Koululounas entistä maistuvammaksi – Espoon Kuitinmäessä testataan Suomen Kokkimaajoukkueen suunnittelemia ruokia

18.11.2021 7.52Päivitetty: 22.11.2021 14.17

Unilever Food Solutions, Suomen kokkimaajoukkue ja Espoo Catering saapuivat marraskuun 17. ja 18. päivä espoolaiseen Kuitinmäen yhtenäiskouluun maistattamaan oppilailla uudentyyppisiä, vastuullisesti tuotettuja ja maukkaita kouluruokia. Tutut ja klassikoiksi miellettävät kouluruuat tarjoillaan uudella tavalla, ja toiveena on siten kohentaa oppilaiden innostusta niitä kohtaan. Kyseessä on kumppaneiden pilotointihanke, jonka tavoitteena on testata, kuinka tutut, mutta päivitetyt kouluruoat maistuvat oppilaille. Pilottihanke sai alkunsa tilanteesta, jossa vanhemmat oppilaat jättävät toisinaan koululounaan syömättä.

Keskiviikkona 17.11.2021 koululaiset pääsivät maistelemaan chili-bowlia, marinoitua punakaali-porkkanasalaattia, tomaattituoresalsaa sekä teriyakikana-nuudelivuokaa.

THL:n syyskuussa 2021 julkaistusta, laajasta kouluterveyskyselystä* ilmenee, että noin 46 % kaikista suomalaisista 8. ja 9. luokkalaisista ei pidä koululounasta tarpeeksi maukkaana. Sama tuore kysely kertoo, että 34 % syö kouluruuan vain 3–4 päivänä viikossa tai jopa harvemmin.

”Koulullamme 1–3 luokkalaiset syövät tunnollisesti joka päivä koululounaan tai ainakin maistavat sitä, koska opettaja on heidän mukanaan. Yläasteikäisillä erityisesti ystäväpiiri vaikuttaa paljon oppilaiden ruokailutottumuksiin ja joskus oppilaat jättävät syömättä lounaan, jos kaverikaan ei maista.” toteaa Kuitinmäen ruokapalveluesimies Jatta Leach.

Klassikkokouluruuat saavat makupäivityksen 

Ruoan makumuotoilu tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna annoksen tekemistä mielenkiintoisemmaksi ruokailijalle.

Makumuotoilun keinoja ovat esimerkiksi

  • Uudenlainen maustaminen
  • Suuntuntuman lisääminen esimerkiksi rapeudella
  • Ruoan visuaalisuuteen ja esillepanoon panostaminen
  • Makukokonaisuuden hiominen saumattomaksi

Unilever Food Solutions ja Suomen kokkimaajoukkue sekä Espoo Catering ovat makumuotoilleet ja kehitelleet uusia kouluruokareseptejä keväästä 2021 lähtien ja kouluruuan klassikot ovat saaneet uusia makuvivahteita. Kahden päivän pilotointihanke on jaettu kahteen eri teemapäivään. Ensimmäisenä teemapäivänä on tarjolla trendikäs kulhoruoka, kasvis chili-bowl ja Teriyakikana-perunanuudelivuoka. Toisena teemapäivänä perinteinen makaronilaatikko tarjoillaan amerikkalaiseen tapaan tuunattuna Mc’nCheese-pastaruokana sekä Fish & Mash -kalaruoka.

”Tavoitteena on esitellä oppilaille uusia makuja ja tätä kautta saada heistä innokkaampia ruokailijoita. Tiedostamme myös, että kasvisruoan ja kasvisruokailijoiden määrä tulee kasvamaan oppilaiden keskuudessa tulevaisuudessa. Näin ollen meille oli tärkeää, että molemmille päiville on valittu kasvisruokavaihtoehtoja, joiden uskomme maistuvan nuorille,” toteaa Espoo Cateringin hankinta- ja kehityspäällikkö Regina Ekroos.

Ruokaraati arvioi uuden kouluruuan

Kuitinmäen koululla on jo nyt oma, oppilaista koostettu ruokaraati. Ruokaraati saa esittää toiveruokia, joita koulu pyrkii aina toteuttamaan toiveruokapäivinä. Ruokaraati saa nyt myös arvioitavakseen pilotointihankkeen kouluruuat ja Unilever ja Espoo Catering tulevat myös pyytämään kaikkia oppilaita kertomaan mielipiteensä
pilottipäivinä tarjotuista ruuista.

”Innolla seuraamme millainen vaikutus pilotointihankkeella on oppilaisiin. Oppilaidemme lempiruokia ovat tortillat, hampurilaiset, kananugetit ja makaronilaatikko, joten on mielekästä seurata miten nämä uudet ja tuunatut ruuat maistuvat oppilaille,” täydentää Jatta Leach.

*Lähde: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn-tulokset(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Yhteystiedot

Espoo Catering
Regina Ekroos
Hankinta- ja kehityspäällikkö
Regina.ekroos@espoocatering.fi
Puh. +358 50 5898041

Unilever Food Solutions
Sami Lamminaho
Culinary Expert
Sami.lamminaho@unilever.com
Puh. +358 44 5309305

Lisätietoja

THL kouluterveyskysely: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-jahankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn-tulokset(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Unilever Food Solutions
Unilever Food Solutions tarjoaa vastuullisia ratkaisuja, tuotteita ja reseptejä ruoka-alan ammattilaisille. https://www.unileverfoodsolutions.fi/(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)

Espoo Catering
Espoo-konserniin kuuluva Espoo Catering Oy tarjoaa laadukkaita ja maukkaita ateriapalveluita Espoon kouluissa, päiväkodeissa, lounasravintoloissa, seniori- ja
hoivapalveluissa. Päivittäin asiakkaita on noin 50 000. Lisäksi tuotamme kokous- ja juhlapalvelutarjoiluja. Toimimme 200 tuotanto- ja palvelukeittiössä,
lisäksi toimitamme ruokaa noin 130 palvelupisteeseen. Monipuolisia cateringpalvelujamme toteuttaa noin 480 palveluhenkistä alan ammattilaista.

  • Ateriapalvelut
Koko Espoo