EYL:n opiskelijat pohtivat suvaitsevaisuutta nyt julkaistussa lyhytkertomuskokoelmassa

13.12.2021 10.03Päivitetty: 13.12.2021 13.04
EYL:n opiskelijat ja opettaja Kino Tapiolassa Guled&Nasra-elokuvan yksitysnäytöksessä.
Espoon yhteislyseon opiskelijat Kino Tapiolassa suomalais-somalialaisen Guled&Nasra -elokuvan yksityisnäytöksessä.Kuva: Nina Luoma

Yksi Espoon yhteislyseon suosituimmista lukiokohtaisista opintojaksoista on pitkään ollut English Literature and Creative Writing. Tänä vuonna 25 opiskelijaa ja opettaja Anna Puhakka saivat Nuorten akatemialta apurahan Tales of Tolerance-projektin toteuttamiseksi, jonka tarkoituksena oli avartaa nuorten maailmankatsomuksia.

Projekti lähti liikkeelle yksinkertaisesta ajatuksesta tutustua yhteen Espoon yhteislyseon vähemmistökulttuureista eli Somaliaan. Somalialaiset tulivat Suomeen pakoon sisällissotaa 1990-luvulla ja vuonna 2020 väestörekisterin mukaan yli 22 000 suomalaista puhui äidinkielenään somaliaa. Valitettavasti somalialaisten taustoista ja kulttuurista tiedetään kuitenkin hyvin vähän.

Projektin aluksi verkosta etsittiin somalikirjailijoita, jotka olivat päätyneet pakolaisina eri puolille Eurooppaa mm. Italiaan, Englantiin ja Hollantiin, ja joiden teoksia löytyi englanniksi. Luettavaksi tilattiin Nuruddin Farahia, Nadifa Mohamedia, Waris Dirietä, Warsan Shireä, Diriye Osmania ja Ayaan Hirsi Alia, ja jokainen opiskelija valitsi yhden tarinan, johon syventyä. Tarina ja kirjailija esiteltiin luokalle suullisesti.

Seuraavaksi opiskelijat kirjoittivat itse luovat lyhytkertomukset, joiden teemana oli yksinkertaisesti suvaitsevaisuus tai suvaitsemattomuus. Opiskelijoita kiinnostivat erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtalot, sekä rasismin seuraukset. Erityisen upean tarinan kirjoitti opintojakson ainoa suomalaissomalialainen Yaaquub Jama, jonka lyhytkertomus Hooyo Macaan (somaliaksi “äiti rakas”) kertoi nuoren somalipojan haasteista kahden kulttuurin välissä.

Jokainen opiskelija sai ottaa valokuvan tai piirtää kuvituksen omaan kertomukseensa ja yhdessä he tuottivat huolellisen editointiprosessin jälkeen sähköisen julkaisun Book Creatorin avulla. Kaikki lyhytkertomukset ovat luettavissa kokoelmassa Tales of (In)Tolerance(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

Opiskelijoiden itse suunnittelema kirjankansi.Kuva: Anna Puhakka

Projekti huipentui suomalais-somalialaisen elokuvaohjaajan ja käsikirjoittajan Khadar Ayderys Ahmedin palkitun elokuvan Guled&Nasra yksityisnäytökseen Kino Tapiolassa, jossa oli tarjolla pikkupurtavaa ja mukavaa yhdessäoloa. Ahmed ei ehtinyt itse elokuvan promootiokierroksen vuoksi paikalle, mutta lupasi tulla Espoon yhteislyseon studia generaliaan puhumaan keväämmällä.

Englannin opettaja Anna Puhakka elokuvajulisteen edessä.Kuva: Nina Luoma

Projektin lopuksi parhaat kirjoittajat saivat kirjapalkinnon ja kaikki osallistuneet diplomin suorituksestaan. Opiskelijapalautteen mukaan kukaan ei ollut tutustunut afrikkalaisiin kirjailijoihin ennen ja projekti koettiin erilaiseksi ja innostavaksi. Moni myös samaistui lukemaansa, sillä olivat itsekin kotoisin Afrikasta. Kuten nigerialainen kirjailija Ngozi Chimamanda Adichie sanoi Ted-puheessaan(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan) vuonna 2014, “The single story creates stereotypes, and the problem with stereotypes is not that they are untrue, but that they are incomplete. They make one story become the only story.”

Espoon yhteislyseossa vältetään jatkossakin yhden tarinan vaaraa.

Palkintokirja ja diplomi.Kuva: Anna Puhakka.
  • EYL
Leppävaara