Vapaaehtoistoiminnasta iloa arkeen

14.10.2021 11.00Päivitetty: 18.10.2021 4.49
Katri Rannisto, Paula Mäntysalo ja Raija Lerkki nojaavat kaiteiseen Punaisen Ristin vapaaehtoisliivit päällään.
Vapaaehtoistoiminta tuo mielekästä tekemistä, rytmittää arkea ja tuo uusia tuttavuuksia elämään eläkeläiset Katri Rannisto (vas.) Paula Mäntysalo ja Raija Lerkki kertovat. Kuva: Sini Pennanen

Vapaaehtoistoiminta on Espoossa hyvin aktiivista ja uusia toimijoita kaivataan koko ajan lisää. Neljä aktiivista senioria kertoo, mikä heitä viehättää vapaaehtoistoiminnassa.

Katri Rannisto oli juuri jäämässä eläkkeelle, kun hän kuuli Punaisen Ristin porukasta, joka oli viranomaisten apuna tulipalossa kotinsa menettäneille. Koska SPR:n arvot ja toiminta ovat aina vastanneet myös Katrin arvoja, hän päätti lähteä mukaan.

– Aloitin vapaaehtoisena ystävätoiminnassa. Sitten pääsin Keski-Espoon SPR-osaston hallitukseen ensin rahastonhoitajaksi – ja sitten olin kuusi vuotta osaston hallituksen puheenjohtajana sekä Espoon osastojen yhteisessä ensihuoltoryhmässä. Autamme viranomaisia esimerkiksi etsintätehtävissä tai olemme kadonneen henkilön puolison henkisenä tukena, Katri Rannisto kertoo.

Nyt SPR:ssä ollaan innokkaasti käynnistetty monikulttuurisuustoimintaa, jonka yhdyshenkilönä Katri on toiminut. Monikulttuuriseen toimintaan kuuluu muun muassa asumisapu-, kielikahvila- ja SuomiKamu eli ystäväksi maahanmuuttajalle -toimintaa.

– Vapaaehtoisena tunnen tekeväni mielekästä ja tärkeää työtä. Olen saanut paljon koulutusta, vastuuta ja ikimuistettavia kokemuksia – myös kenttätoiminnassa, Rannisto kertoo.

Rannisto myös kartoittaa parhaillaan uusia vapaaehtoisia, jotka olisivat kiinnostuneita avustamaan hoivakodeissa Espoon asiakaskyselyyn vastaamisessa.

– Kannattaa tulla mukaan vapaaehtoistoimintaan. On helppo aloittaa ensiapuryhmän koulutusilloista tai Entressen kirjastossa toimivasta kielikahvilan tai läksykerhon ohjaajan tehtävistä, Rannisto kannustaa.

Hyödyllistä tekemistä ja kivoja kohtaamisia

Myös Raija Lerkki kaipasi eläkkeelle jäätyään hyödyllistä ja mielekästä tekemistä. Puuhaa löytyi maahanmuuttajille suunnatusta kielikahvilasta.

– SPR:n aktiivit houkuttelivat mukaan, enkä ole katunut. Meillä on hyvin monimuotoista ystävätoimintaa, jossa olen ollut yhteyshenkilönä mukana. SPR kouluttaa paljon eli vapaaehtoistoimintaan saa täyden tuen, Raija Lerkki sanoo.

Vapaaehtoisena voi toimia omien aikataulujensa mukaan ja ystävätoiminta voi olla keskustelua, ulkoilua tai vaikkapa uimahallissa tai teatterissa käymistä.

– Vapaaehtoisia kaivataan lisää – erityisesti miehiä olisi hyvä saada enemmän mukaan toimintaan, Lerkki vinkkaa.

Ystävätoiminnasta pitkäaikaisia kontakteja

Paula Mäntysalo aloitti vapaaehtoisessa ystävätoiminnassa niin ikään eläkkeelle jäätyään vuonna 2014. Myös SPR:n hallitustyöskentely on tullut hänelle tutuksi. Vapaaehtoistoiminta tuo arkeen mukavasti rytmiä ja upeita kohtaamisia.

– Olen toiminut Raijan tavoin kielikahvilassa suomen opettajana ja minulla on tällä hetkellä menossa jo toinen pitkäaikainen ”ystävä” ystävätoiminnassa. Vapaaehtoistoiminta on todella antoisaa puolin ja toisin. Iloitsen, kun saan tehdä merkityksellistä ja omannäköistä vapaaehtoistyötä – hymy huulilla, Paula Mäntysalo summaa.

Soittorinki välittää

Soittoringissä ”kohdataan” ystäviä ja juttukavereita puhelimitse.

Soittorinki aloitettiin reilu vuosi sitten ja toiminta on edennyt mukavasti omalla painollaan. Rinki toimii vapaaehtoisvoimin ja se on lyhyesti sanottuna juttukavereiden löytämistä kiireisessä maailmassa, jossa tuntuu olevan liian vähän aikaa pysähtyä kysymään ”mitä sinulle kuuluu?”.

– Varsinkin työelämästä poisjääneet ihmiset ovat valitettavan usein vailla sosiaalisia kontakteja tai juttukavereita. Vapaaehtoisuuden myötä olen saanut itseäni vanhempia ystäviä, joiden elämänviisauksia ja positiivista asennetta on ilo päästä kerran viikossa kuulemaan, Terhi Kankkunen kertoo.

Soittorinki soittaa kerran viikossa ryhmäpuhelun, jossa kaikki rinkiin kuuluvat juttelevat keskenään kuten missä tahansa kahvipöydässä. Osa ringin jäsenistä on Espoon kotihoidon asiakkaita.

– Monesti yhdessä pohdimme ympäröivän maailman menoa – ja vaikka ikäeromme on suuri, on mielenkiintoista huomata miten samalla tavalla näemme asioita, Kankkunen iloitsee.

Terhi kannustaakin rohkeasti kokeilemaan soittorinkitoimintaa.

– Soittorinkitoiminta ei vaadi muuta kuin puhelimen, pienen ajan ja avarakatseisuutta muita ihmisiä kohtaan. Ringistä saa uusia ystäviä, juttukavereita ja monta iloista puhelimen välityksellä koettua hetkeä. 

Teksti: Riikka Hollo

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 2.10.2021 Vanhusten palvelujen Elinvoimaa ikääntyville -liitteessä, joka jaettiin espoolaisiin kotitalouksiin Länsiväylän mukana.

Kiinnostuitko? 

Punaisen Ristin Espoon ystävä- ja vapaaehtoisvälityksen kautta voit hakeutua vapaaehtoisystäväksi tai jos tunnet olevasi yksinäinen, saat oman ystävän. Ota yhteyttä: ma ja ke klo 11-15 sekä to klo 13-17 puh. (09) 466 858 tai sähköposti: vapaaehtoinen@spr-tapiola.org.

Tutustu tarkemmin Keski-Espoon SPR:n toimintaan(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan). Muut SPR:n osastot Espoossa ja lisätietoja löydät Punaisen Ristin sivuilta(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).