötä ja laajennusosa 5 415 bruttoneliötä.

 

Espoon keskus